Jari Ehrnroothin kolumni: Otetaan perusrakkaus politiikan käyttövoimaksi

Mikä on poliittisen vihan tehokkain vastalääke, pohtii Jari Ehrnrooth.

eduskuntavaalit
Kuvassa kolumnisti Jari Ehrnrooth.
Laura Railamaa / Yle

Aikamme poliittinen ilmapiiri on raakalaismainen.

Vihan puheet ja teot pirstovat julkista tilaa paitsi kaduilla, sosiaalisessa mediassa ja populistisissa liikkeissä myös perinteisissä puolueissa. Ranskan keltaliiveissä mellakoivat ääriainekset julistavat juutalaisvihaa ja Englannissa antisemitistisiä äänenpainoja on havaittu Labourissa, joka Corbynin johdolla on antanut tukensa myös Venezuelan sosialistidiktatuurille.

Kaikki, jotka uskovat yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden järkevään edistämiseen, miettivät nyt, mikä meni pieleen ja mitä pitäisi tehdä.

Vihapuheiden ja vihaliikkeiden tehtävänä ei ole tunteiden purkaminen vaan erimielisyyksien lopettaminen.

Kun kansallissosialistit, fasistit, autoritääriset sosialistit, kommunistit ja anarkistit kanavoivat kateutta ja vihaa, tavoitteena ei ole vapautua sielua kalvavasta kaunasta, vaan luoda aatteellisesti yksimielinen maailma eliminoimalla kilpailevat katsomukset.

Mitä monipuolisemmin erilaiset näkemykset pääsevät esiin, sitä paremmin liberaali demokratia toimii.

Vapaamielinen demokratia – jollainen Suomi valtiosääntömme mukaan on – toimii täsmälleen päinvastaisella periaatteella. Monenkirjavuus, ristiriidat, loputon väittely ja erimielisten kilpailu vaikutusvallasta ei ole ohimenevä häiriö vaan vallitseva realiteetti.

Mitä monipuolisemmin erilaiset näkemykset pääsevät esiin, sitä paremmin liberaali demokratia toimii. Yksimielisyyden tavoittelu ei sovi kansanvaltaiseen hallitusmuotoon. Siksi vihapuheiden ja vihaliikkeiden rajoittaminen on hyvin perusteltua.

Nimimerkkien ja valetilien suojista räyhätään ja raivotaan kaikille niille joita kadehditaan ja inhotaan ties minkä ominaisuuden vuoksi.

Suomessa vihapuhetta on päätetty suitsia poliisivoimin.

Internetin keskustelupalstoilla ja yhteisöpalveluissa on kuitenkin loputon määrä mahdollisuuksia vihanpitoon, vihollisiksi valittujen loukkaamiseen ja uhkailuun. Nimimerkkien ja valetilien suojista räyhätään ja raivotaan kaikille niille joita kadehditaan ja inhotaan ties minkä ominaisuuden vuoksi.

Historioitsijan on pakko todeta: Ei mitään uutta auringon alla. Esimerkiksi viime vuosisadan alun työväenliikkeen paikallisyhdistysten käsinkirjoitetuissa lehdissä rehotti herravihan kultti, joka sitten kanavoitui kansanvallan vastaisen punakapinan käyttövoimaksi.

Sanat eivät pelkästään heijasta, ne myös luovat todellisuutta.

Koska perimmäinen ongelma ei ole vihapuhe sinänsä, vaan se, millainen tunnevoima kanavoituu poliittiseksi aktiivisuudeksi, on syytä kysyä, mikä on poliittisen vihan tehokkain vastalääke.

Itse elämä tyrkyttää vastaukseksi rakkautta eikä sitä tule väheksyä. Rakkauden tunnevoimaahan kukaan ei hallitse, mutta kaikki haluavat saada siitä osansa, koska elämä on ihaninta rakkauden vallassa.

Tuskin kukaan voi rakentaa poliittista kulttuuria tai yhteiskunnallista uudistusliikettä eroottisen rakkauden varaan (vaikka hipit sitä yrittivät).

Kaikkialla sosiaalisessa elämässä vaikuttaa kuitenkin rakkauden vetovoima, joka antaa hyvän perustan myös poliittiselle toiminnalle – yhdestä tietystä syystä.

Kuten Risto Saarinen (siirryt toiseen palveluun) teoksessaan Oppi rakkaudesta (2015) oivaltavasti toteaa, ilman toisen ihmisen arvostusta ja kunnioitusta ei voi olla rakkauttakaan. Ja mistäpä muusta aikamme pahaenteinen poliittinen ilmapiiri todistaa kuin ihmisten keskinäisen kunnioituksen – siis perusrakkauden – puutteesta.

