Millaisia olivat turkulaisnaiset 1600-luvulla? Tutkija: "He olivat yllättävän vahvasti ja aktiivisesti mukana yhteisönsä toiminnassa"

Uutuuskirja valottaa naisten arkea kapakkaruususta piispattareen.

Puoli seitsemän
1600-luvun nainen
Turun AMK Taideakatemia

1600-luvulla ei juuri naistenpäiviä juhlittu.

Mies oli luomakunnan kruunu, jolle nainen oli aina alisteinen. Naiset olivat holhokkeja tai miehensä määräysvallassa olevia aviovaimoja tai tyttäriä, joiden kohtalosta määräsi isä. Tai sitten piikoja, jotka olivat isäntiensä vallan alla.

– Vasta leskenä nainen oli täysivaltainen ja sai edustaa itseään. Tosin silloinkin se usein tapahtui miespuolisen valtuutetun kautta, sanoo 39 tarinaa 1600-luvun turkulaisnaisista -kirjan kirjoittanut filosofian tohtori Veli Pekka Toropainen.

Filosofian tohtori Veli Pekka Toropainen
Toropainen tuntee 1600-luvun ja Turun. Thomas Hagström/Yle

Naiskohtaloita liki 400 vuoden takaa

Historialähteissä naiset usein loistavat poissaolollaan, mutta Toropainen on kaivanut yllättävän paljon tietoa menneisyyden naisten elämästä. Lähteenä hän on käyttänyt pääasiassa Turun kaupungin oikeuslähteitä.

Kertomukset eivät ole kuvitteellisia. Ne kertovat todella eläneistä naisista, usein jopa oikein sanakääntein. Teksti noudattaa tiivistettynä sanatarkasti pöytäkirjoihin vietyjä oikeusjuttuja.

Läheskään kaikki oikeusjutut eivät liittyneet rikoksiin. Oikeudessa käsiteltiin myös lainanmaksun myöhästymisiä ja muita taloudellisia epäselvyyksiä.

– Lähteiden perusteella 1600-luvun turkulaisnaiset olivat yllättävän vahvasti ja aktiivisesti mukana yhteisönsä toiminnassa, sanoo Toropainen.

Yksilöiden historia kiinnostaa

Viime vuosikymmeninä on historian ylärakenteiden lisäksi ryhdytty tutkimaan myös yksilöiden historiaa.

Nyt historioitsijoita kiinnostaa muidenkin kuin kuninkaiden, sotapäälliköiden, aatelisten ja korkeiden kirkonmiesten historia. Tarinoitaan ovat alkaneet saada kuuluville myös ne, joiden elämä on tähän saakka ollut historian taustakohinaa.

– Historiankirjoituksesta on tullut moniäänisempää, sanoo Toropainen.

– Menneisyyden elämästä luodaan nyt kuvaa tavallisten ihmisten kokemusten kautta.

Mutta keitä nuo 1600-luvun naiset olivat? Lähdetään tapaamaan heitä!

Karin Hakola, porvarska

Vihreä miesten satula 1600-luvulta
Muun muassa satuloita Suomeen tuonut kauppias Karin Hakola saa nimikkokujansa Turun linnan läheisyyteen rakentuvalle Herttuankulman asuinalueelle.Regina Rask/Yle

”Minä Karin Jakobsdotter – vaimo Kadrin – synnyin rälssiin isäni Paraisten Kappelstrandin Jakobin ja äitini Britan perheeseen. Sukumme ei kuulunut valtakunnan mahtiaateliin, vaikka omistimmekin Kappelstrandin kartanon ja siihen kuuluvat Lill-Kappelstrandin, Borstbölen ja Brunsbölen tilat Kirjalan saaressa.

Vanhempani järjestivät soveliaan avioliiton Turun kauppias Jakob Hakolan kanssa. Varakkaan porvarin asema ei paljon poikennut vähäisen kartanon tyttären asemasta, ja vaikka siirryinkin rälssistä porvarissäätyyn, oli asemani edullinen ja se muutti koko elämäni kulun.

Mieheni Jakob Hakola oli yritteliäs. Hän kävi ulkomaankauppaa ja kuljetti setäni pormestari Lasse Anderssonin ja pormestari Mickel Kranckin laivoilla tervaa, traania, voita, pukkeja sekä härän-, lehmän-, vasikan- ja oravannahkoja. Turkuun hän tuotti erilaisia villakankaita ja jopa pitsejä.

Hänen kuoltuaan kauppahuoneen toiminta jäi minun vastuulleni.

