Kokoomukselta 17 kohdan lista Kouvolan talouden kohentamiseksi: Yt-neuvottelut käyntiin ja 160 työntekijän vähennys

Kaupunki kertoi muutama viikko sitten, että viime vuoden tulos on painumassa selvästi luultua huonommaksi.

Kouvola
Kouvolan kaupungintalo
Runsaan 80 000 asukkaan Kouvola on Kaakkois-Suomen vaalipiirin suurin kunta.Pasi Tapanainen / Yle

Kouvolan kaupunginvaltuuston toiseksi suurin ryhmä kokoomus on julkaissut oman ehdotuksensa kaupungin taloustilanteen parantamiseksi. Puolueen listalla on kaikkiaan 17 eri kohtaa.

– Kuulakärkikynien vaihtaminen lyijykyniin ja katuvalojen käyttötuntien nipistäminen sieltä täältä ei korjaa tilannetta. Taloudenpidon täytyy perustua faktoihin ja todellisiin lukuihin, eikä optimistiseen haihatteluun, sanoo valtuustoryhmän puheenjohtaja Matti Lindholm ryhmän tiedotteessa.

Kouvola kertoi muutama viikko sitten, että viime vuoden tulos on painumassa selvästi luultua huonommaksi.

Viime vuoden osalta alijäämä on peräti 26 miljoonaa euroa, kun syksyllä sen arvioitiin olevan 14 miljoonaa. Taustalla vaikuttaa muun muassa ennakoitua pienempi verotulokertymä.

Yt-neuvottelut henkilöstön vähentämiseksi, lukioverkko selvitettävä

Kokoomus korostaa rakenteellisia uudistuksia ja esittää muun muassa yt-neuvottelujen käynnistämistä kaupungin henkilöstön kanssa. Niillä tähdätään kaikkiaan 160 henkilötyövuoden vähentämiseen vuoden 2021 loppuun mennessä. Lomautuksia tai veronkorotuksia puolue ei kannata.

Kotihoidon kuntalisän maksaminen pitäisi kokoomuksen mielestä lopettaa. Lisäksi kaupungin investointeja pitäisi hillitä ja keskittyä selkeämmin kouluihin sekä tuottaviin elinvoimainvestointeihin.

Kymsoten osalta Kouvolan kokoomus vaatii, että kuntayhtymä aloittaa kriittisen organisaatiotarkastelun menojen hillitsemiseksi. Lisäksi Kymsotea vaaditaan kiirehtimään Ratamo-sairaalakeskuksen rakentamista.

Koulujen osalta puolue muistuttaa, että lukioikäisten määrä tulee vähenemään lähivuosina entisestään. Siksi kaupungissa pitäisi käynnistää pikaisesti lukioverkkoselvitys. Kouvolassa on tällä hetkellä neljä lukiota.

Kaupunginhallituksen on määrä käsitellä valtuustoryhmien kanssa valmisteltuja säästökeinoja maaliskuun aikana.