"Mitään välineitä monen potilaan hoitamiseen ei ollut" – Konginkankaan suuronnettomuus oli käännekohta pelastustyössä

Onnettomuus nousee alalla yhä esille synkkänä esimerkkinä.

pelastustoiminta
Pirkanmaan pelastuslaitoksen paloesimies Jari Leppänen
Paloesimies Jari Leppänen.Jaana Polamo / Yle

VPK:n sammutusmiesten pystyttämät valomastot valaisivat talviyön pimeyden keskellä hiljaista onnettomuuspaikkaa. Kun ensimmäisessä ambulanssissa paikalle saapunut paloesimies Jari Leppänen kiipesi kollegansa kanssa tikkaita pitkin murskaantuneeseen bussiin, hän odotti, että vastassa olisi kymmeniä potilaita.

– Käytössäni oli Virve-puhelin ja taskulamppu. Virve meni tukkoon. Mitään välineitä monen potilaan hoitamiseen ei ollut, Leppänen kertoo.

Jossain vaiheessa paloasemalla oli suullisesti sovittu, että suuronnettomuuspaikalle ensimmäisenä saapuvan ambulanssin ensihoitajasta tulee ensihoidon tilannejohtaja.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen paloesimies Jari Leppänen
Jari Leppänen kertoo videolla Konginkankaan onnettomuudesta. Leppänen saapui paikalle ensimmäisellä ambulanssilla. Video: Jaana Polamo / Yle

Yhtäkkiä Leppäsen hartioita painoi kylmiltään valtava vastuu. Hänen tehtävänsä olisi huolehtia, että paikalle saapuisi riittävästi ambulansseja, loukkaantuneet saisivat ensiapua ja heidät kuljetettaisiin kiireellisyysjärjestyksessä sairaalaan.

Konginkankaan onnettomuus oli käännekohta koko maan ensihoidossa ja pelastustyössä.

Vakava ja vaikea tapahtuma sai liikkeelle paitsi johtamisjärjestelmän luomisen myös auttajien lisäkoulutuksen ja viranomaisten yhteistyön tiivistämisen. Myös ambulanssien hoitovälineet ja paloautojen työkalut ovat ottaneet ison kehitysharppauksen.

Jos Jari Leppänen menisi onnettomuuspaikalle nyt, tilanne olisi aivan toinen.

Henkeä pelastavia välineitä

Jo ennen kuin Leppänen nousi ambulanssista Konginkankaalla, hän jätti hoitolomakekansioon vain yhden paperin ja heitti loput ambulanssin lattialle. Lomakkeet olivat aivan liian yksityiskohtaisia monen potilaan nopeaan hoitoarvioon.

Kääntöpuolen tyhjälle sivulle Leppänen alkoi tehdä listausta potilaista ja paikalle saapuvista ambulansseista.

Bussissa odottivat lukemattomat potilaat, mutta Leppäsellä ja Jarmo Arpiaisella ei ollut mitään välineitä auttaa nopeasti heitä. Vuonna 2004 ambulansseissa oli jo lähes samat hoitovälineet kuin nykyäänkin, mutta hoitoreppu oli liian iso raahattavaksi loukkaantuneiden luo. Eikä välineitä olisi ollut kuin muutamalle potilaalle.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kenttäjohtaja Kai Lahtinen esittelee monipotilastilanteissa käytettävän triage-laukun sisältöä.
Kenttäjohtaja Kai Lahtinen ja triage-laukku.Jaana Polamo / Yle

Onnettomuuden jälkeen jokaisen ambulanssin varustukseen lisättiin triage-laukku, jossa on pienessä tilassa paljon välineitä usean potilaan hätäensiapuun.

– Esimerkiksi verenvuodon tyrehdyttämiseen on pikakiristyssiteitä, hengitystien avaamiseen on useita nopeasti ja helposti käytettäviä välineitä sekä jänniteilmarinnan purkuun on neulat. Tärkeitä ovat myös triage-kortit potilaiden hoidon kiireellisyyden luokitteluun, ensihoidon ylilääkäri Tomi Kavasmaa Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä sanoo.