Leskenä minä perin omaisuuden ja mieheni porvarisoikeudet ja nousin samalla perheen pääksi. Tulliluetteloista ilmenee vieläkin, että olin opetellut kaupankäynnin salat mieheni rinnalla. Minulla oli siis taitoa jatkaa kauppahuoneen toimintaa.

Minulla oli kuitenkin oma käsitykseni siitä, mitä Turkuun kannatti tuoda. Siksi laajensin valikoimaa kankaista ja suolasta hunajaan, pippureihin, saippuaan sekä armeijan tarvitsemiin satuloihin ja miekkoihin. Torin kauppapuotiin tuotin myyntiin rihkamatavaraa eli nauhoja ja muita asusteita sekä pieniä metalliesineitä.

Olen elänyt pitkän elämän ja oppinut sen aikana sekä rälssinaisen aseman tuomat oikeudet että kaupankäynnin salat.

Kauppahuonettani luotsasin aviomiesteni rinnalla ja läpi leskeysvuosieni niin, että sen ja maaomaisuuteni saattoivat lapseni periä. Minut itseni mainitaan asiakirjoissa vain neljänä vuonna elämäni loppupuolella.”

Karin Andersdotter, arvonsa tunteva piispatar

Hopeisia astioita ja koristeellinen rasia
Piispatar riiteli oikeudessa niin vaatteista kuin koruistakin. Regina Rask/Yle

"Muutimme Ruotsista Turkuun vuonna 1627 mieheni Isak Rothoviuksen tultua valituksi hiippakunnan piispaksi.

Välimme turkulaisiin eivät muodostuneet kovin lämpimiksi, sillä herra mieheni oli ankara puhdasoppisen luterilaisuuden opettaja. Hän kutsui turkulaisia – luonnollisesti suomalaisia porvareita – saarnassa pahemmiksi kuin luonnottomat luontokappaleet. Mieheni mukaan he kyllä huusivat Jumalaa, mutta ajattelivat enemmänkin vellipataa.

Mieheni valtuutettu Staffan Gallius kutsui heitä omassa saarnassaan suomalaisiksi koiriksi ja sioiksi. Suomalaiset pelkäsivät jäävänsä ilman Jumalan sanaa, kun heidän kieltään taitamattomia ruotsalaisia valittiin papinvirkoihin.

Turvasimme mieheni herra piispan kanssa oman ja lastemme tulevaisuuden hankkimalla kaupunkikiinteistöjä ja maatiloja.

Turkulaiset pitivät meitä tämän tähden vielä ahneinakin. En parantanut omia ja mieheni välejä turkulaisiin oikeusjutuillani.

Halusin olla yhtenä kaupungin korkea-arvoisimmista rouvista muodinmukainen ja siksi tilasin räätälimestari Olof Börgelssonilta atlassilkkisen jakun vuonna 1638.

Odotin työn tuloksena näyttävää vaatekappaletta, mutta toisin kävi.

Asia oli jo tutkittu ammattikuntaoikeudessa, jossa räätälimestarit olivat arvioineet työn laatua, sillä meidän mielestämme Olof Börgelsson oli suorittanut sen vilpillisesti ja ammattikuntansa sääntöjen vastaisesti.

Emme hyväksyneet ammattikuntaoikeuden antamaa päätöstä ja nostimme siksi asian raastupaan.

Olof Börgelsson vastasi kirjallisesti leikanneensa atlakseni minun toiveideni mukaan niin, että takkiin tuli vyötäröltä pidempi körtti eli helma.

Oikeus antoi asiassa vihdoin tuomionsa 23. kesäkuuta.

Siinä todettiin, että ammattikuntaoikeus oli vapauttanut räätälimestarin syytteestäni, sillä hän oli pitänyt vain joitakin merkityksettömiä atlaksen palasia, jotka oli leikattu pois jakustani. Mitään erityistä väärinkäytöstä eivät havainneet myöskään työn arviointiin käytetyt puolueettomat räätälit.

Olin ihastunut myös koruihin. Tosin kaupungin valtaporvarisnaiset epäilivät minun vaihtavan lainaamiani kultakoruja toisiin."

