Munuaispotilas Aku Korhonen hoitaa itse dialyysin omassa nojatuolissa – kotihoito tuo vapautta, mutta vie vettä ja sähköä

Munuaispotilaiden omatoiminen dialyysihoito on yleistynyt.

dialyysihoito
Mies hemodialyysikoneen edessä pussit ja letkut kädessä.
Aku Korhosen hemodialyysi kestää valmisteluineen useita tunteja.Lea Joutsensaari / Yle

Aku Korhonen nostaa vasemman käden paidan hihaa ja näyttää käsivarttaan. Siihen on piirretty siniset viivat osoittamaan laskimon ja valtimon suuntaa. Käsivarressa on myös jäljet vuosien pistämisestä ja kanyyleista.

Pohjois-Karjalassa Liperissä asuva viisikymppinen Aku Korhonen on munuaispotilas. Hän tekee elintärkeän hemodialyysin kotonaan viisi kertaa viikossa, neljä tuntia kerrallaan. Hänellä on viikossa vain kaksi vapaapäivää.

Munuaisten toiminta on elintärkeää, sillä ihminen menehtyy ilman toimivia munuaisia. Hemodialyysissä suurikokoinen dialyysikone tekee sen työn, mistä terveellä ihmisellä pitävät huolta munuaiset.

Munuaispotilaiden kotona tehtävä dialyysihoito on yleistynyt ja yleistyy koko ajan. Monelle se on miellyttävämpi vaihtoehto kuin jatkuvat sairaalareissut.

Sairaanhoitaja Jyrki Hyttinen Pohjois-Karjalan keskussairaalan kotihemodialyysiosastolta kertoo, että tähän on useita syitä.

– Tässä on tapahtunut ajatustavan muutos. Myös itse dialyysin tekeminen on helpottunut ja sairaalassa potilaille annettava opastus on parantunut.

Myös Munuais -ja maksaliitto painottaa tuoreessa kannanotossaan sitä, että jokaisella sairastuneella, jolla on siihen edellytykset, on oltava mahdollisuus kotidialyysihoitoon.

Kotidialyysihoitoa on kahdenlaista, vatsakalvodialyysi ja hemodialyysi. Kotona hemodialyysin tekevien potilaiden määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2010. Vuoden 2017 lopussa heitä oli 139 koko maassa.

– Kaiken kaikkiaan tilanne on kirjava koko maassa. Yksi syy on se, että sairaaloilla on erilaiset resurssit kouluttaa potilaita käyttämään dialyysikonetta, sanoo asiantuntija Maria Ruuskanen Munuais -ja maksaliitosta.

Ruuskasen mukaan osa munuaispotilaista on myös niin iäkkäitä tai huonokuntoisia, etteivät he halua tai pysty tekemään dialyysia kotona.

Siirtomunuainen säikähti syöpää

Viisikymppisellä Aku Korhosella on pitkä kokemus munuaissairaudesta. Hän sai siirrännäisen vuonna 1998 ja sen päälle tuli vielä suolistosyöpä. Tässä taistelussa ei siirtomunuainen pelittänyt toivotusti ja nyt elämä etenee kolmatta vuotta hemodialyysikone kaverina.

– Sairastuin suolistosyöpään kesällä 2015. Jouduin sädehoitoihin, joista siirtomunuainen varmaan säikähti, hiipui pikkuhiljaa ja lopulta lopetti toimintansa. Vuoden 2016 lopulla jouduin aloittamaan hemodialyysin keskussairaalassa ja maaliskuussa kone siirrettiin sitten kotiin.

Työkyvyttömyyseläkkeellä oleva opettaja Aku Korhonen kertoo rauhallisesti ja realistisesti sairastumisestaan. Hänellä on ollut aikaa valmistautua.

