Älypuutarhojen uskotaan valtaavan kaupunkilaisten kotikeittiöt – seuraava trendi on salaattia kasvava sisäseinä

Älypuutarhamarkkinoilla kisaa myös turkulainen Plantui. Sijoittajat uskovat sen menestysmahdollisuuksiin maailmalla.

kotipuutarhat
Plantuin älypuutarha
Herneenversoja kasvamassa älypuutarhassa.Dani Branthin / Yle

Kapseloidun laavakivivillan sisällä on mustia pyöreitä basilikansiemeniä. Kapseli asetetaan muiden kapseleiden viereen pyöreälle kasvualustalle.

Kone hoitaa valaistuksen ja kastelun. Kasvattajan tehtäväksi jää muistaa lisätä vettä ja ravinteita. Tarvittaessa pitää lisätä korotuspaloja alustalle, jotta kasvavat basilikanvarret eivät lyttäänny valokannen alle.

Plantuin älypuutarhat
Basilikaa kasvamassa.Dani Branthin / Yle

Kolmen viikon kuluttua basilika on valmis, vaikkapa pastakastikkeen joukkoon.

Kasvubisneksen kasvuun luottoa

Turkulaisessa Plantuissa uskotaan, että kasvun ihmeen seuraamiselle on tulevaisuudessa kysyntää. Yritys valmistaa yrttien kasvualustoja.

Maailma urbanisoituu voimakkaasti tällä hetkellä. Meillä on kuitenkin sisäinen halu kasvattaa jotakin.

René Österman

Se on kasvattanut myyntikanaviaan solmimalla tuotekehitys- ja jakelusopimuksen saksalaisen kodinkonevalmistaja BSH Hausgeräte GmbH:n kanssa. Älypuutarhoja markkinoidaan Saksassa ja Itävallassa Bosch-brändin alla.

Yritys keräsi sopimuksen julkistamisen jälkeen sijoittajilta 1,4 miljoonan euron lisäpotin.

Toimitusjohtajan René Östermanin mukaan markkinoilla olevat lukuisat älypuutarhalaitteet ovat vasta alkua.

– Seuraava askel on vertikaalipuutarha eli kotien seiniltä löytyy kasvatustelineitä. Maailma urbanisoituu voimakkaasti tällä hetkellä. Meillä on kuitenkin sisäinen halu kasvattaa jotakin.

Plantuin älypuutarha
Myös tomaattien kasvatus onnistuu älypuutarhassa.Dani Branthin / Yle

Kansainvälinen tiimi helpottaa myyntityötä

Plantuin tutkimus- ja kehitystyö tehdään Turussa, tuotteet valmistetaan Liettuassa. Yritys on palkannut talven aikana neljä työntekijää lisää ja rekrytoinneissa näkyy suuntaus kansainväliseen kauppaan.

– Ranska on Euroopan edelläkävijä vesiviljelyyn perustuvissa laitteissa ja sitä kautta kova kilpailija, René Osterman sanoo.

Plantuista löytyy niin ranskan, saksan kuin vaikka tsekin kieltä osaavia.

– On hyvä palvella asiakkaita heidän omilla kielillään, Österman sanoo.

Maailman onnellisin maa kiinnostaa

Suomalaisuus on maailmalla tärkeä kilpailuvaltti. Plantui muistuttaa markkinoinnissaan YK:n vuoden takaisesta raportista, jonka mukaan Suomi on maailman onnellisin maa.

– Teema herätti hilpeyttä alan messuilla ja lisäsi kiinnostusta suomalaisyritystä kohtaan, kuvaa Österman.

Plantuin älypuuutarha
Dani Branthin / Yle

Nykypäivän ruoanlaitossa korostuu usein helppous. Kaupasta saa pilkottuja keittojuureksia, valmiita salaattisekoituksia ja jopa keitettyjä kananmunia.

Kysymys kuuluu: jaksaako ihminen todella odottaa basilikan kasvua käyttövalmiiksi viikkoja?

– Riippuu siitä, mitä haluaa. Kaupan yrteillä on toki paikkansa, mutta itsekasvattaminen tuo suuremman tyydytyksen. Puutarhanhoito on yksi vanhemmista harrastuksista maailmassa, muistuttaa René Österman.