Kotkan Kantasatamaan suunniteltu tapahtuma- ja yrityskeskus maksaisi yli 27 miljoonaa euroa – kaupunki päättää uudesta hankesuunnitelmasta tänään

Suunnitelmaan sisältyvät nyt puitteet noin 2 000 katsojan urheilutapahtumille.

Lyhyet
Kotkan tapahtumakeskuksen tontti Kantasatamassa
Pyry Sarkiola / Yle

Kotkan uuden tapahtumakeskuksen ja Cursorin yrityskeskuksen rakentamiseksi Kantasatamaan tarvitaan noin 27 miljoonaa euroa.

Alun perin valtuutetut painottivat, että rakennuksen hinta ei saisi ylittää 20 miljoonaa euroa. Valtuusto halusi kuitenkin, että myös isojen urheilutapahtumien järjestäminen keskuksessa olisi mahdollista, mikä nostaa hintaa.

Suunnitelmaan sisältyvät nyt puitteet noin 2 000 katsojan urheilutapahtuman järjestämiseen. Tapahtumakeskuksen osuus on noin 23 miljoonaa euroa, ja yrityskeskuksen osuus lähes neljä miljoonaa euroa.

Kotkan valtuutetut käsittelevät hankesuunnitelmaan tehtyjä päivityksiä maanantaina.

Kantasatamaan on pian kahden vuoden ajan neuvoteltu Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun uuden kampuksen, Kotkan kaupungin tapahtumakeskuksen ja yrityskeskuksen ja yksityisen hotellin rakentamista.

Tiistaina ratkennee, allerkirjoittavatko tapahtumakeskuksen, korkeakoulukampuksen ja hotellin rakennuttavat osapuolet yhteisen toteuttamissopimuksen.