– Siirtomunuainen kesti minulla reilut kahdeksantoista vuotta ja se on pitkä aika. Siihen valmistautui jo, ettei se kestä koko elämää. Dialyysiin joutuminen ei myöskään ollut sokki kun minulle oli kokeiltu jo vatsakalvodialyysia, mutta se ei toiminut kunnolla.

Moni munuaispotilas joutuu pohtimaan sairautensa aikana samanlaisia kysymyksiä kuin Aku Korhonen. Saanko siirtomunuaisen, miten pitkään joudun sitä odottamaan, hylkiikö se, joudunko dialyysiin loppuelämäksi?

Koira katsoo tietokonetta.
Kääpiöpinseri Selma valvoo silmä tarkkana toimenpidettä. Aku Korhonen

“Lähihoitaja” Selma seurana

Aku Korhonen asuu Liperissä omakotitalossa rauhallisella alueella yhdessä koiransa Selman kanssa. Terhakalla nelivuotiaalla kääpiöpinserilla on tärkeä rooli isännän elämässä.

– Se seuraa ja haukkuu ohikulkijat ja tulee myös syliin, kunhan saan koneen valmiiksi, pääsen istumaan nojatuoliin ja saan hemodialyysin aloitettua.

Isäntä kutsuu Selmaa leikillisesti lähihoitajakseen. Se seuraa miestä herkeämättä ja tarkkailee tilannetta, kun Aku Korhonen esittelee hoitohuonetta.

– Muutin talosta yhden huoneen hoitohuoneeksi. En halunnut, että kone on olohuoneessa kun se ei kuitenkaan ole koko elämä.

Hemodialyysillä tarkoitetaan veren puhdistamista kuona-aineista ja ylimääräisestä nesteestä dialyysikoneessa olevan suodattimen avulla. Tätä varten tehdään potilaalle sairaalassa veritie eli fisteli ranteeseen, jossa laskimo yhdistetään valtimosuoneen.

Jokaisen hemodialyysihoidon alussa verisuoniin pistetään kaksi kanyylia, joiden kautta veri ohjataan dialyysikoneeseen ja sieltä puhdistettuna takaisin potilaan verenkiertoon.

Ennenkuin munuaispotilas pääsee kotona tositoimiin, on hänen pistettävä itseään jokaisen hoidon alussa ja laitettava kanyylit ja letkut paikalleen.

– Kyllä ne neulat aluksi hirvitti kun opettelin sairaalassa pistämistä, mutta siihenkin tottui kun kolme kuukautta harjoitteli. Kyllä se näyttää hurjemmalta mitä itseasiassa on.

Mies näyttää vasenta käsivarttaan.
Aku Korhonen näyttää käsivarren sinisiä viivoja, jotka osoittavat laskimon ja valtimon suunnatLea Joutsensaari / Yle

Istunto nojatuolissa

Kun munuaisten toimintaa ylläpitävän hoidon alkuvalmistelut on tehty, istuu Aku Korhonen nojatuoliinsa ja aloittaa nelituntisen istunnon. Sen aikana hän lukee, soittelee puheluita ja ottaa torkkuja.

– Kohokohta on välipalan nauttiminen sopivassa kohdin. Jos joutuu vessassa käymään niin tästä ei parane poistua kuin pariksi kolmeksi minuutiksi.

Aku Korhonen istuu nojatuolissaan letkut suonissa neljä tuntia kerrallaan yleensä aamupäivisin. Kaiken kaikkiaan operaatio kestää valmisteluineen viidestä kuuteen tuntia.

Hemodialyysihoidon jälkeen Korhosella on nälkä ja myös päiväunet ovat tarpeen.

– Mitään älyllisiä suoritteita ei kuitenkaan kannata hoidon jälkeen suunnitella, naurahtaa Korhonen.

Aku Korhosella on viikossa kaksi vapaapäivää niin kuin työssä käyvillä.

– Vapaapäivinä olen jätekuskina, niin paljon pahvia tulee hoitopakkauksista. Niitä on litisteltävä ja kuljetettava keräykseen.

