Päihtynyt mies ajoi mönkijällä sulaan Rautalammilla

Miehen käyttämä mönkijä vajosi järven pohjaan.

liikennejuopumus
Rautalampi
Yle Uutisgrafiikka

Rautalampilainen 1960-luvulla syntynyt mies ajoi lauantai-iltana Rautalammin Konnekoskella järven jäällä sulaan ja joutui veden varaan. Paikalle hälytettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä sekä poliisipartio.

Ennen kuin pelastajat ja poliisi ehtivät paikalle, olivat lähitalon asukkaat jo auttaneet miehen jäälle ja sisätiloihin lämmittelemään.

Mies oli ajanut rekisteröimättömällä mönkijällä Hankaveden jäällä. Hän ei huonon kelin vuoksi havainnut Konnekosken kohdalla sulaa paikkaa. Miehen käyttämä mönkijä vajosi järven pohjaan.

Mies ei loukkaantunut tapauksessa. Hän puhalsi alkometriin tapahtuneen jälkeen 1,76 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.