Jos potilaita on useita, ensihoitaja tekee kaikille nopean tarkastuksen ja merkitsee potilaat värinauhoilla, joiden ansiosta perässä tulevat auttajat näkevät heti, ketkä tarvitsevat kiireellisintä apua. Pimeässä nauhojen ohella voidaan käyttää valotikkuja.

Lisäksi auttajien työtä helpottavat huomioliivit, joita ei vielä Konginkankaalla ollut käytössä. Jos olisi, niistä olisi nähnyt, että Leppänen on ensihoidon tilannejohtaja ja Arpiainen luokittelujohtaja.

Työn tekee ihminen

Vaikka hoitovälineet ovat isossa ja vakavassa onnettomuudessa tärkeitä, ilman taitavia käsiä niistä ei ole hyötyä.

Jari Leppäsellä oli paloesimiehen koulutuksen lisäksi lähihoitajan tutkinto ja hän oli työskennellyt paljon ensihoitajana – niin kuin moni palomies tekee, koska suurin osa maan ambulansseista on pelastuslaitosten.

Lisäksi on yksityisiä ja sairaanhoitopiirien omia ambulansseja.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen paloesimies Jari Leppänen esittelee (suur)onnettomuuspaikalla käytettäviä huomioliivejä, joista jokainen paikalle tuleva yksikkö näkee, kuka johtaa mitäkin.
Jari Leppänen ja onnettomuuspaikalla käytettävät huomioliivit.Sanna Savela / Yle

Onnettomuuden jälkeen pelastuslaitoksilla aloitettiin monivammapotilaiden hoitamiseen ja tilannejohtamiseen liittyviä koulutuksia. Leppänen kävi pelastusopistolla vuosia kouluttamassa esimerkiksi johtamista, viestiliikennettä ja potilasluokittelua paloesimiehille ja ensihoitajille.

Leppäsen tavoin moni palomies suoritti työn ohessa ensihoitoon erikoistuneen sairaanhoitajan AMK-tutkinnon. Se on lisännyt osaamistasoa kaikissa ambulansseissa. Se on myös yksi syy, miksi ambulanssi ei potilaan kyytiin saatuaan heti kaahaa paikalta pillit päällä.

– Yhä useammin hoitoa tarvitseva ihminen ei välttämättä tarvitsekaan kiireellistä kuljetusta ambulanssilla sairaalaan. Hän voi tulla vaikkapa taksilla tai tilanne voi olla sellainen, että hän voi avun saatuaan jäädä kotiin, Kavasmaa sanoo.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ensihoidon ylilääkäri Tomi Kavasmaa.
Ensihoidon ylilääkäri Tomi Kavasmaa.Jaana Polamo / Yle

Esimerkiksi Keski-Suomessa ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella ambulanssikyytiä ei tarvitse noin kolmannes potilaista.

Osaamistason nousu näkyy myös palomiehillä, jotka eivät ole ensihoidossa mukana, VPK:laisilla ja poliiseilla. Monet heistä osaavat antaa ensiapua ennen ambulanssin tuloa. He pystyvät esimerkiksi turvaamaan potilaan hengitystä nielutuubeilla ja tyrehdyttämään verenvuotoa.

Johtaminen lapsenkengissä

Onnettomuuspaikan tuhon keskellä vuonna 2004 Jari Leppänen sai käytännössä kokea, miten lapsenkengissä johtaminen oli. Mitään järjestelmää ei ollut, eikä suuronnettomuutta oltu harjoiteltu.

Tilannejohtaminen ja potilasluokittelu olivat alalla nousemassa esille. Jostain merkillisestä syystä Leppänen oli 24 tunnin työvuoronsa alkupuoliskolla käynyt niitä läpi. Siitä oli korvaamatonta apua lähitunteina.

