Päätökset Porin tulevasta kouluverkosta siirtyvät – valtuusto käsittelee asiaa vasta toukokuun lopussa

Alun perin ratkaisut koulujen ja päiväkotien tulevaisuudesta piti tuoda valtuustoon ja tämän kuun aikana.

Pori
Cygnaeus koulu Pori
Katja Halinen / Yle

Päätökset Porin kouluverkon kohtalosta lykkääntyvät odotetusti.

Ratkaisut palveluverkosta eli käytännössä koulujen ja päiväkotien tulevaisuudesta tehdään vasta kesän kynnyksellä. Samalla päätökset siirtyvät eduskuntavaalien yli.

Lisäselvityksiä

Alun perin päätökset piti tehdä maaliskuussa. Maanantaina kokoontunut kaupunginhallitus halusi runsaasti lisää aikaa uusien selvitysten tekemiseen.

Kaupunginhallitus haluaa lisää tietoa muun muassa tyhjilleen jäävien kiinteistöjen käytöstä, lukiokoulutuksen ja erityisopetuksen sijainnista, yhtenäiskoulujen toiminnasta sekä kustannuksista.

Asiaa käsitellään seuraavan kerran kaupunginhallituksessa 6. toukokuuta. Kaupunginvaltuuston päätettäväksi asia menee uuden suunnitelman mukaan 27. toukokuuta.

Laaja mullistus

Sivistysjohtaja Esa Kohtamäki esitti helmikuun alussa Porin kouluverkkoon isoja muutoksia.

Esityksen runkona oli siirtyminen yhteen, SAMKin kampuksen viereen rakennettavaan suurlukioon, kolmen yhtenäiskoulun muodostaminen Porin keskustaan, uusien yhtenäiskoulujen rakentaminen Länsi- ja Pohjois-Poriin sekä useiden keskikokoisten koulujen sulkeminen.

Ehdotus on herättänyt voimakasta arvostelua. Muun muassa alakoulujen oppilaiden vanhemmat ja Satakunnan museo ovat tuoneet esille huolensa uudistuksesta. Lähes kaikissa valtuustoryhmissä alkuperäistä aikataulua pidettiin aivan liian kunnianhimoisena.

Uutisesta voi keskustella 4.3. klo 22 saakka.