Kauneusjuoksua, kyynelkaasua ja mielenosoituksia – näin naistenpäivää vietettiin ympäri maailman

Hevosen selässä poseerannut Putin kehui naisia kauniiksi. OECD julisti Sveitsin maailman parhaaksi maaksi naisten oikeuksille. 

kansainvälinen naistenpäivä
Valko-Venäjän Minskissä naistenpäivänä järjestettiin kauneusjuoksu-nimellä kulkenut tapahtuma.
Valko-Venäjän Minskissä naistenpäivänä järjestettiin kauneusjuoksu-nimellä kulkenut tapahtuma. Tatjana Zenkovitš / EPA

Suomessa naistenpäivää on vietetty hallituksen hajoamisen merkeissä. Maailmalla naistenpäivänä on marssittu, lakkoiltu ja puhuttu. Koostimme tähän poimintoja päivän tapahtumista.

Espanjassa naisten omia lakkoja, Istanbulissa kyynelkaasua

Espanjassa jotkut naiset jättivät työt väliin. Toiset lakkoilivat kotitöistä ja jättivät esimerkiksi lasten hoidon miesten vastuulle. Illalla Madridissa järjestettiin tuhansien mielenosoitus.

Portugalissa maan hallitus järjesti hiljaisen hetken tänä vuonna kotiväkivallan uhreina kuolleille. Läheisen käsissä on kuollut Portugalissa tänä vuonna jo 12 naista. Luku on korkein kymmeneen vuoteen.

Tyttöjen puolesta marssittiin myös Kosovon Pristinassa.
Tyttöjen voimaa julistettiin myös Kosovon Pristinassa.Valdrin Xhemaj / EPA

Ranskassa palkittiin kamerunilainen Aissa Doumara Ngatansou, joka on tehnyt työtä pakkoavioliittojen vähentämiseksi.

Ruotsissa nuori ilmastoaktivisti Greta Thunberg valittiin sekä Expressenin että Aftonbladetin Ruotsin vuoden naiseksi.

Britanniassa edustusvaimon rooliin ryhtynyt ex-näyttelijä, herttuatar Meghan osallistui keskusteluun naisten kohtaamista vaikeuksista ja tasa-arvosta.

Berliinissä naistenpäivä julistettiin kaupungissa viralliseksi lomapäiväksi ja tuhannet osoittivat mieltään.

Pariisissa Amnesty Internationalin mielenosoittajat kerääntyivät Saudi-Arabian lähetystön edustalle. Mukana oli kylttejä "tööttää naisten oikeuksille".

Ateenassa ja Kiovassa vaadittiin tasa-arvoa ja loppua naisiin kohdistuvalle väkivallalle.

Istanbulissa Turkissa poliisi käytti kyynelkaasua naistenpäivän mielenosoittajia vastaan. Marssijat kokoontuivat mielenosoituskiellosta välittämättä.

Venäjällä vapaapäivä ja kiitoksia alfaurokselta

Venäjällä naistenpäivä on kansallinen vapaapäivä. Presidentti Vladimir Putin pitää joka vuosi puheen naisten kunniaksi.

Tänä vuonna hän kiitti naisia kärsivällisyydestä, arvokkuudesta ja tuesta.

– Onnistutte tekemään kaiken: sekä töissä että kotona, ja samaan aikaan olette kauniita, karismaattisia, hurmaavia; perheen painopiste, joka yhdistää sen rakkaudellaan, Putin sanoi.

Putin myös vieraili Moskovassa tapaamassa naispuolisia ratsupoliiseja.

Venäjällä naistenpäivänä korostuvat pitkälti perinteiset sukupuoliroolit.

Venäjän presidentti Vladimir Putin kiipesi ratsaille naispuolisten ratsupoliisien kanssa Moskovassa.
Venäjän presidentti Vladimir Putin kiipesi ratsaille naispuolisten ratsupoliisien kanssa Moskovassa. Aleksei Nikolsky / EPA

OECD listasi Sveitsin parhaaksi naisille – Suomi vasta sijalla 15

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD julkaisi perjantaina raportin, jonka mukaan paras maa naisten oikeuksille on Sveitsi. Suomi oli vasta listan sijalla 15.

Kotimaata ennen listalle sijoittuivat muun muassa Ruotsi, Tanska, Viro, Norja, Saksa ja Kolumbia.

Indeksissä tarkasteltiin 120 maata sen perusteella, miten ne kamppailevat syrjintää vastaan lakien ja uudistusten kautta. Listan viimeisiä olivat Jemen, Pakistan ja Iran.

Naisten osuus parlamenteissa on edelleen alle neljäsosa, mutta jotain edistystäkin on tapahtunut. Vaikka kotiväkivalta on yhä yleistä, siitä on tullut sosiaalisesti aiempaa paheksuttavampaa, ainakin naisten silmissä.

Etelä-Koreassa noitahattuja, Pohjois-Koreassa ruusuja

Intian New Delhissä sadat naiset vaativat marssilla loppua koti- ja seksuaaliselle väkivallalle sekä työpaikkasyrjinnälle. Intiassa tuhansia naisia tapetaan vuosittain (usein polttamalla), koska sulhasen tai tämän perheen mielestä naisen tuomat myötäjäiset olivat huonot.

Indonesian Jakartassa marssittiin työelämän tasa-arvon puolesta. Naisilla ja tytöillä on pääsy koulutukseen, mutta heidän työttömyslukunsa ovat korkeammat ja palkkansa huonommat kuin miehillä.

Etelä-Koreassa mustiin noitahattuihin pukeutuneet naiset vastustivat feministien noitavainoja ja Etelä-Korean konservatiivista yhteiskuntaa.

Pohjois-Koreassa äideille ja vaimoille ostettiin ruusuja, Filippiineillä vaadittiin presidentti Rodrigo Duterten eroa.

Noitahatuilla noitavainoja vastaan Etelä-Korean Soulissa.
Noitahatuilla käytiin noitavainoja vastaan Etelä-Korean Soulissa. Jeon Heon-kyun / EPA

Myös Keniassa vaadittiin loppua sukupuolittuneelle väkivallalle

Etiopiassa pääministeri Abiy Ahmed sanoi naisten olevan kansakunnan tukipylväitä, mutta samaan aikaan he saavat uhrauksistaan vähiten tunnustusta. Etiopiassa muodostettiin viime vuonna hallitus, josta puolet oli naisia.

Keniassa osoitettiin myös mieltä sukupuolittunutta väkivaltaa vastaan.

Kenian Nairobissa naistenpäivän mielenosoitukseen osallistuneen naisen korvakorussa oli viesti: kunnioitusta.
Kenian Nairobissa naistenpäivän mielenosoitukseen osallistuneen naisen korvakorussa oli viesti: kunnioitusta.Daniel Iringu / EPA

Donald Trump antamassa rahaa tyttären projektille

Yhdysvalloissa uutistoimisto AP raportoi, että presidentti Donald Trumpin budjettiehdotuksessa olisi 100 miljoonaa dollaria hänen tyttärensä ajamalle naisten rahastolle.

Ivanka Trumpin johtama "naisten maailmanlaajuinen kehitys ja vauraus" -nimen saanut aloite esiteltiin viime kuussa. Sen tavoitteena on parantaa kehitysmaiden naisten taloustilannetta.

Trumpin budjettiesitys ensi vuodelle on määrä julkaista tulevana maanantaina.

Lähteet: AP, Reuters, AFP