Johtaminen ei itsessään kuulosta kovin tärkeältä tilanteessa, jossa on ihmishengistä kysymys.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Risto Helmisen mukaan toimivasta johtamisesta hyötyy juuri onnettomuuden uhri: kun johtaminen on jonkun käsissä, kaikki voimat käytetään tehokkaasti ja kokonaisuus pysyy hallinnassa.

Paloesimies Jari Leppänen esittelee kollegansa Mika Orrensuon kanssa tekemää, ambulansseissa ja ensihoidon koulutuksessa käyttävää ensihoidon tilannejohtajan käsikirjaa.
Jaana Polamo / Yle

Nykyisin esimerkiksi kolaripaikalla yleisjohto on pelastuslaitoksella, mutta esimerkiksi uhrien irrottamisella, hoitamisella ja liikenteenohjauksella on omat johtajansa.

Vuoden 2004 alusta pelastustoiminta oli siirtynyt kunnilta maakunnille. Keski-Suomessa uusi organisaatio oli liian nuori ottamaan vastaan Konginkankaan kaltaisen suuronnettomuuden, koska muutosvaihe oli vielä käynnissä.

Sen jälkeen Keski-Suomi ja sitä ympäröivät seitsemän pelastuslaitosta ja sairaanhoitopiiriä ovat tiivistäneet yhteistyötään.

Sairaalan Virve-puhelimet laatikoissa

Onnettomuuspaikalla näky oli lohduton. Jo yksin se olisi tehnyt tehtävästä hirvittävän raskaan. Mutta myös johtamisesta tuli Jari Leppäselle miltei mahdotonta tehtävä: Virve meni tukkoon, eikä ambulansseihin ei saatu yhteyttä.

Keskellä talvista peltomaisemaa, murskaantuneiden ajoneuvojen välissä, pelastajat tajusivat, etteivät ambulanssit mitenkään riittäisi, vaikka niihin saataisiin yhteys. Sisävaatteissa lämpimässä bussissa matkustaneille, loukkaantuneille ihmisille ehtisi tulla myös hirveän kylmä.

Virven käyttö oli alkanut levitä maanlaajuiseksi vuonna 2002. Siitä huolimatta kaksi vuotta myöhemmin Keski-Suomen keskussairaalassa puhelimet olivat pääosin myyntilaatikoissaan ja vain kourallinen ihmisiä osasi niitä käyttää. Onnettomuusyönä Virveä ei käyttänyt sairaalassa kukaan.

Ensihoidon tilannejohtajana Leppänen ei siitä syystä saanut esimerkiksi tietoa siitä, että sairaalasta olisi voitu lähettää lääkintäryhmä, eikä sairaala puolestaan saanut suoraan Leppäseltä tietoa loukkaantuneiden vammoista.

HUS:n ensihoidon linjajohtaja, dosentti Markku Kuisman mielestä varsinaisesti Virven teknologiassa ei ole vikaa. Eikä enää voi käydä niin, etteivät avainhenkilöt osaisi käyttää sitä. Ongelman ydin on Virven hyödyntämättömissä mahdollisuuksissa.

– Sen vuoksi laaditut hallinnolliset ohjeet ovat vanhentuneita ja rajoittavia.

Konginkankaallakaan Virven puheryhmiä ei osattu käyttää oikein.

Valtakunnassa 450 ambulanssia

Konginkankaalla Leppänen huolehti yksin, että paikalle tulisi riittävästi ambulansseja.

Tilanteeseen tuli merkittävä muutos liki kymmenen vuotta myöhemmin, kun ensihoito siirtyi sairaanhoitopiirien vastuulle ja ensihoito sai ympärivuorokautisen kenttäjohtajan. Pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa ensihoidon kenttäjohtaja oli otettu käyttöön jo paljon aikaisemmin.

