Huawei haastoi Yhdysvallat oikeuteen – se tuskin avaa ovia Pohjois-Amerikkaan

Asiantuntijat eivät näytä uskovan, että Kiina vakoilisi Huawein asiakkaita. Sillä on paljon enemmän voitettavanaan.

Verkkovalmistajat
Huawei-logo
Juha-Matti Mäntylä / Yle

Kuukausien ajan Yhdysvallat on väittänyt, että Huawei on vaarallinen, koska Kiinan hallitus voi yhtiön verkkolaitteilla vakoilla kännykänkäyttäjiä ja häiritä verkkoyhteyksiä niin halutessaan. Jo viime vuonna Yhdysvalloissa astui voimaan laki, joka kieltää viranomaisia sekä viranomaisten tavarantoimittajia ja alihankkijoita käyttämästä Huawein teknologiaa.

Kaiken huipuksi presidentti Donald Trumpin hallinto käynnisti maailmanlaajuisen kampanjan, jotta myös muut maat ryhtyisivät boikottiin.

Australia ja Uusi-Seelanti liittyivät Huawein vastaiseen rintamaan. Euroopassa viesti ei ole uponnut toivotulla tavalla, vaikka kiinalaisyhtiöt ovat herättäneet huolta myös Suomessa.

Väitteet eivät tulleet tietoturva-alan asiantuntijoille yllätyksenä. Kiinan keskushallinnon harjoittamasta vakoilusta on puhuttu kulissien takana jo pitkään. Tästä johtuen myös kiinalaiset yhtiöt, kuten Huawei ja sen kilpailija ZTE, ovat olleet erityistarkkailun kohteena.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa kiinalaisilla verkkolaitevalmistajilla ei ole ollut missään vaiheessa merkittävää liiketoimintaa.

Tällä kertaa kiista on mitä suurimmassa määrin poliittinen ja osa Yhdysvaltain ja Kiinan välistä kauppasotaa. Samalla se osuu hetkeen, jolloin teleyhtiöt kaikkialla maailmassa valmistautuvat satojen miljardien eurojen verkkokauppoihin.

Huawein oli toimittava.

Viime viikolla Barcelonassa järjestetyillä telealan suurmessuilla yhtiön ylin johto puhui vakavaan sävyyn vastuustaan ja toisaalta vitsaillen taannoisista Yhdysvaltoja koskevista vakoilupaljastuksista.

Tänään Huawei haastoi Yhdysvallat oikeuteen.

Vakoileeko Huawei?

Barcelonaan viime viikolla kokoontuneet telealan vaikuttajat eivät uskoneet, että Huawei vakoilisi länsimaita Kiinan hallituksen lukuun. Jättioperaattori Vodafone vaati (siirryt toiseen palveluun)Yhdysvaltoja esittämään todisteita syytöstensä tueksi. Britit kertoivat jo aiemmin arvioineensa Huawein tietoturvaa ja totesivat riskin olevan hallinnassa (siirryt toiseen palveluun).

Nämä viestit olivat pettymys Yhdysvaltain Huawein vastaiselle kampanjalle. Toisaalta kannanotoista voi päätellä, ettei Huaweita kohtaan tunnettu luottamus ole ehdotonta.

Näyttää enemmänkin siltä, että teleala uskoo omaan kykyynsä arvioida verkkojen turvallisuutta.

Tämän totesi myös messuille saapunut Oulun yliopiston professori Ari Pouttu. Hänen mukaansa operaattorit tarkkailevat verkoissaan tapahtuvaa liikennettä tekoälypohjaisilla työkaluilla.

– Jos siellä jotain kummaa on, se tunnistetaan, Pouttu arvioi.

Made in China

Vakoiluväitteitä voi pohtia myös siltä kannalta, mitä Kiina kaikkein eniten haluaa. Enemmän kuin mitään muuta, Kiina haluaa lisätä taloudellista vaikutusvaltaansa. Se haluaa olla talouden, informaatioteknologian ja teollisuuden suurvalta.

Tätä varten Kiina tarvitsee menestyviä yrityksiä ja haluttuja tuotemerkkejä – jopa enemmän kuin uusia näppäriä vakoiluvälineitä.

Tutkimusyhtiö Kantar Millward Brownin ja WPP -yhtiöiden julkaiseman raportin (siirryt toiseen palveluun) mukaan Kiinan johtavia kansainvälisten brändien rakentajia vuonna 2018 olivat Lenovo, Huawei, Alibaba, Xiaomi, Air China, Elex, Anker, Haier, Hisense, Cheetah Mobile, DJI...

Siis muutama tuttu nimi – ja sen jälkeen lista tuntemattomia.

Tässä joukossa Huawei on poikkeuksellinen menestystarina. Se toteuttaa virallista Made In China -strategiaa (siirryt toiseen palveluun)äärimmäisen tehokkaasti.

Älypuhelinten kauppiaana se on kivunnut kolmen suurimman joukoon, ja kännykkäverkkojen kauppiaana se on ylivoimainen markkinajohtaja. Tutkimusyhtiö Dell’Oron analyysin mukaan Huawein markkinaosuus on kasvanut telealan verkkolaitteissa kuudesta prosentista peräti 28 prosenttiin vuoden 2006 ja syksyn 2018 välillä.

Tänään Huawei on 28 prosentin markkinaosuudella lähes yhtä suuri kuin Nokia ja Ericsson yhteensä.

Barcelonan messuhallin kahviossa Dell’Oron vanhempi analyytikko Dave Bolan totesi, ettei hän usko vakoiluun. Siitä kiinni jääminen olisi Huawein liiketoiminnan loppu.

Toisaalta se olisi vahingoksi muillekin kiinalaisille brändiyhtiöille.

Oikeudenkäynti tuskin muuttaa mitään

Huawein mukaan Yhdysvaltalaisviranomaisten myyntikielto rajoittaa vapaata kilpailua ja viime kädessä se vahingoittaa kuluttajia.

Yhtiö väittää tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun) – nimettömiin tutkimuslähteisiin viitaten – että ilman kieltoa verkkolaitteiden hinnat voisivat Yhdysvalloissa laskea 15–40 prosenttia. Näin voitaisiin yhtiön mukaan saavuttaa jopa 20 miljardin dollarin säästöt.

Tämä laskelma lienee silkkaa propagandaa.

Kolmannen kännykkäverkkovalmistajan astuminen Pohjois-Amerikan markkinoille kiristäisi kilpailua ja se olisi omiaan laskemaan hintoja. Prosentit ja summat ovat kuitenkin arvailua.

Onnistuuko Huawei avaamaan oikeudenkäynnillä ovet Yhdysvaltain verkkomarkkinoille?

Se ei ole todennäköistä.

New York Times muistuttaa (siirryt toiseen palveluun), että venäläinen tietoturvayhtiö Kaspersky Lab haastoi pari vuotta sitten Yhdysvaltain turvallisuuspalvelun oikeuteen, koska yhtiön tuotteet kiellettiin viranomaiskäytössä. Kielto oli monessa suhteessa samanlainen kuin Huawein kohtaama.

Kaspersky hävisi.