”Viisut ovat aivan huikean iso juttu” – Darude lähtee uhoamatta voittamaan, mutta lopputulos on universumin käsissä

Näyttävät lavashow't tuovat UMK-kappaleisiin uutta ulottuvuutta. Suomen viisuedustaja valitaan lauantaina Turussa.

Uuden Musiikin Kilpailu
UMK-lavalla nähdään näyttävät esitykset. Kuva perjantain harjoituksista.
UMK-lavalla nähdään näyttävät esitykset. Kuva perjantain harjoituksista.Yle

Darude ja Sebastian Rejman poseeraavat kiltisti lehtikuvaajan toiveiden mukaan, mitä nyt välillä menee vähän hulluttelun puolelle. Rejman huokaisee päivien venyneen hieman pitkiksi, mikä selittänee huumorin laatua.

Virtaa kaksikolla kuitenkin riittää h-hetken lähestyessä. Turun Logomossa valmistaudutaan lauantai-illan UMK-lähetykseen, jossa ratkeaa Suomen edustuskappale Tel Avivissa, Israelissa järjestettäviin Euroviisuihin.

UMK-lava jytisi perjantaina aamupäivällä kolmen ehdokaskappaleen harjoituksissa. Viimeisiä viilauksia tehdään niin esityksiin kuin kamerakulmiinkin.

Daruden eli Ville Virtasen omissa korvissa parhaiten luikerteleva biitti on vaihdellut harjoitusten aikana.

Supermanissa on tavallaan positiivisimmat soinnut ja harmoniat. Look Away on tänään, päivää ennen isoa show’ta soinut parhaiten harjoituksissa. Release Me taas osuu niin hyvin elämänvaiheeseeni ja perheeseeni, se on todella lähellä, pallottelee Darude.

Sebastian Rejman ja Darude ovat painaneet pitkää päivää valmistautuessaan lauantain UMK-kisaan Turun Logomossa.
Sebastian Rejman ja Darude ovat painaneet pitkää päivää valmistautuessaan lauantain UMK-kisaan Turun Logomossa.Jouni Koutonen / Yle

Darudella on UMK-kisan voittajakappaleesta oma aavistuksensa, mutta hän ei halua ohjailla äänestäjiä paljastamalla omaa suosikkiaan.

– Annan ehkä itsestäni myös tekstin puolesta jokaisessa näistä biiseistä enemmän kuin koskaan olen antanut. Joko vaan natsaa, kun on Euroviisut, tai sitten olen vaan tarpeeksi vanha ja kehtaan ja uskallan.

Darude odottaa kiinnostuneena äänestystulosta, vaikka kaikki kolme kappaletta kulkevat miehen matkassa vielä viisujen jälkeenkin.

– Viisut ovat aivan huikean iso juttu minulle ja toivottavasti myös uralleni. Voittajakappaletta tietenkin promotaan eniten, mutta eivät ne kaksi muutakaan ole minulle häviäjiä, vaan niillä mennään eteenpäin.

Artisti päättää eikä lennä yksisarvisella

Kolme ehdokaskappaletta saavat UMK-kisassa näyttävät lavashow’t, lupaa lähetyksen tuottaja Anssi Autio Yleltä. Kuvitukset poikkeavat muutaman viikon kansan arvioitavina olleista videoista.

– Lavaesitykset tuovat näihin biiseihin paljon uutta. Esimerkiksi Look Away -kappaleen liveshow on ihan omaa luokkaansa ja tuo laulun sanoman vielä videota vahvemmin esiin, kuvailee Autio.

Toki en osaa itse lavaa rakentaa tai tehdä lasereita, mutta niistäkin minulla on sananvalta.

Darude

Anssi Autio huomauttaa myös, että artistilla on viimeinen sana kappaleidensa ylöspanosta.

– Emme me väkisin istuta Darudea lentävän yksisarvisen selkään, vaikka se Euroviisuissa voisikin toimia!