Brita Klemetsdotter, pyövelin vaimo

Pyövelin kirves
Pyövelin perheen asema kaupungissa oli alhainen. Heitä pelättiin ja halveksittiin Britan miehen ammatin vuoksi. Asunnoksi he saivat kaupungin laidalta pyövelin talon ja siihen liittyvän kaalimaan, seudulta, jossa asui kaupungin köyhintä väkeä. Regina Rask/Yle

"Olen ollut itse oman onneni seppä ja yksi teko on muovannut elämänkulkuni ylitse muiden. Osallistuin nimittäin Turun pyövelin Lars Erikssonin johdolla varkausvyyhteen, josta minua rangaistiin huhtikuussa 1643 julkisella ruoskimisella kaakinpuussa raatihuoneen edustalla.

Tuomiooni kuului myös kaupungista karkottaminen. Mieheni Henrik Bertilsson ilmoitti tällöin ryhtyvänsä uudeksi pyöveliksi Larsin tilalle, mikäli minut armahdettaisiin karkotuksesta.

Näin myös tapahtui ja mieheni sai antaa työnäytteensä heti avustamalla murhaajan mestaamisessa ja naulaamalla tämän irti hakatun käden kaakinpuuhun. Lisäksi hän auttoi Larsin hirttämisessä riittävän korkealle Kerttulinmäen hirsipuuhun.

Minä sain kärsiä ruoskaniskuni, mutta karkotukseni peruttiin.

Yleensä pyöveliksi otettiin rikoksen tehnyt mies, mutta mieheni oli kunniallinen, vaikka olikin pyövelin poika. Virkaansa hän joutui siis minun takiani. Häneen ihoonsa poltettiin minun tekojeni vuoksi pyövelin merkki.

Anoppini ei ollut järin tyytyväinen poikansa ratkaisuun, sillä hän olisi halunnut kieltää tätä ottamasta virkaa vastaan. Pahoitin siis hänenkin mielensä.

Korvatakseni tekoni yritin elää siivosti siinä kummemmin onnistumatta. Synnytin sentään miehelleni kolme poikaa, joista Jöranista ja Mickelistä tuli aikanaan vuorollaan Turun pyöveleitä.

Perheemme asema kaupungissa oli alhainen. Meitä pelättiin ja halveksittiin mieheni ammatin vuoksi.

Saimme asunnoksemme kaupungin laidalta pyövelin talon ja siihen liittyvän kaalimaan Karjakadun varrelta Uudenmaan tullista. Mätäjärven kortteli sopi pyövelin perheen asuinpaikaksi, sillä alueella asui kaupungin köyhintä väkeä, jonka kanssa saatoimme seurustella.

Itseään parempana pitävät porvarit eivät halunneet aina olla tekemisissä kanssamme."

Elin Såger, ruukinpatrunessa

Vanhoja rautaesineitä, nauloja ja hevosenkenkiä
Elin Sågeria huoletti se, että ruukeille ostettiin olutta maaseudun talonpojilta. Olut myytiin ruukin työväelle ja juotuaan väki vain laiskotteli ja poti päätään. Regina Rask/Yle

"Isäni Johan Såger muutti kauppiaaksi Turkuun 1590-luvulla Holsteinin Dithmarschenista. Jäätyään vuonna 1610 leskeksi hän solmi uuden avioliiton äitini Elinin kanssa, joka oli Turun pormestari Petter Plagmanin tytär.

Perheemme asui Luostarin jokikadun varrella. Minä synnyin vuonna 1614 tämän avioliiton ensimmäisenä lapsena.

Astuin avioliittoon joulukuussa 1631 vain paria vuotta aiemmin Lyypekistä Turkuun muuttaneen Petter Thorwösten kanssa.

Uusi kotimme sijaitsi aivan syntymäkotini Sågerin läheisyydessä Luostarin jokikadun varrella ja se oli yksi kaupungin edustavimmista taloista saleineen, seitsemine kamareineen, keittiöineen, leivintupineen ja puoteineen.

Avioliitto oli miehelleni edullinen, sillä hän sai minun kauttani haltuunsa runsaasti varoja, joiden avulla hän nousi merkittäväksi kauppiaaksi. Ruukinomistajaksi mieheni tuli lainattuaan Jakob Wolle vanhemmalle rahaa ja saatuaan maksamattomasta velasta haltuunsa Fiskarsin, Mustion ja Antskogin ruukit.

Elämässäni alkoi uusi kausi vuonna 1659, kun jäin leskeksi 45-vuotiaana. Tällöin ilmeni, että minulla oli äitini Elin Plagmanin sisu, tarmokkuus ja temperamentti sekä isäni Johan Sågerin liikemieskyvyt.

Muutin pian mieheni kuoleman jälkeen pysyvästi lapsineni Antskogin ruukille Uudellemaalle.