Onnettomuustilanteessa Keski-Suomen keskussairaalassa toimivassa tilannekeskuksessa istuva kenttäjohtaja Kai Lahtinen määrää, mitä paikalla ensimmäisenä tehdään ja kenestä tulee ensihoidon tilannejohtaja.

– Sen jälkeen tehtäväni on järjestää resursseja riittävästi ja tilannejohtaja voi keskittyä varsinaisen hoitotyön johtamiseen. Minä myös informoin sairaalaa kaikesta siitä tiedosta, mitä onnettomuuspaikalta välittyy ja pidän yhteyttä muihin viranomaisiin. Tarvittaessa voin itse lähteä auttamaan paikan päälle.

Lahtisen tärkein tehtävä on ohjata kaikkia sairaanhoitopiirin ambulansseja koko maakunnan alueella ja huolehtia, ettei minnekään tule tyhjiötä.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kenttäjohtaja Kai Lahtinen tilannekeskuksessa Keski-Suomen keskussairaalassa.
Keski-Suomen keskussairaalan tilannekeskuksen kenttäjohtaja Kai Lahtinen.Jaana Polamo / Yle

Karttaohjelmastaan Lahtinen näkee halutessaan koko maan noin 450 ambulanssin sijainnin (siirryt toiseen palveluun) (Kuntaliitto).

Maakunnan raja-alueille hän voi pyytää tarvittaessa apuun toisen sairaanhoitopiirin ambulanssia.

Tänä vuonna Keski-Suomen sairaanhoitopiirillä on 22 ambulanssia, kun vuonna 2006 niitä oli vielä 34. Valtakunnan tasolla Markku Kuisma arvioi autojen määrän pysyneen suunnilleen samanlaisena. Kattavaa tietoa määrästä ja hoidon tasosta ei ole.

Konginkankaan onnettomuuspaikalle yritettiin saada pelastushelikopteri, mutta Varkauden Ilmaria ei saatu ilmaan rahoitusongelmien ja Oulun Sepeä sään vuoksi. Nykyisin pelastushelikopterit rahoitetaan julkisista varoista ja niitä hallinnoidaan viidestä yliopistosairaalasta. Kopterit on sijoitettu Vantaalle, Turkuun, Tampereelle, Kuopioon, Ouluun ja Rovaniemelle.

Sen verran johtamisongelmat jäivät kaivelemaan Jari Leppästä, että sairaanhoitajaopintojen lopputyönä hän teki kollegansa Mika Orrensuon kanssa ambulansseissa ja ensihoidon koulutuksessa käytettävän ensihoidon käsikirjan tilannejohtajille.

Ambulanssit kuormittuvat epätasaisesti

Ambulanssien sijoittelu ja määrä ovat kestopuheenaiheita. Pelastusalan väen pelottavaa ajatusleikkiä on suuronnettomuus, sanotaan nyt vaikka Keski-Suomessa Kivijärvellä. Yhtä hyvin paikkakunta voisi olla Luopioinen Pirkanmaalla, Sodankylän Vuotso tai Pohjois-Karjalan Valtimo.

Paikalle tarvittaisiin vähintään viisi ambulanssia. Jos lähikuntiin sijoitetut ambulanssit olisivat asemapaikoillaan ja välittömässä lähtövalmiudessa, lähimmälläkin autolla matkaa olisi kymmeniä kilometrejä.

Suurin osa ambulansseista on koko ajan lähtövalmiudessa. Kuisman arvion mukaan pelkkä ylläpito vaatii noin kymmenen henkilötyövuotta ja maksaa vuodessa vähintään 650 000 euroa.

Paloautot lähtövalmiudessa Kangasalan paloasemalla.
Jaana Polamo / Yle

Asiantuntijoiden mielestä vielä oleellisempaa kuin autojen määrä on alueiden epätasainen kuormitus: kaupungin ambulanssit ovat liikenteessä käytännössä jatkuvasti, harvaan asutuilla seuduilla tehtäviä on hyvin vähän.

