Ryanairin reitti Berliinistä Lappeenrantaan ympärivuotiseksi – Saimaasta talvikohde saksalaisturisteille

Suorien lentojen Berliinistä Lappeenrantaan odotetaan tuovan Saimaan alueelle tuhansia lomailijoita Keski-Euroopasta.

matkailu
Ryanair saapuu Lappeenrantaan, ja lähtevät matkustajat jonottavat kyytiin.
Jari Tanskanen / Yle

Halpalentoyhtiö Ryanair aloittaa huhtikuun alussa suorat lennot Berliinistä Lappeenrantaan. Hyvän ennakkokysynnän ansiosta yhteys muuttuu ympärivuotiseksi, vaikka ensimmäistäkään lentoa ei ole vielä lennetty kaupunkien välillä.

– Kolmannes lentojen matkustajista tulee olemaan Saimaan alueelle tulevia saksalaisia, arvioi Visit Finlandin Saksan markkinointiedustaja Jyrki Oksanen.

Lähtöselvitys Lpr - Bergamo lennolle
Matkustajia jonottamassa Lappeenrannan lentoaseman lähtöselvitykseen.Tommi Parkkinen / Yle

Visit Finland sekä eteläisen Saimaan matkailun markkinointiyhtiöt ovat aloittaneet Saimaa-lomien markkinoinnin (siirryt toiseen palveluun) Berliinissä.

– Suuri merkitys on sillä, että saksalainen pääsee kolmessa tunnissa Saimaalle ja voi vuokrata mökin vaikkapa viikonlopuksi, sanoo Oksanen.

Kesäkaudella tavoitteena on saada Berliinistä lähtemään suorilla lennoilla Saimaalle lomalle hieman yli 4 000 saksalaisturistia. Tämä tarkoittaisi noin 26 000 majoitusvuorokautta Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon alueella.

– Lennoilla Saimaalle tulevat turistit jättävät tänä kesänä noin kolmen miljoonan euron matkailutulon alueelle, sanoo Oksanen.

Retkiluistelua kauniissa talvisäässä.
Retkiluistelua Ristiinassa. Saksalaisturisteille tarjotaan talvella mahdollisuutta liikkua luonnossa. Timo Ikonen / Yle

Visit Finlandin selvityksen mukaan Suomi-lomalle tuleva saksalainen kuluttaa majoitukseen ja palveluihin keskimäärin sata euroa vuorokaudessa. Talvilomalla kulutus on merkittävästi suurempaa.

– Alppeihin verrattuna Saimaa on erilainen talvimatkailukohde, jossa voi vaikkapa liikkua järven jäällä. Kyllä uutuuskohteet kiehtovat.

Avanto ja pilkkivapa.
Saimaalle tulevat saksalaisturistit pääsevät talvella halutessaan pilkille. Niko Mannonen / Yle

Berliinin lentojen muuttuminen ympärivuotiseksi mahdollistaa uusien tuotteiden kehittämisen Saimaan talvimatkailuun.

– Suur-Berliinin alueella on kuutisen miljoonaa kuluttajaa, jotka nyt pääsevät helposti nopealla lentoyhteydellä Saimaalle. Joukossa on lukuisia murtomaahiihdon harrastajia, joilla ei ole Saksassa mitään harrastemahdollisuuksia.

Pietari ja Saimaa kiinnostavat saksalaisturisteja

Lappeenrannasta Viipuriin viisumivapaita risteilymatkoja järjestävä Saimaa Travel myy kesän matkapaketteja keskiviikkona Berliinissä alkavilla ITB Berlin-matkamessuilla (siirryt toiseen palveluun).

Risteilyalus Carelia Lappeenrannan satamassa 28. tammikuuta 2019.
M/S Carelia Lappeenrannan matkustajasatamassa. Risteilyt Viipuriin alkavat keväällä Saimaan kanava avauduttua.Riitta Väisänen / Yle

Saimaan kanavan kautta Viipuriin on tähän asti risteillyt vuosittain noin 300 saksalaisturistia, mutta varustamo odottaa tänä vuonna saksalaisten määrän kaksinkertaistuvan.

– Olemme kehittäneet tuotteita, jotka kiinnostavat saksalaisia. Erityisesti Pietarin ja Saimaan yhdistäminen samaan lomamatkaan tuntuu herättävän kiinnostusta, sanoo toimitusjohtaja Kirsti Laine.

Retkiluistelua Imatralla
YLE

Lentojen muuttuminen ympärivuotiseksi pidentää matkailukautta Saimaalla.

– Tämä tasoittaa eroa kesä- ja talvikauden välillä ja luo Saimaasta aidosti ympärivuotisen matkailukohteen, sanoo matkailun markkinointiyhtiö goSaimaan johtaja Juha Sorjonen.

Lappeenrannan lentoaseman matkustus kasvaa ennätysvauhtia

Lappeenrannan lentoaseman matkustajamäärä kasvaa tänä vuonna nopeimmin maakuntien lentoasemista. Vuonna 2018 kentän kautta kulki vajaat 32 500 matkustajaa, mutta tänä vuonna reittilennoilla on myynnissä jo yli 80 000 paikkaa. Lisäksi vuosittain lennetään valmismatkojen tilauslentoja.

Mikäli nykyiset reitit jatkuvat myös vuonna 2020, lentoaseman matkustajamäärä ylittää 100 000 matkustajan rajan.

lappeenrannan lentosema lpp airport eflp
Lappeenrannan lentoasemaJari Tanskanen / Yle