Sebastian Rejman laulaa kappaleet Daruden bilettäessä koskettimiensa takana. Kuva perjantain harjoituksista.
Sebastian Rejman laulaa kappaleet Daruden bilettäessä koskettimiensa takana. Kuva perjantain harjoituksista.Yle

Darude sanookin, että hänellä ja Sebastian Rejmanilla on päällimmäinen päätäntävalta lavan tapahtumista kilpailukappaleiden aikana.

– Kun kysyttiin, haluanko lähteä hoitamaan tällaisen pikku tontin, oikeastaan ensimmäisiä juttuja oli, että haluan täyden päätäntävallan. Toki en osaa itse lavaa rakentaa tai tehdä lasereita, mutta niistäkin minulla on sananvalta.

Oli edustussävelmä lopulta mikä tahansa, sen lavashow saattaa Israelissa poiketa hieman nyt UMK:ssa nähtävästä.

– Niin hassua kuin se onkin, joudutaan ehkä vähän pienentämään lavasteita Euroviisuihin. Tänä vuonna Tel Avivissa on tiukemmat rajoitukset siihen, mitä kaikkea lavastetta sinne voi viedä, kertoo tuottaja Anssi Autio.

Rakkautta ensisilmäyksellä – aikaa kolme minuuttia

Logomon suuren salin penkkirivit ovat perjantaina iltapäivällä liki tyhjiä, mutta keskikäytävällä juontaja Krista Siegfrids hymyilee valloittavasti kameralle ja lietsoo kuvitteellisia viisujunan tuomia faneja hurmokseen. Lattiamanu saa tuurata vielä uupuvia haastateltavia.

– Olen todella iloinen, että saan nyt tehdä tätä työkseni. Olen tykännyt Euroviisuista ihan lapsesta asti, tämä on minulle unelmaduuni, iloitsee Krista Siegfrids.

Kollegat Mikko Silvennoinen ja Christoffer Strandberg raportoivat tapahtumista toisaalta vanhan ratapiharakennuksen uumenista UMK-lähetyksen aikana.

Krista Siegfrids harjoitteli juontojaan vielä tyhjässä salissa perjantaina iltapäivällä.
Krista Siegfrids harjoitteli juontojaan vielä tyhjässä salissa perjantaina iltapäivällä.Jouni Koutonen / Yle

Krista Siegfrids itse edusti Suomea vuonna 2013 Marry Me -kappaleella. Hän tietää, että viisuesityksen hiominen on pitkällistä puurtamista. Hyvä kappale on tärkein, mutta kolmeminuuttisessa tv-esiintymisessä kaiken on osuttava nappiin.

– Sinun pitää ylipuhua katsojat äänestämään juuri sinua. Katseet ovat todella tärkeitä, jotta yleisö rakastuu sinuun. Se vaatii paljon treeniä, yksityiskohtia kamerakulmien, pyrotekniikan ja muun kanssa, sanoo Siegfrids.

Nyt mennään pitämään hauskaa lavalla.

Darude

Krista Siegfridsillä on täysi luotto ammattimiehiin. Darudelle kansainväliset lavat ovat tuttuja, ja myös Sebastian Rejmanilla on runsaasti esiintymiskokemusta.

– Molemmilla on ollut isoja yleisöjä ennenkin, mutta nyt on 200 miljoonaa katsojaa. Biggest crowd ever! Aivan varmasti vähän jännittää, mutta he ovat treenanneet ja osaavat hommansa. Ei siinä muuta kuin nauttivat siitä hetkestä, evästää Siegfrids.

Ja juuri niin Darude aikoo tehdäkin Tel Avivissa toukokuussa.

– Nyt mennään pitämään hauskaa lavalla. Musiikillinen kilpailu on minulle vähän vieras konsepti eikä minua varmasti saa kiinni uhoamisesta, mutta tietenkin voittamaan lähdetään. Olen pettynyt, jos emme pääse finaaliin, mutta loppu on universumin käsissä.

Turun Logomossa valmistaudutaan lauantaiseen UMK-lähetykseen.
Turun Logomossa valmistaudutaan lauantaiseen UMK-lähetykseen.Jouni Koutonen / Yle

Lue lisää:

Ylen UMK19: Darude -sivusto