Todisteeksi tästä hän näyttää hoitohuoneessa ruskeitten pahvilaatikoiden pinoa. Neljän kuukauden satsi yltää lähes kattoon asti. Lisäksi on kasat muoviletkuja, jotka myös pitää hävittää asianmukaisesti.

Kone vapauttaa, mutta vie vettä ja sähköä

Aku Korhonen on tyytyväinen hemodialyysin kotihoitoon. Jos hän ei tekisi sitä itse, hän joutuisi kulkemaan sairaalassa vähän väliä.

– Kyllähän tämä antaa tietynlaisen vapauden. Voin tehdä dialyysin silloin kun haluan, yöllä tai päivällä. Kotona säilyy myös omatoimisuus ja säästyyhän tässä aikaa, kun ei tarvitse ravata yhtenään sairaalassa.

Kotona tehtävä hoito parantaa munuaissairaan elämänlaatua, mutta siitä on myös kustannuksia.

– Tämä kuluttaa tosi paljon vettä, minun hoidoilla sitä menee 75 kuutiota vuodessa. Kone vie myös sähköä ja jätemaksujakin kertyy, kun jätaauto joutuu kerran viikossa tyhjentämään jäteastian muoviletkuista ja dialysaattoreista. Ja oma auto on oltava, että saan pahvit vietyä kierrätykseen.

Liperiläinen Aku Korhonen on laskenut, että vuodessa lääkkeiden ja hoitomaksujen lisäksi kotidialyysistä aiheutuu ylimääräisiä kustannuksia karkean arvion mukaan lähes 1500 euroa vuodessa.

– Saan yhteiskunnan tukea eli Kelan eläkkeensaajan hoitotukea 150 euroa kuussa eli se kattaa suurinpiirtein nuo kustannukset, mutta kun sairaalla on muitakin menoja ja elääkin pitää..

Aku Korhonen luettelee muiksi kuluiksi muun muassa poliklinikkakäynnit, matkat lääkäriin, lääkärintodistukset ja lääkekustannukset.

Työkyvyttömyyseläkkeellä olevalla opettajalla on ratkaisuehdotus valmiina ja terveisiä päättäjille näin vaalien alla.

– Esitän, että hemodialyysipotilaat saisivat eläkkeensaajan hoitotuen korkeimman mukaan eli noin 400 euroa kuukaudessa. Se kattaisi sairaudesta aiheutuvat välilliset ja välittömät kustannukset. Hyvin yksinkertainen ratkaisu.

Iso hemodialyyskone
Hemodialyysikone vie ison tilan hoitohuoneessaLea Joutsensaari / Yle

Kone on elinikäinen kumppani

Aku Korhonen katsoo ikkunasta ulos omakotitalossa Liperin Ylämyllyllä, kehuu aurinkoisen päivän kauneutta ja toteaa veden tippuvan jo räystäistä. Selma-koira puolestaan vahtii hiljaisen kadun liikennettä valmiina puolustamaan reviiriään.

Tämä parivaljakko ei valita sairautta tai elämän epäoikeudenmukaisuutta.

– Minkäs tälle voi. Kone tulee olemaan näillä näkymin elinikäinen kaveri niin pitkään kun se kestää, tai minä kestän. Sen kanssa vain pitää tulla toimeen, veistelee talon isäntä.

Sairaus vie voimia, aikaa ja elinvoimaa. Toinen päivä on parempi, toinen huonompi.

– Päivä kerrallaan mennään, eikä sairaus ole koko elämän sisältö. Omakotitalossa on normaalit työt ja niitä tehdään voinnin mukaan.

Yleensä hoidon välipäivinä Aku Korhonen jaksaa hyvin tehdä useamman tunnin töitä, leikata ruohoa, tehdä lumitöitä, rassata vanhaa autoa, käydä kaupassa, lenkittää Selman. Ihan niitä tavallisia kotihommia.