Tytäryhtiö AinaComin myynti nosti Aina Groupin voitolliseksi

Aina Group sai tytäryhtiönsä osakemyynnistä 16,8 miljoonaa.

Hämeenlinna
Aina Groupin lippu
Aina Groupin yhtiökokous päätti tytäryhtiön myynnistä 16. marraskuuta 2018.Sari Törmikoski / Yle

ICT-liiketoiminnan myynti Telialle nosti hämeenlinnalaisen Aina Groupin tuloksen 12 miljoonaa euroa voitolliseksi.

Ilman myyntiä viestintäkonsernin tulos olisi painunut miinukselle. Aina Group myi ICT-liiketoimintayhtiö AinaComin Telialle joulukuun alussa.

Konsernin taseen mukaan Aina Group sai tytäryhtiön osakemyynnistä 16,8 miljoonaa.

Kaupan myötä Aina Group muuttui medialiiketoimintaa harjoittavaksi konserniksi, jonka tärkein yhtiö on Hämeen Sanomat Oy. Konserni työllistää kokoaikaisiksi muutettuna 217 ihmistä.

Aina Groupin suurimpien osakkeenomistajien joukossa on osakeyhtiöitä, Hämeenlinnan kaupunki sekä joukko yksityishenkilöitä.