Sokea ja lähes kuuro 96-vuotias jäi toistuvasti ilman hoivakotipaikkaa – kuoli kotonaan tulipalossa

Eksote tekee kantelun aluehallintovirastoon, koska terveyspiirin näkemykset eroavat omaisten näkemyksistä.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (EKSOTE)
Eksoten ensihoidon kenttäjohtoauto
Eksote haluaa tutkia, toimiko se oikein.Mikko Savolainen / Yle

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri on tehnyt kantelun aluehallintovirastoon kotihoidon asiakkaan palokuolemasta.

Etelä-Saimaa (siirryt toiseen palveluun)kertoo menehtyneen naisen olleen täysin sokea ja lähes kuuro sekä muutenkin toimintakyvyltään rajoittunut.

Uhrin omaiset kertoivat Etelä-Saimaalle, että palo sai alkunsa mikroaaltouunista. 96-vuotias oli laittanut mikroon vääränlaisen astian, joka oli syttynyt tuleen. Tuli tarttui sokeaan naiseen, kun hän otti palavan astian mikrosta.

Imatralla 96-vuotias nainen menehtyi viime viikon maanantaina rivitaloasunnon tulipalossa saamiinsa vammoihin.

Omaiset olivat hakeneet yksin asuvalle naiselle hoitopaikkaa useita kertoja Eksotelta, mutta sitä ei oltu myönnetty.

Näkemykset eroavat, siksi kantelu

Terveys- ja vanhustenpalvelujen johtaja Tuula Karhula kertoo, että Eksoten näkemykset eroavat omaisten näkemyksestä. Eksote on pyytänyt aluehallintovirastoa selvittämään, onko sosiaali- ja terveyspiiri toiminut oikein.

Joutseno-lehden mukaan hallintojohtaja Keijo Siiskonen arvioi Eksoten toiminnan olleen lain- ja asianmukaista. Eksoten hallitus keskusteli asiasta ja kotihoidon tilanteesta yleisesti. (siirryt toiseen palveluun)

Tällä hetkellä tapausta tutkii aluehallintovirasto ja apulaisoikeusasiamies. Lisäksi pelastuslaitos tekee omaa palokuolemaselvitystä.

Eksoten kantelusta aluehallintovirastoon kertoi ensimmäisenä Joutseno-leht (siirryt toiseen palveluun)i.