Kiina on viemässä Kenian aasit – Maaseudun työjuhdasta jauhetaan ihmerohtoa uskomushoitoihin

Keniassa teurastetaan joka päivä jopa tuhat aasia kiinalaisomisteisissa teurastamoissa.

Kenia
Fredrick Otieno vuokraa nyt aasin kolmen euron päivähintaan, jotta voi jatkaa työtään.
Fredrick Otieno vuokraa nyt aasin kolmen euron päivähintaan, jotta voi jatkaa työtään. Fredrik Lerneryd

ONGATA-RONGAI Kuiva ruoho narskuu kenkien alla, kun kävelemme Fredrick Otienon kanssa pieneen metsikköön.

Tällä paikalla kaksi hänen aasiaan tapettiin julmasti ja nyljettiin joulukuussa.

Eläimet oli varastettu Otienolta.

Kun Otieno oli huomannut eläinten kadonneen, hän tiesi, mistä etsiä. Tästä metsiköstä moni muukin naapuri oli löytänyt aasiensa raadot.

– Löysin irtileikatut takajalat. Varkaat olivat sitoneet aasini puuhun. He leikkasivat ensin sen takajalat, jotta se ei päässyt karkuun, ja katkoivat sitten kaulan, Otieno sanoo.

Kuolleen aasin nimi oli Carlos. Eläimestä on enää jäljellä pieni kylkiluun palanen, hyeenat ovat luultavasti vieneet loput.

Otieno rakasti aasejaan. Ne olivat osa neljän hengen perhettä ja ne myös antoivat perheelle elannon.

Pääkaupunki Nairobin kupeessa asuva Otieno työllistää itsensä kuljettamalla vettä ja rakennusmateriaaleja aasien avulla.

Aasien menettäminen on ollut Fredrick Otienon elämän suurin tragedia.
Aasien menettäminen on ollut Fredrick Otienon elämän suurin tragedia.Fredrik Lerneryd

Hän asuu perheineen muutaman neliömetrin huoneessa, johon mahtuu juuri ja juuri sohva, pöytä ja sänky. Keittiö ja vessa jaetaan naapureiden kesken.

Nyt hän vuokraa aasin itselleen kolmen euron päivähintaan. Se vie usein jopa puolet päivän tuloista.

Ja aasista pitää maksaa myös niinä päivinä, kun ei ole tuloja. Omien aasien menetys oli valtava isku perheelle.

– Olin niin vihainen. Menin sänkyyn ja nukuin kolme päivää, enkä syönyt mitään. En ole tuntenut iloa sen jälkeen, hän sanoo.

Kiinalaiset himoitsevat aasiliivatetta

Aaseista on tullut Keniassa kuumaa kauppatavaraa. Parin viime vuoden aikana aasien varastamisesta on tullut todellinen ongelma, kertoo työhevosien ja aasien hyvinvointia ajavan järjestön Brooke East African toimitusjohtaja Fred Ochieng.

Aasien ahdinko on syventynyt, kun kiinalaiset pääsivät ejiaon makuun. Ejiao on aasien nahasta valmistettava liivate, jota käytetään perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä.

– Tätä ongelmaa ei ollut kolme vuotta sitten. Nyt koko aasikanta uhkaa hävitä Keniasta. Jos näin tapahtuu, luonto ei tule olemaan meille armollinen, Ochieng sanoo.

Fred Ochieng Brooke East Africa -järjestöstä kertoo rakastavansa eläimiä.
Fred Ochieng Brooke East Africa -järjestöstä kertoo rakastavansa eläimiä.Fredrik Lerneryd

Veteen tai alkoholiin liuotettua ejiaoa käytetään Kiinassa muun muassa anemian, unettomuuden ja verenvuodon hoitamiseen.

Sitä myös markkinoidaan syöpää ennaltaehkäisevänä ihme-eliksiirinä. Ja tietenkin ejiaon sanotaan parantavan otteita makuuhuoneessa sekä pitävän nuorena.

Ihmeaineen himo heijastuu suoraa aasien kysyntään.

Kahdessakymmenessä vuodessa Kiinan oma aasikanta on lähes puolittunut 11 miljoonasta kuuteen miljoonaan aasiin, the Donkey Sanctuary -järjestö raportoi. (siirryt toiseen palveluun) Aasikannan lasku on johtanut siihen, että nyt nahkoja haetaan muualta – etenkin Afrikasta.

