Puurakentamisen saama valtiontuki hiertää rakennusalalla

Rakennusteollisuuden pitkäaikaisen puheenjohtajan Tarmo Pipatin mukaan valtion tuista huolimatta puurakentaminen on menettänyt voimakkaasti markkinaosuuksia viime vuosien aikana.

Jyväskylä
Rakennustyömaa Helsingin Kuninkaantammessa.
Markku Rantala / Yle

Puurakentamisen saama valtiontuki hiertää rakennusalalla.

Puurakentamista tuetaan, mutta esimerkiksi betoniteollisuutta ei millään tavalla. Rakennusteollisuuden pitkäaikaisen puheenjohtajan Tarmo Pipatin mukaan rakennusteollisuus on aina vaatinut, että politiikka ei saa ohjata rakentamista vaan markkinat ohjaa sitä.

– Poliittinen järjestelmä valtakunnan tasolla tukee voimakkaasti puurakentamista ja betoni-teräs- ja tiilirakentamista ei tueta mitenkään. Se koetaan lähtökohtaisesti epäoikeudenmukaisena, toteaa Pipatti.

Pipatin mukaan valtion tuista huolimatta puurakentaminen on menettänyt voimakkaasti markkinaosuuksia viimeisten kahden kolmen vuoden aikana.

Asuntorakentamisen iso buumi on tullut käytännöllisesti katsoen kokonaan betonin hyväksi.

Puurakentamisen ja betonirakentamisen ristiriidoista puhutaan perjantaina Jyväskylän rakennusmessuilla.