Soten kaatuminen ei yllättänyt kainuulaisia valmistelijoita: “Liian iso pala, mitä ei voitu pureskella”

Sote- ja maakuntauudistus ei päässyt maaliin. Valmistelijoiden mukaan sote-uudistus on kuitenkin välttämätön.

Kajaani
Kainuun maakuntajohtaja Pentti Malinen
Kainuun maakuntajohtaja Pentti Malisen mukaan yksi syy soten kaatumiseen oli valinnanvapaudesta kiinni pitäminen. Mimmi Nietula/Yle

Kainuun sote- ja maakuntauudistuksen valmistelujohtaja Tiina Veijolan ensimmäinen ajatus soten kaatumisesta oli valtava pettymys.

– Kyllähän tätä osasi odottaa, mutta viimeiseen asti toivottiin parasta, Veijola sanoo.

Veijola uskoo, että sote-uudistus on välttämätön, jotta palvelut voidaan turvata kansalle. Mikäli nykymalli jatkuu liian pitkään, loppuu valtion kassasta rahat.

– Vaaditaan yhtenäinen laajempi uudistus, että sote-kustannusten nousua voitaisiin hallita, eikä tulisi holtitonta yksityistämistä. Nykyinen tilanne on pitkällä tähtäimellä kestämätön, Veijola sanoo.

Kainuun maakuntajohtaja Pentti Malinen korostaa, ettei kyseessä ollut pelkkä sote-uudistus, vaan samalla kaatui varsinkin Kainuulle todennäköisesti otollinen maakuntauudistus.

– Maakuntauudistuksessa olisi ollut parasta organisaatiomäärän supistaminen. 400 organisaatiota olisi puristettu kahdeksaantoista ja niiden takana olisi ollut vaaleilla valittu poliittisesti yhtenäinen valtuusto.

Veijola ja Malinen toivovat, ettei vuosien työ valu kokonaan hukkaan, vaan että tehtyä valmistelua voidaan hyödyntää, niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti.

– Nyt pitää ajatella tulevaisuutta. Kaikilla alueilla on valtavat paineet, kun väestökehitys ja ikääntyminen tulevat nostamaan kustannuksia. Maakunnan pienuus on myös uhka meidän itsenäisyydelle, Veijola sanoo.

Malisen mukaan yksi syy soten kaatumiseen oli valinnanvapaudesta kiinni pitäminen. Malisen mukaan maakunnat olisi voitu perustaa jo aikaa sitten, jos se olisi erotettu sotesta ja valinnanvapaudesta.

– Jos kaksi vuotta sitten olisi saatu maakunnat perustettua, nyt voisimme pohtia sitä valinnanvapautta. Uudistuksesta tuli liian iso pala, Malinen sanoo.