– Suurten kaupunkien tehtäväkuormitus on valtava, mutta resurssit eivät ole lisääntyneet. Jatkossa on mietittävä, voitaisiinko osa tehtävistä hoitaa jotain muuta kautta, Kuisma sanoo.

Kavasmaa on toiveikas, että maaliskuun alussa käyttöön otettu ympärivuorokautinen päivystysapu 116117 vähentää turhia soittoja hätänumeroon ja ambulanssien tarpeetonta ajoa.

Harjoitus ei korvaa rutiinia

Ambulanssien määrä on osa riskianalyysia, jota varautumista varten tehdään. Ongelmana on, että varautumisen järkevyys paljastuu vasta jälkikäteen.

Osassa sairaanhoitopiirejä on esimerkiksi niin sanottu suuronnettomuuskontti, jossa on suojatelttoja, kevytpaareja ja hoitovälineitä. Sen ansiosta vaikkapa palopaikalla evakuoidut saadaan lämpöiseen telttaan. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella tällainen yksikkö toimii pyörien päällä ja se on jatkuvassa lähtövalmiudessa.

Palomiehen housut valmiina.
Jaana Polamo / Yle

Tomi Kavasmaan mukaan konttiin liittyy ongelmia.

Jos kontti tehtäisiin, mitä sinne hankittaisiin? Kaikki maailman välineet vai keskityttäisiinkö johonkin? Arvaus voi mennä pieleen. Entä mihin se sijoitettaisiin? Mikä tai kuka sen toisi paikalle, kun sitä tarvitaan?

Jos jossain lisävälineitä tarvitaan, niitä saadaan Kavasmaan mukaan nopeasti haalittua kokoon ja toimitettua paikalle – myös esimerkiksi hätäverta.

Yksi tärkeä näkökohta Kavasmaan mielestä toimintavarmuus.

– Onnettomuustilanteessa on parempi, mitä enemmän asiat ovat kuin normaalisti. Harjoitus ei korvaa päivittäistä toimintaa.

Akkukäyttöiset leikkurit ja kolarisovellukset

Muutos on ollut suuri myös pelastuslaitoksilla, joissa osaaminen, kaluston määrä ja laatu, johtaminen ja viranomaisyhteistyö ovat ottaneet isoja harppauksia.

–Jos yhdellä sanalla kuvaisi, niin se on pelastustoiminnan valmius, mikä on 15 vuodessa muuttunut todella paljon, pelastuspäällikkö Risto Helminen sanoo.

2004

2018

Pelastuslaitosten vakinaisen pelastustoiminnan henkilöstö

noin 3 600

noin 3 800

Pelastus- ja avunantohälytyksiä

82 694

113 480

Liikenneonnettomuushälytyksiä

8 391

15 161

Lähde: Pelastusopisto

Usein kolaripaikalla palomies tarvitsee työkaluja. Nykyisin leikkurit, levittimet ja puukkosahat ovat akkutoimisia aikaisempien hydraulisten eli öljynpaineella toimivien sijasta. Tosin varmuuden vuoksi vanhat työkalutkin kulkevat mukana.

Lisäksi on lukuisia suojavälineitä, joilla voidaan estää esimerkiksi ratin turvatyynyä laukeamasta, lasinsirpaleita putoamasta potilaan päälle sekä suojata pelastajia teräviltä reunoilta.

– Työ on nopeutunut ja työturvallisuus on parantunut huomattavasti. Esimerkiksi liikenteenohjauskeilat, huomioliivit ja uusien paloautojen katoista nostettavat varoitusverhot kertovat onnettomuuspaikasta entistä paremmin muulle liikenteelle, paloesimies Juho Mäki kertoo.