Aaseja salakuljetetaan Kenian teurastamoihin

Seitsemän Afrikan maata on nyt kieltänyt aasien viennin Kiinaan – Uganda, Tansania, Botswana, Niger, Burkina Faso, Mali ja Senegal. Lisäksi esimerkiksi Kenian naapurimaa Etiopia on sulkenut kiinalaisten aasiteurastamot.

Kenialla ei näytä olevan suunnitelmia kieltää aasien teurastamista. Maassa on nyt kolme lisensoitua kiinalaisomisteista aasiteurastamoa.

Niissä päivänsä päättää yhteensä noin tuhat aasia päivässä, kertoo Fred Ochieng. Tämän luvun päälle tulevat vielä laittomasti teurastetut aasit.

Vuonna 2009 aaseja oli Keniassa virallisen laskennan mukaan 1,8 miljoonaa. Nyt niitä on alle miljoona. Vain puolessatoista vuodessa Kenia on menettänyt 700 000 aasia, sanoo Ochieng.

Fredrick Otieno kuljettaa vettä Ongata-Rongaissa Nairobin lähellä.
Fredrick Otieno kuljettaa vettä Ongata-Rongaissa Nairobin lähellä.Fredrik Lerneryd

Aasien ahdinko aiheuttaa ongelmia myös ihmisille. Aasien häviäminen Keniassa on etenkin köyhien ihmisten ongelma, ja siksi poliittista tahtoa tehdä asialle jotain ei vaikuta olevan, kertoo Ochieng.

Keniassa yli kolmasosa asukkaista elää köyhyysrajan alapuolella, eli noin puolellatoista eurolla päivässä. Yksi aasi elättää jopa seitsemän henkeä, mikä tarkoittaa, että miljoonat ovat riippuvaisia aaseista.

Aaseja käytetään esimerkiksi veden hakemiseen, niillä myös viedään maanviljelytuotteita markkinoille, sairaita klinikoille ja lapsia kouluun.

Yksi aasi tuottaa Ochiengin mukaan viitisen euroa päivässä, mikä on suuri summa köyhälle perheelle.

Aasien kato uhkaa syöstä enemmän ihmisiä köyhyyteen.

Surkeat olot teurastamoissa

Teurastamoille on lähes mahdotonta päästä. Vielä vähän aikaa sitten järjestöt kuten Brooke East Africa kävivät tarkastuskäynneillä teurastamoissa, mutta enää heitä ei sinne päästetä.

Fred Ochiengin mielestä syy on ilmeinen.

– Kaikki siellä ei ole hyvin. Eläimiä näännytetään ennen teurastusta, eikä siellä ole tarpeeksi tilaa. Aaseja ei tainnuteta ja ne joutuvat katsomaan, kun lajitoverit teurastetaan. Se ei ole oikein, Ochieno sanoo.

Otieno osti varkauden jälkeen kunnon ketjun pitääkseen aaseja paikoillaan yöllä.
Otieno osti varkauden jälkeen kunnon ketjun pitääkseen aaseja paikoillaan yöllä.Fredrik Lerneryd

Ochiengin on vaikea ymmärtää, miksi viranomaiset ovat suostuneet lisensoimaan teurastamoja.

– Kai he jotain hyötyä siinä näkivät, hän sanoo.

Korruptio on valtava ongelma Keniassa, ja se myös näkyy aasien salakuljetuksen lisääntymisessä.

Aasit lisääntyvät hitaasti. Raskaus voi kestää jopa yli vuoden, eikä Kenia mitenkään pysty vastaamaan yhä kasvavaan kysyntään.

Katoaminen uhkaa muutamassa vuodessa

Aasien salakuljettaminen Etiopiasta ja Tansaniasta on valtava ongelma, kertoo aihetta tutkinut zimbabwelainen ympäristötoimittaja Oscar Nkala. Uutena ilmiönä on myös salakuljetus Somaliasta.

Aasit ovat erittäin tärkeitä maasai-heimolle, joka elää paitsi Keniassa myös Tansanian pohjoisosissa. Maasai-heimo onkin nyt suuressa pulassa, koska sen aasikanta on romahtanut. Aihe on kuitenkin poliittisesti herkkä, eikä siitä kirjoiteta tansanialaisessa mediassa, Nkala kertoo.

