Näin säästät luontoa keittiössä: Saara korvaa tuorekelmun mehiläisvahalla, Virpi tekee konetiskitabletit itse

Miten sinä olet onnistunut tekemään kodistasi ekologisemman? Voit keskustella aiheesta jutun lopussa.

ekologinen jalanjälki
kaksi naista kuvassa
Ulriikka Myöhänen / Yle

Kun omaa jäte- ja kemikaalikuormaa haluaa karsia, keittiö on hyvä paikka aloittaa. Tapasimme kaksi henkilöä, jotka ovat tehneet kodissaan luontoa kunnioittavia valintoja.

Tässä jutussa opiskelija Saara Väkevä, 23, ja yrittäjä Virpi Virolainen, 59, jakavat täsmävinkkinsä siihen, miten luonnonmukaista elämäntapaa voi vaalia omassa keittiössään.

Saara korvaa kelmun pellavaliinalla ja ompelee hedelmäpussit pitsiverhosta

Ilmastoahdistus on kurkkua kuristava tunne siitä, että pitäisi tehdä jotain omille elintavoilleen. Että voisi itse elää mahdollisimman ekologisesti ja kuormittaa ympäristöä mahdollisimman vähän.

Näin 23-vuotias lääketieteen opiskelija Saara Väkevä luonnehtii tunnetta, joka on vaivannut häntä lapsuudesta asti.

– Reilu kolme vuotta sitten ryhdyin vegaaniksi. Ajattelin, että se on isoin teko, jonka yksittäinen ihminen voi tehdä ympäristön hyväksi, Väkevä perustelee.

Pikkuhiljaa kuopiolainen Väkevä siirtyi luonnonmukaiseen ajatteluun myös kodinhoidossaan. Nyt hän jakaa tee se itse -vinkkinsä.

Nainen istuu pöydän ääressä
Saara Väkevä, 23, pienentää aktiivisesti oman keittiönsä jätekuormaa.Ulriikka Myöhänen / Yle

Pesuaineet Marseille-saippuasta. Väkevä aloitti ostamalla loppuneen ikkunanpesuaineen tilalle luonnonmukaista pesuainetta. Sitten hän keksi, että pesuainetta voi valmistaa itsekin.

Nykyään Väkevä ostaa Marseille-saippuaa ja raastaa sitä raastinraudalla. Sitten hän liottaa saippuan veteen. Perinteinen Marseille-saippua sisältää vain oliiviöljyä ja soodaa. Se on vegaanista, biohajavaa ja sopii monenlaiseen puhdistukseen (Anna). (siirryt toiseen palveluun)

Nainen tiskaa
Marseille-saippuasta valmistettua pesunainetta voi käyttää niin tiskaamiseen kuin pyykinpesuun. Vanha viinipullo toimittaa säilytysastian virkaa.Ulriikka Myöhänen / Yle

Tuorekelmusta mehiläisvahakääreisiin. Ekologisessa keittiössä jätettä syntyy mahdollisimman vähän. Siksi Väkevä on korvannut tuorekelmun pellavaliinalla, jonka pintaan hän silittää silitysraudalla mehiläisvahaa.

Mehiläisvahan avulla liinan voi kääriä tiukaksi paketiksi ruoan ympärille. Siihen voi kääriä eväsleivän tai liinalla voi peittää salaattikulhon. Kääre ei sovellu raa'an lihan säilytykseen. Ohjeet mehiläisvahaliinan valmistukseen voit lukea tästä.

Tomaatti kääreessä
Mehiläisvahalla on bakteereja tappava vaikutus. Liina pestään kylmällä vedellä ja vahaa silitetään pintaan tarpeen mukaan.Ulriikka Myöhänen / Yle

Kestohedelmäpussit. Vanhat pitsiverhot saivat uuden elämän, kun Väkevä ommella surautti niistä kestohedelmäpusseja. Somat pussit syntyivät kaapin perukoilta löytyneistä verhoista.

Pussit kulkevat helposti mukana kauppareissuilla, eivätkä paina hedelmävaa'allakaan juuri mitään.

Hedelmiä ja kestohedelmäpussi
Kestohedelmäpussien avulla kotiin ei kulkeudu muovisia hedelmäpusseja.Ulriikka Myöhänen / Yle

Kestotalouspaperi. Tiesitkö, että vanha lakana taipuu uudelleen käytettäväksi talouspaperiksi?