Perusrakkaudesta kumpuava rakkauspuhe on vihapuheen tehokkain vastalääke. Sanat eivät pelkästään heijasta, ne myös luovat todellisuutta. Kun tuomme esiin ihmisiin ja asioihin kohdistuvia rakkauden tunteitamme ja puhumme itse rakkauden tunteesta, luomme samalla ilmapiiriä, joka antaa jaettavaksi houkuttelevamman tunnevoiman kuin viha.

Onko keskustelujen piiloagendana erimielisyyden häivyttäminen vai sen arvostaminen?

Poliittisen elämän ja yhteiskunnallisen keskustelun kannalta tärkeintä rakkauspuhetta on erimielisyyden rakastaminen.

Haluan kuulla, mitä sinä tästä ajattelet. Hienoa että tuot esiin oman kantasi, vaikka itse ajattelenkin toisella tavoin. Loistavasti kiteytit oman näkemyksesi ja nyt haluan kertoa sinulle omani, koska arvostan sinua.

Tähän tapaan rakkauspuhe voisi vaikuttaa.

Suomalainen välttelevä kohteliaisuus ei ole omiaan rakkauspuheen edistämiseen. Tälle maalle tekisi hyvää omaksua hieman enemmän positiivista lähikohteliaisuutta, jossa jaetaan myönteistä palautetta toisille jo pelkästään siitä että he ovat olemassa ja ainutkertaisuudellaan rikastuttavat ihmiskunnan elämää.

Tällainen aktiivinen sosiaalinen perusrakkaus lataa myönteistä energiaa sinnekin missä kauna ja katkeruus tekevät pahojaan.

Overtonin ikkunalla (siirryt toiseen palveluun) tarkoitetaan poliitikoille mahdollisten ratkaisujen ja vakavasti otettavien yhteiskunnallisten mielipiteiden kokonaisuutta. Sen ulkopuolelle jäävät ne ehdotukset, analyysit ja tulkinnat, joita pidetään liian radikaaleina tai täysin sopimattomina. Mahdollisen politiikan ikkunan sisältö vaihtuu, kun yhteiskunnalliset liikkeet ja kulttuurin murrokset sekä keskeiset poliitikot ja mielipidejohtajat vaikuttavat siihen.

Esimerkiksi Suomessa on jo pidemmän aikaa sopinut kritisoida kapitalismia ja suuryrityksiä mutta ei tulontasausta ja hyvinvointivaltiota. Pohjoismaisen hyvinvointimallin toinen jalka on siis jatkuvan koettelun kohteena mutta toista kumarretaan kuin epäjumalaa.

Se joka kyseenalaistaa hyvinvointivaltion perusteet, saa osakseen, ärtymystä, halveksuntaa, vihaa ja uhkauksia, joiden tarkoituksena on vaientaminen.

Tällainen ideologinen vinouma rajoittaa yhteiskunnallista itseymmärrystä eikä se ole kunniaksi varsinkaan yhteiskuntatieteelle, jonka päätehtäviin kuuluu vallitsevien yhteiskuntamallien perustavanlaatuinen kritiikki.

On historiallisesti väistämätöntä, että hyvinvointivaltion lähtökohdat ennen pitkää joutuvat uudelleenarvioinnin kohteeksi.

Eduskuntavaalien lähestyessä aionkin seurata, miten avonaiseksi mielipiteiden kirjo revähtää.

Onko keskustelujen piiloagendana erimielisyyden häivyttäminen vai sen arvostaminen?

Kuohuttavatko virtaa ahdasmielisen vihan vai kunnioittavan perusrakkauden pyörteet?

Annan kaikille ehdokkaille ilmaisen vinkin: Koska kevätaurinko nostaa esiin itse elämän voimalliset vietit, tulevat uskottavaan rakkauspuheeseen kykenevät viemään huhtikuun vaaleissa voiton.

Jari Ehrnrooth

Kirjoittaja on kirjailija ja filosofisesti suuntautunut kulttuurin tutkija. Hän on kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti. Syntyi Koitereella, kirjoittaa Munkkiniemessä, juoksee Keskuspuistossa. Palautetta kirjoittajalle voi lähettää myös suoraan osoitteeseen palaute.ehrnrooth@gmail.com (siirryt toiseen palveluun)

Aiheesta voi keskustella 25.3. klo 16.00 asti.