Mies passitettiin vuodeksi vankilaan – salakuljetti rikollisryhmän avulla kolme ihmistä Suomeen

Tuomittu oli salakuljettanut Suomeen ainakin kolme ihmistä Suomeen yhteistyössä järjestäytyneen rikollisryhmän kanssa.

Turku
Turun oikeustalon julkisivu.
Kalle Mäkelä / Yle

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut ulkomaalaistaustaisen miehen vuodeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä. Lisäksi oikeus tuomitsi miehen neljä Kuwaitin passia luovutettavaksi valtiolle.

Tuomittu on alkusyksyllä 2018 yhdessä järjestäytyneen rikollisryhmän kanssa salakuljettanut Suomeen ainakin kolme ihmistä. Salakuljetuksesta on maksettu rikollisjärjestölle noin 4 000 euroa per henkilö.

Mies on ollut vangittuna viime vuoden lokakuusta lähtien. Oikeuden päätöksen mukaan mies pidetään edelleen vangittuna, koska tuomitun kertomien taustatietojen perusteella on olemassa vaara, että hän lähtee pakoon tai muuten karttaa rangaistuksen täytäntöönpanoa.

Mies on kertonut, että hänellä ei ole pysyvää osoitetta Suomessa ja hän asuu välillä Ruotsissa ja välillä Kreikassa, jossa hänellä on myös oleskelulupa.

Oikeus kertoo tuomiossaan, että mies passitetaan Turun vankilaan odottamaan vankeusrangaistuksen alkamista.

Oikeus katsoo, että laittoman maahantulon järjestäminen on tehty osana järjestäytyneen kansainvälisen rikollisryhmän toimintaa. Rikollisryhmässä oli mukana useita jäseniä.

Ryhmä järjesti maahantuoduille väärennettyjä matkustusasiakirjoja sekä varasi matkalippuja ja majoituksia.

Henkilöt tuotiin Suomeen Kreikasta lentäen ja matkustajalaivalla, eikä heillä ollut maahantuloon vaadittavia matkustusasiakirjoja tai ne olivat väärennetty.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.