Tansanian presidentti John Magufuli haluaa Nkalan mukaan antaa vaikutelman, että ongelma poistui samalla kuin aasien laillinen vienti kiellettiin.

Salakuljetuksen kasvu ja siitä vaikeneminen tarkoittaa, että kiinalaisten ihme-eliksiirin himo uhkaa nyt myös niitä maita, jotka ovat jo yrittäneet kieltää aasien viennin ja teurastamisen.

– Muutama vuosi sitten julkaisimme raportin, jonka mukaan Kenian aasit kuolevat sukupuuttoon seitsemässä vuodessa. Nyt salakuljetus on vetämässä muutkin maat mukaan tähän. Se on valtava tragedia, Brooke East Africa -järjestön toimitusjohtaja Ochieng sanoo.

Paikalliset pysäyttivät uuden teurastamon

Aasien tärkeyden ymmärtää heti, kun ajaa ulos Kenian pääkaupungista. Aaseja näkyy joka puolella vetämässä kärryjä ja kantamassa tavaraa.

Uusi aasi maksaa noin kaksisataa euroa, ja Otieno veikkaa, että häneltä menee noin vuosi ennen kuin hän on säästänyt sen summan.

Ennen kuin kysyntä lähti nousuun aasi maksoi noin 40 euroa.

Yksi aasi elättää jopa seitsemän henkeä. MIljoonat ovat riippuvaisia aaseista Keniassa.
Yksi aasi elättää jopa seitsemän henkeä. Miljoonat ovat riippuvaisia aaseista Keniassa.Fredrik Lerneryd

Noin tunnin ajomatkan päässä Nairobin keskustasta aasit ovat lähtöisin Kajiadosta, maasai-heimon alueelta. Mutta maasait eivät enää halua myydä aasejaan Otienon tapaisille ostajille.

– He pelkäävät, että myymme aaseja eteenpäin kiinalaisille, Otieno sanoo.

Kajiadoon suunniteltiin uutta aasien teurastamoa pari vuotta sitten. Kiinalainen firma oli ostanut maata ja saanut luvat Kenian viranomaisilta. Paikallisten vastustus oli kuitenkin niin lujaa, ettei teurastamoa ole ainakaan toistaiseksi rakennettu.

Aasien varastaminen on jo valtava ongelma alueella, ja uusi teurastamo olisi ollut yhteisölle tuhoisa. Ilman aaseja ihmiset joutuvat kantamaan vettä ja polttopuita itse.

Keniassa on aaseja jäljellä enää alle miljoona. Joka päivä maassa teurastetaan ainakin 1000 aasia.
Keniassa on aaseja jäljellä enää alle miljoona. Joka päivä maassa teurastetaan ainakin 1000 aasia.Fredrik Lerneryd

Otieno epäilee, että joku hänen omasta yhteisöstään vei hänen aasinsa. Hän on kuullut, että teurastamo 100 kilometrin päässä Naivashassa maksaisi nahasta vajaat sata euroa – elävästä aasista enemmän.

Otienon kaksi tapettua aasia toi perheelle tuloja joskus jopa kymmenen, parhaassa tapauksessa viisitoista euroa päivässä.

Helppo raha kuitenkin on tehnyt aasien varastamisesta houkuttelevan vaihtoehdon. Otieno kertoo naapuristaan, joka itki viikon sen jälkeen kuin hänen aasinsa varastettiin. Naapuri pitää edelleen aasin kalloa kotonaan muistona.

Otieno sitoi ennen aasinsa kiinni narulla iltaisin, mutta nyt hän on ostanut kunnon ketjun ja riippulukon.

– Herään monta kertaa yössä ja käyn tarkistamassa, että aasi on vielä tallella.

Koska aasi on vain vuokralla, Otieno ei ole antanut sille nimeä. Nimeäminen tekisi aasista luopumisesta myöhemmin vieläkin vaikeampaa.

Voitte keskustella aiheesta kello 21.00 saakka.

Lue lisää:

Kiina lupaa avustaa Afrikan maita yli 50 miljardilla eurolla – Presidentti Xi: "Ei sisällä poliittista ohjailua"

Kiina kiistää virittävänsä velka-ansaa Afrikalle – mutta mitä se tekee, jos Afrikan maat eivät pysy maksamaan lainojaan takaisin?

A-studio: Kiinan jalanjälki kasvaa Afrikassa