Popcorn-kone tulessa, leffateatteri täynnä savua – lomamatkalta palannut yrittäjä sai karmean puhelun, kun astui kotiovestaan sisään

Popcorn-koneiden aiheuttamat tulipalot ovat erittäin harvinaisia elokuvateattereissa.

tulipalot
Tero Lindqvist
Olli Törönen / Yle

Kun Tero Lindqvist palasi alkuviikosta lomamatkalta Intiasta, hän odotti pääsevänsä nukkumaan. Matkustamista oli takana 30 tuntia. Sitten soi puhelin.

– Sain juuri kotioven kahvasta kiinni, kun elokuvateatterini työntekijä soitti. Hän sanoi, että nyt on paha tilanne, ambulanssi ja paloauto ovat paikalla. Siihen tippui matkalaukku, Lindqvist kertoo.

Lindqvist omistaa Kotkassa kaksi elokuvateatteria, Kinopalatsin ja Trion. Kinopalatsin popcorn-kone oli syttynyt palamaan.

Toinen työntekijä oli yrittänyt sammuttaa tulipaloa ensin sammutuspeitteellä, mutta kone oli siihen liian iso. Niinpä työntekijät olivat tyhjentäneet vaahtosammuttimen teatterin aulaan. Palomiehet olivat tuoneet paikalle isot puhaltimet.

– Olin tietysti ensin huolissani siitä, oliko kenellekään sattunut mitään. Minua ei ensin päästetty sisään sankan savun vuoksi. Rakennus on vanha, eikä siinä ole savunpoistoluukkuja.

Savua hengittäneet työntekijät pelastivat talon

Tulipalo syttyi maanantaina iltapäivällä, joten näytökset eivät olleet vielä alkaneet eikä paikalla ollut asiakkaita. Kaksi työntekijää oli kuitenkin hengittänyt savua. Lindqvist kiittelee henkilökunnan toimintaa.

– Palomestari kertoi, että he onnistuivat estämään erittäin pahan tulipalon. Samassa talossa on paljon asuntoja.

Kun Lindqvist pääsi teatteriin sisään, aula oli vaahtosammuttimen jäljiltä valkoinen ja teatterissa oli pistävä haju.

palanut popparikone
Cretorsin popcorn-koneita käytetään myös muissa Suomen elokuvateattereissa.Tero Lindqvist

Lindqvist oli huolissaan etenkin Kinopalatsin valkokankaasta, koska savua oli paljon myös salin puolella.

– Teimme kankaaseen valomittaukset ja luojan kiitos, eroa entiseen ei ollut. Kankaat teetetään aina mittojen mukaan ja niissä on kahden tai kolmen kuukauden toimitusaika. Teatteri olisi ollut pitkään kiinni.

En ole ikinä kuullut, että elokuvateatterin popcorn-kone olisi syttynyt tuleen.

Aku Jaakkola

Kinopalatsi oli silti suljettava, koska paikat piti siivota perusteellisesti. Osa näytöksistä peruttiin ja osa siirrettiin esitettäviksi Kotkan toiseen elokuvateatteriin Trioon, jonka saleissa on pienemmän valkokankaat kuin Kinopalatsissa.

– Captain Marvelin ensi-illan piti olla täällä keskiviikkona, ja siihen oli varattu hirmuinen määrä lippuja ennakkoon. Kotkassa on aika paljon Marvel-faneja, jotka haluavat nähdä elokuvan suurelta valkokankaalta. Suurin osa heistä jäi odottamaan Kinopalatsin aukeamista.

Samat koneet muuallakin käytössä

Popcorn-koneiden tulipalot ovat erittäin harvinaisia. Sanomalehti Kaleva uutisoi vuonna 2006, kuinka Finnkinon teatteri Oulussa oli jouduttu evakuoimaan kärynneen popcorn-koneen vuoksi. Ylikuumenemiset tapahtuivat kesällä (siirryt toiseen palveluun) ja uudestaan joulukuussa (siirryt toiseen palveluun).

Suomen elokuvateattereiden liiton toiminnanjohtajana yli kymmenen vuotta toiminut Tero Koistinen sanoo, ettei ole kuullut popcorn-koneen syttyneen tuleen ennen Kotkan tapausta.

– Kaksi kertaa on käynyt niin, että digiprojektorin lamput ovat räjähtäneet. Niistäkään ei ole ollut asiakkaille vaaraa, Koistinen sanoo.

Tero Lindqvist
Tero Lindqvist avaa Kinopalatsin tänään lauantaina.Olli Törönen / Yle

Kotkan elokuvateattereissa on samanmerkkiset Cretorsin popcorn-koneet kuin esimerkiksi Biorexin teattereissa. Palanut kone oli melko uusi, sillä se oli hankittu vuonna 2013.

– En ole ikinä kuullut, että elokuvateatterin popcorn-kone olisi syttynyt tuleen. Tämä herättää kyllä ajattelemaan, koska tulipalon syttyminen on tietysti mahdollista kovissa lämpötiloissa. Hyvä, että syttymissyy tutkitaan perusteellisesti, toteaa Biorexin toimitusjohtaja Aku Jaakkola.

Kattila kuumeni liikaa

Tässä vaiheessa on selvinnyt, että Kinopalatsin tulipalon syynä oli todennäköisesti tekninen vika.

– Kattilan ei pitäisi päästä kuumenemaan tietyn lämpötilan yli. Ylikuumenemissuoja ei jostain syystä toiminut, Tero Lindqvist toteaa.

Hän arvioi, että tulipalosta koituu 15 000–20 000 euron vahingot. Vakuutus korvaa niistä suurimman osan.

Mies on paiskinut koko viikon ympäri. Kinopalatsiin on hankittu uudet hyllyköt ja lipputulostimet. Herkkuosasto on uusittu ja teatteri on pesty lattiasta kattoon.

– Rakenteisiin ei onneksi tullut vaurioita. Tulipalosta ei ole enää mitään merkkejä.

Nurkassa seisoo jo uusi popcorn-kone. Sen työt alkavat tänään lauantaina, kun Kinopalatsin ovet avautuvat taas yleisölle.

karkkihylly
Kinopalatsin karkkihyllyt menivät tulipalon jälkeen uusiksi.Olli Törönen / Yle