Palomiehet irrottavat akkutoimisilla levittimillä kuljettajaa kolariautossa harjoituksessa.
Pelastajien on otettavia useita asioita huomioon irrottaessaan ihmistä kolariautosta. Mukana harjoituksessa paloesimies Juho Mäki sekä palomiehet Ville Jussila, Joni Muittari ja Roope Salmelainen. Video: Jaana Polamo / Yle

Työkalut ovat edelleen painavia, mutta Mäki ei siitä valita: siirtely on huomattavasti helpompaa, kun ei tarvitse kompuroida letkujen seassa.

Mutta ennen kuin työkaluihin voi onnettomuuspaikalla tarttua, Mäki tarkistaa tablettitietokoneelle ladatusta Crash Recovery Systemista, missä akku sijaitsee, että auto saadaan virrattomaksi. Nykyautoissa akku ei välttämättä ole konepellin alla tai akkuja voi olla useita.

Nykyään myös raskaan kaluston liikenneonnettomuuksien harjoittelua on säännöllisesti – vuonna 2004 sitä ei ollut lainkaan.

Oma taakka kevenee

Nykyisin Pirkanmaan pelastuslaitoksella paloesimiehenä työskentelevä Jari Leppänen on palannut mielessään onnettomuusyön tapahtumiin lukemattomia kertoja. Vaikka työssä oli ennenkin tullut vastaan pahoja paikkoja, Konginkankaalle ei ole vertaista. Tärkein työkalu oli kokemus, jonka ansiosta tilanteesta selvittiin.

– Onneksi meitä sattui työvuoroon porukka, joka oli ollut alalla jo vähän pidempään. Meillä oli paljon rutiinia pienemmistä onnettomuuksista ja sitä voitiin käyttää hyödyksi.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen paloesimies Jari Leppänen kädessään taskulamppu ja Virve-puhelin Kangasalan paloasemalla.
Taskulamppu ja Virve-puhelimet olivat käytössä, kun Leppänen aloitti ensiavun Konginkankaalla.Jaana Polamo / Yle

Vaikka pelastustyön muutoksia voi pitää mullistavina, Leppänen ei usko, että nekään olisivat voineet muuttaa lopputulosta Konginkankaalla. Painostava hiljaisuus onnettomuuspaikalla kertoi törmäyksen rajuudesta. Moni oli kuollut heti.

Onnettomuustutkintalautakunnan (siirryt toiseen palveluun) raportissa todetaan, että "ajoneuvojen massojen suuri keskinäinen ero aiheutti linja-autoon ja sen matkustajiin yli 20 g:n hidastavuuden". Ilmavoimien hävittäjälentäjät eivät harjoituksissa ylitä 7,5 g:n voimaa siksi, että sekä koneet että lentäjät pysyisivät ehjinä.

– Pelastustyön muutosten jälkeen on ollut paljon helpompaa toimia, myös oman taakan kantaminen jälkikäteen on kevyempää. Konginkankaalla tilanne oli niin vakava, että se on mielessä loppuelämän, Leppänen sanoo.

Lue myös:

Onnettomuus, joka ei unohdu – Ylen erikoisartikkeli Konginkankaan onnettomuudesta 15 vuotta sitten

Ensimmäisinä Konginkankaan onnettomuuspaikalle saapuneet ohikulkijat kohtasivat hiljaisuuden: "Se oli jotenkin niin painostava"

Konginkankaan onnettomuudesta 15 vuotta – Areenassa erikoislähetys, jossa pohditaan voisiko samanlainen onnettomuus tapahtua uudestaan

Toimittajalta: Onnettomuus murskasi unelmat ja teki sen uhreista eläviä muistomerkkejä

Raskaan liikenteen valvonta on notkahtanut Konginkankaan turman suositusten unohduttua – "Tämä on pisara meressä"

Konginkankaan onnettomuus järkytti liikenteen ammattilaisia, mutta rekkoja se ei hidastanut – nyt osa hiljentää vauhtia vapaaehtoisesti

Nelostie on yhtä kehnossa kunnossa kuin ennen Konginkankaan onnettomuutta – palomies Jarmo Arpiainen: "Työt eivät lopu, ellei tielle tehdä jotain"