Lakanasta ommeltua kestotalouspaperia purkissa
Kestotalouspaperi säilyy ikkunalaudalla kauniissa lasipurkissa.Ulriikka Myöhänen / Yle

Kestorätit. Väkevä opiskelee lääketiedettä. Luennoilla hän virkkaa kestorättejä, jotka peseytyvät pesukoneessa. Osan bambu- ja puuvillalangoista Väkevä ostaa käytettynä.

Bambu on materiaalina antibakteerinen. Kuluttaja saa kuitenkin olla tarkkana. Meillä markkinoitu bambukuitu on usein tekokuitua, jonka valmistuksessa on käytetty myrkkyjä.

Niin tai näin, virkatut rätit kestävät käyttöä. Myös virkkausta luennoilla seuranneet opiskelijakaverit ovat innostuneet harrastuksesta.

Nainen pyyhkii pöytää
Väkevällä on kaapissaan vino pino itsetehtyjä rättejä. Aina tilaisuuden tullen hän lahjoittaa luutun sukulaiselleen tai tuttavalleen. Ulriikka Myöhänen / Yle

Mutta auttaako askartelu ilmastoahdistukseen? Väkevän mukaan kyllä, vaikka ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii isompiakin toimenpiteitä.

– Joku voi pitää tätä turhana viherpiiperryksenä, mutta minä haluan ajatella, että pienillä teoillakin on merkitystä. Kun innostan lähipiiriäni ja annan lahjaksi näitä juttuja, levitän samalla positiivista asennetta ja iloa, Väkevä summaa.

Virpi tekee konetiskitabletit itse – näin helppoa se on

Ympäristöahdistus ei ole kuitenkaan vain 1990- ja 2000-lukujen lasten ominaispiirre. Teini-ikäinen Virpi Virolainen haastoi vanhempiaan jo 70-luvulla pohtimaan kodin luonnonmukaisuutta.

Nyt Virolainen on liki kuusikymppinen vegaani, joka pyrkii ostamaan ruoat ilman pakkauksia ja viljelee myös talviaikaan esimerkiksi tattarin, auringonkukan ja parsakaalin versoja.

Nainen kuvassa
Virpi Virolainen haastoi vanhempiaan ekologisiin valintoihin jo 70-luvulla.Ulriikka Myöhänen / Yle

Ehdoton hänkään ei ole. Jos kaupassa ei ole myynnissä kurkkua ilman muoveja, niin sitten ei ole. Jos rahatilanne on tiukka eikä salli ekologisen pesuaineen ostamista, niin sitten on ostettava budjettiin parhaiten sopiva.

Vastikään Virolainen muutti asuntoon, jossa on astianpesukone. Silloin häntä alkoivat huolestuttaa astianpesutablettien sisältämät myrkyt ja kemikaalit. Ratkaisu oli löydettävä.

Virolainen pitää kursseja luonnonmukaisten pesuaineiden valmistamisesta. Nyt hän näyttää, miten myrkyttömät konetiskitabletit voi valmistaa itse. Ohjeen hän on lainannut Meilläkotona.fi:stä. (siirryt toiseen palveluun)

Nainen katselee pusseja
Konetiskitablettien valmistaminen on mukavaa touhua myös lapsille, sillä myrkkykuormasta ei tarvitse murehtia.Ulriikka Myöhänen / Yle

Tablettien tekeminen kestää noin 15 minuuttia, ja ne ovat valmiita käytettäviksi noin kahdessa päivässä.

Tarvitset:

  • 3 dl ruokasoodaa
  • 1 dl Epsom-suolaa
  • 1,5 dl sitruunahappoa
  • 1 pienen sitruunan mehu
  • 30-40 tippaa eteeristä öljyä
  • kaksi kulhoa, siivilä, sekoituslasta, jääpalamuotteja kumihanskat halutessasi

1. Yhdistä kuivat aineet (ruokasooda, epsom-suola, sitruunahappo) yhdessä kulhossa ja sekoita.

itsetehty konetiskitabletti
Ulriikka Myöhänen / Yle

2. Purista sitruunan mehu toiseen kulhoon. Et välttämättä tarvitse erillistä sitruunapuristinta, sillä homma onnistuu myös lusikalla.

