Auton automaattilukitus napsautti ovet lukkoon - sisään jäi kolmivuotias kiinnitettynä turvaistuimeensa

Pelastuslaitos kehottaa ihmisiä tutustumaan autonsa lukitusjärjestelmiin.

Inari
Lapsi turvavöissä.
Toni Pitkänen / Yle

Inarissa pieni lapsi jäi autoon lukittujen ovien taakse varhain keskiviikkoaamuna. Tilanne syntyi, kun lapsen äiti lähti hetkeksi autosta, jolloin auton automaattinen lukitusjärjestelmä lukitsi ovet. Avaimet olivat auton sisällä.

Autoon jäänyt kolmivuotias lapsi pysyi tilanteessa rauhallisena. Lapsen onnistui kiemurrella kätensä vapaaksi turvaistuimesta ja näin ylettyi oveen. Paikalle hälytetyn palokunnan onnistui valon avulla houkutella lapsi avamaan oven sisäpuolelta, joka ei osallisten onneksi ollut lapsilukossa.

Lapin pelastuslaitoksen valmiuspäällikkö Ari Soppela pitää tapausta hyvänä huomatuksena ihmisille. Soppelan mukaan on tärkeää tutustua oman auton lukitusjärjestelmiin ja tuntea niihin liittyvät riskit. Lisäksi Soppelan mukaan autonavaimet kannattaa ottaa mukaan aina autosta poistuttaessa.