Yhdysvaltain ulkoministeriö perui palkinnon Ylen toimittajalta Jessikka Arolta – "Sanattomaksi tämä vetää"

Foreign Policy -lehti arvioi, että palkinto peruttiin Aron kriittisten Trump-kommenttien takia.

journalismi
Jessikka Aro
Jessikka Aro Laura Pohjavirta / Yle

Ylen toimittaja Jessikka Aro sai tammikuun lopulla Yhdysvaltain ulkoministeriöstä tiedon, että hänelle myönnetään maaliskuun alussa International Women of Courage -palkinto.

Palkinto myönnetään vuosittain rohkeille naiselle maailmassa esimerkiksi naisten oikeuksien edistämisestä tai muusta hyvästä teosta.

Helmikuun lopulla Arolle ilmoitettiin, ettei palkintoa tulekaan.

– En ole tähän päivään mennessä saanut kirjallisia perusteluja, Aro ihmettelee.

Yhdysvaltalainen Foreign Policy -lehti (siirryt toiseen palveluun) kertoo, että syynä olisivat Aron kriittiset sosiaalisen median postaukset presidentti Donald Trumpista.

Siitä ei ole viitteitä, että käsky palkinnon perumisesta olisi tullut presidentiltä itseltään tai ulkoministeri Mike Pompeolta. Foreign Policy on haastatellut Yhdysvaltain ulkoministeriössä olevia lähteitä, joiden mukaan alemman tason virkamiehet olisivat päättäneet evätä palkinnon.

Virkamiehet olisivat lehden mukaan ajatelleet, ettei näytä hyvältä, että palkinto myönnetään suorasanaiselle Trump-kriitikolle.

– Sanattomaksi tämä vetää. Olin sokissa ja järkyttynyt palkinnon perumisesta, Aro sanoo.

Aro hämmästelee päätöstä etenkin siksi, että sosiaalisen median aktivismi oli tärkeä kriteeri palkinnon myöntämisessä.

Ehti perua työkeikkoja palkintomatkan tieltä

Jessikka Aro on Venäjään ja informaatiosotaan erikoistunut toimittaja. Hän on tullut tunnetuksi Venäjän trollitehtaita koskevasta uutisoinnistaan. Sen takia hän on joutunut myös venäläisten ja kansainvälisten valeuutisten, vihakampanjoiden ja suoranaisen uhkailun kohteeksi.

Aro oli jo perunut työkeikkojaan lähestyvän Yhdysvaltain-matkan tieltä ja oli tekemässä viisumijärjestelyjä. Hänen oli tarkoitus päästä itselleen räätälöidylle kolmen viikon palkintomatkalle tapaamaan esimerkiksi naistoimittajien järjestön edustajia.

– Kun tietää Venäjä-tutkinnat ja että presidentti Trump on kohteena, tämä on hänen esikunnalleen ehkä herkkä aihe, Jessikka Aro pohtii.

Aro toteaa olevansa kaikesta huolimatta iloinen ja kiitollinen siitä, että palkinto oli päätetty alun perin myöntää hänelle.

– On kuitenkin voittajaolo. Palkinto oli alun perin myönnetty ansioista, Aro sanoo.

International Women of Courage -palkintoa on jaettu vuodesta 2007 lähtien. Palkinnonsaajia on vuosittain useita, ja he ovat olleet pääasiassa kehittyvistä maista kotoisin olevia naisia.