Pitkään asunnotta olleiden määrä kaksinkertaistui Kuopiossa

Kuopiossa oli viime vuonna 126 asunnotonta, joista noin puolet oli pitkäaikaisasunnottomia.

Kuopio
kynttilöitä ruohikolla
Asunnottomien yön kynttilä.Marja Väänänen / Yle

Pitkään tai toistuvasti vailla asuntoa olevien määrä on selvästi noussut Kuopiossa. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen tilastojen (siirryt toiseen palveluun) mukaan pitkäaikaisasunnottomia oli Kuopiossa viime vuonna 64, kun toissa vuonna heitä oli 29

Kuopiossa oli viime vuonna yhteensä 126 asunnotonta. Nuoria, alle 25-vuotiaita oli asunnottomien joukossa 31, hieman vähemmän kuin vuonna 2017.

Kuopio on juuri käynnistämässä uutta asunnottomuuden ehkäisyohjelmaa. Se on kaupunginhallituksen käsittelyssä ensi maanantaina. Ympäristöministeriö on arvioinut aiemmin raportissaan, että yhden pitkäaikaisasunnottoman asuttaminen säästää yhteiskunnalle noin 15 000 euroa vuodessa.

Pohjois-Savossa asunnottomia oli viime vuonna Kuopion lisäksi myös Siilinjärvellä 13, Iisalmessa kuusi ja Kaavilla yksi.

Suomessa oli viime vuoden lopussa lähes 5 500 asunnotonta, joista yksineläviä oli noin 4 880 ja perheitä noin 160. Pitkäaikaisasunnottomia oli yhteensä noin 1 160. Tilapäisesti sukulaisten tai tuttavien luona asui 65 prosenttia kaikista asunnottomista.

ARAn tilastojen valossa asunnottomuus on vähentynyt Suomessa johdonmukaisesti 1980-luvulta lähtien, kun asunnottomuutta on tilastoitu. Viime vuonna asunnottomien määrä pysyi Suomessa Helsinki pois lukien suunnilleen edellisvuoden tasolla.