Muutto Antskogiin oli perusteltu siksi, että olin yksi suurimmista, ellen suurin yksityinen työnantaja Suomessa. Suurin osa alaisistani asui ruukeilla.

Kun tunsin vuonna 1668 loppuni lähestyvän, jaoin omaisuuteni poikieni kesken lopullisesti. Hautajaisiini painettiin surukirjoitus, jossa korostettiin yhteyttäni Jumalaan ja osaani vaimona ja äitinä.

Siitä ei mainittu sanaakaan, että olin johtanut lähes kymmenen vuoden ajan suurta yritysrypästä, jonka pelastin konkurssilta.

Eipä tietenkään, sillä olin nainen.

Oli miten oli, saatoin työhöni tyytyväisenä ummistaa silmäni viimeisen kerran 11.8.1669. Hautani sain Turun tuomiokirkkoon mieheni viereen seuraavassa tammikuussa. Kuolemani jälkeen selvisi, että pesällä oli varoja ja aiemmin perinnöstä kieltäytyneet perilliset halusivat nyt siitä osansa.

Pelastin kuitenkin perheeni yrityksen, jonka te, lukijani, tunnette yritysnimellä Fiskars."

Maria Wellamsdotter, kapakkaruusu

Naisten sukat
Erityisesti naiselle maineen ja kunnian säilyttäminen oli tärkeää, sillä perheen, suvun ja raadin suojelun menettäminen merkitsi tavallisesti myös elinkeinon menettämistä ja sitä kautta elämän luisumista alamäkeen. Regina Rask/Yle

”Viihdyin Susi Britan krouvissa, sillä siellä tekemisiäni ei pidetty kovin tarkkaan silmällä. Krouvi ei ollut tarkoitettu paremmalle väelle, vaan siellä kävivät alempaan asemaan kuuluneet kaupunkilaiset.

Istuin usein myöhään yöhön ja jopa aamuaikaiseen nuorten miesten seurassa ja sain heiltä juotavaa, sillä minulla ei ollut muutakaan tekemistä mieheni marssittua sotaan.

Minun huhuttiin myös makaavan heidän kanssaan, vaikka sitä kukaan ei sentään todistanut jouduttuani ilmiannon seurauksena raastupaan. Britakin sanoi, ettei ollut nähnyt minua luvattomassa lihallisessa kanssakäymisessä, vaikka asian muuten epäiltiin olevan niin.

Kaltaisiani sotilaan vaimoja ja muita heikossa taloudellisessa asemassa olevia naisia oli kaupungissa paljon.

Useimmat meistä selviytyivät jotenkuten tekemällä tilapäistöitä auttamalla päiväpalkkalaisina taloissa pyykkäämisessä, siivoamisessa ja ruokatalouteen liittyvissä tehtävissä tai paloviinan polttamisessa. Kaupungissa oli tarjolla tilapäistöitä myös kantajina ja ompelijoina.

Minä halusin kuitenkin myös vähän huvia elämääni, jotta se ei olisi kulunut pelkässä raatamisessa.”

Tekstit ovat lyhennettyjä lainauksia Veli Pekka Toropaisen kirjasta. Toropaisen tutkimukseen pohjautuu myös 8.3.2019 Turun linnassa avautuva näyttely ”Muutama sananen naisista.” Jutun kuvat otettu näyttelystä.

Pyövelin kirves
Pyövelin perheen asema kaupungissa oli alhainen. Heitä pelättiin ja halveksittiin Britan miehen ammatin vuoksi. Asunnoksi he saivat kaupungin laidalta pyövelin talon ja siihen liittyvän kaalimaan, seudulta, jossa asui kaupungin köyhintä väkeä. Regina Rask/Yle
Vanhoja rautaesineitä, nauloja ja hevosenkenkiä
Elin Sågeria huoletti se, että ruukeille ostettiin olutta maaseudun talonpojilta. Olut myytiin ruukin työväelle ja juotuaan väki vain laiskotteli ja poti päätään. Regina Rask/Yle
Naisten sukat
Erityisesti naiselle maineen ja kunnian säilyttäminen oli tärkeää, sillä perheen, suvun ja raadin suojelun menettäminen merkitsi tavallisesti myös elinkeinon menettämistä ja sitä kautta elämän luisumista alamäkeen. Regina Rask/Yle
Hopeisia astioita ja koristeellinen rasia
Piispatar riiteli oikeudessa niin vaatteista kuin koruistakin. Regina Rask/Yle