Käsi kaapii lusikalla sitruunasta lihoja
Ulriikka Myöhänen / Yle

3. Laske mehu siivilän läpi. Hedelmäliha jää siivilään, ja voit käyttää sen vaikkapa ruoanlaitossa.

Konetiskitabletin valmistus, siivilä
Ulriikka Myöhänen / Yle

4. Lisää mehun joukkoon eteeristä öljyä halutessasi. Öljy antaa tableteille tuoksun.

konetiskitabletin valmistus
Ulriikka Myöhänen / Yle

5. Yhdistä neste kuiviin aineisiin tippa tai pieni loraus kerrallaan. Älä kiirehdi. Sekoita koko ajan hyvin.

konetiskitabletin valmistus
Ulriikka Myöhänen / Yle

6. Muovaa seosta käsin. Varmista, että ainesosat ovat sekoittuneet toisiinsa.

konetiskitabletin valmistus
Ulriikka Myöhänen / Yle

7. Painele seos jääpalamuotteihin. Anna konetiskitabletin tekeytyä kaksi päivää.

konetiskitabletin valmistus
Ulriikka Myöhänen / Yle

8. Irrottele valmiit palat veitsen avulla ja jääpalamuottia kopsutellen. Laita palat purnukkaan. Konetiskitabletit ovat nyt valmiita käytettäviksi.

konetiskitabletti
Ulriikka Myöhänen / Yle

Tuntuuko liian monimutkaiselta? Nappaa tästä 10 helppoa vinkkiä

Ovatko Väkevän ja Virolaisen tekemät ratkaisut liian isoja harppauksia omassa keittiössäsi? Jos ovat, haasta itsesi ajattelemaan ainakin näitä:

  • Suosi suomalaista ja paikallista. Mieti, mistä tuote ja tarvikkeet ovat kotoisin? Lähellä tuotettu on ekologisempi vaihtoehto kuin maailman ääristä Suomeen rahdattu tavara. Tämä pätee myös pesuaineisiin.
  • Jos pesuaineiden tekeminen itse ei innosta, hae kaupan hyllyltä ympäristömerkkiä. Yleisimpiin ympäristömerkkeihin voit tutustua tästä. Voit myös vaihtaa konetiskitabletit jauheeseen.
  • Osta pesuaineet tiivisteenä ja tee käyttövalmiit pesuaineet pulloon, jota voi käyttää uudelleen – näin vältät jätekuormaa!
  • Käytä kestäviä ja pestäviä luuttuja.
  • Heitä pois rikkinäiset, naarmuuntuneet muoviastiat. Rikkinäisistä muoviastioista voi irrota muoveja elimistööön. Lämmitä mikrossa vain sellaisia muoviastioita, joita voi lämmittää mikrossa.
  • Säilö lasi- ja metalliastioissa. Esimerkiksi smoothie kulkee töihin vanhassa kastikepurkissa.
Marjajogurtti vanhassa lasipurkissa säilytettynä
Ruokia voi kuljettaa ja säilöä muoviastioiden sijaan esimerkiksi lasipurkeissa.Ulriikka Myöhänen / Yle
  • Peitä lautasella jääkaapissa säilytettäviä ruokia. Näin vältyt alumiini- ja muoviroskalta.
  • Ota käyttöön isoäidin siivousvinkit (siirryt toiseen palveluun) (Martat). Etikka poistaa kalkkia, sooda rasvaa. Vain vähän tukossa oleva viemäri saattaa avautua näiden kahden yhdistelmällä: ensin soodaa, sitten etikkaa päälle.
  • Muista, ettei koko keittiötä kannata laittaa kerralla uusiksi. Käytä vanhat pesuaineet loppuun. Jos sinulla on jo valmiiksi kaappi täynnä muoviastioita, käytä niitä.
  • Tee jatkossa hankinnat tarkkaan harkiten: tarvitsenko tätä? Voinko korvata tämän jollain jo omistamallani esineellä? Pienikin askel on ekoteko.

Vinkit on koottu yhdessä Savon Marttojen Heta Nykäsen kanssa.

Millaisia ekotekoja sinä olet tehnyt kodissasi? Keskustele aiheesta! Voit luoda oman nimimerkin täällä. (siirryt toiseen palveluun) Keskustelu on auki kello 22 asti. ** **