1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. suurmyymälät

Riihimäen Prisma remontoidaan uuteen kuosiin

Prisman uudistus on osa Riihimäen asemanseudun kehittämistä.

Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP

Osuuskauppa Hämeenmaa remontoi parhaillaan Riihimäen Prismaa. Kauppakeskus Atomin yhteydessä sijaitseva Prisma laajentuu Voimalan puoleista päätyä kohden ja sinne rakennetaan uusi sisäänkäynti. Lisätila tulee tarpeeseen.

– Riihimäen Prisma on kasvanut kokoluokkaa suuremmaksi tai liiankin suureksi näihin vanhoihin myyntineliöihin nähden. Tarvitsemme asiakkaille liikkumatilaa, kertoo Prismajohtaja Jarmo Piiroinen. Myös esimerkiksi kylmäkalusteet, jotka uusitaan kokonaan, tarvitsevat lisää tilaa.

Ruokaosasto kasvaa tuhannella neliöllä lähes viiteen ja puoleen tuhanteen neliöön. Remontin tavoitteena on myös tuotevalikoimien laajentaminen.

– Kyllä koko tuoretavarakauppa tarvitsee lisää tilaa ja pyrimme laajentamaan myös terveellisempien tuotteiden valikoimia.

Viimeistään syyskuun lopussa valmistuvaan hypermarkettiin tarvitaan Jarmo Piiroisen mukaan jonkin verran lisää työntekijöitä.