Kamala, Beto – vai kenties Pormestari Pete? Taistelu Trumpin haastajasta on alkanut

Suuri joukko ehdokkaita yrittää aistia, mihin nopeasti muuttuva demokraattipuolueen kenttä oikeasti on menossa.

Yhdysvaltain demokraattinen puolue
Amy Klobucharin kannattajia Minneapolisissa helmikuussa 2019.
Amy Klobucharin kannattajia Minneapolisissa helmikuussa 2019.Craig Lassig / EPA

Jo toistakymmentä poliitikkoa on ilmoittanut tavoittelevansa Yhdysvaltain demokraattipuolueen presidenttiehdokkuutta, vaikka varsinaiset vaalit ovat vasta syksyllä 2020.

Erityiseksi kisan tekee se, että selvää ennakkosuosikkia ei ole. Erillisessä jutussa esittelemme kaikki tärkeimmät Trumpin haastajat.

Suurin osa Donald Trumpin haastajista on amerikkalaisillekin vielä varsin tuntemattomia. Toisaalta alkuvuodesta 2007 kovin moni ei tuntenut erästä nuorta mustaa senaattoria. Seuraavana vuonna Barack Obama valittiin presidentiksi.

Demokraattipuolue on kuitenkin muuttunut Obaman päivistä. Nyt presidentiksi pyrkivät yrittävät ymmärtää, mistä puolueen sisällä oikeastaan tuulee.

Puolueen nuoret aktivistit ja Pormestari Pete

Suurin osa amerikkalaisista on tuskin edes kuullut South Bendin kaupungista Indianan osavaltiossa – saati sitten sen avoimesti homoseksuaalisesta pormestarista. Kun toimittaja kysyi, miten Pete Buttigiegin sukunimi äännetään, Buttigieg kehotti toimittajia kutsumaan häntä Pormestari Peteksi, niin kuin paikallisetkin tekevät.

Pete Buttigieg puhuu kampanjatilaisuudessa Atlantassa helmikuussa 2017.
Pete Buttigieg puhuu kampanjatilaisuudessa Atlantassa helmikuussa 2017.Erik S. Lesser / EPA

Nuori pormestari luottaa siihen, että demokraattipuolueen kannattajissa on paljon nuoria, moniarvoista yhteiskuntaa kannattavia.

Demokraattipuolueen kannattajakunta ja koko puolue onkin muuttunut voimakkaasti lyhyessä ajassa, käytännössä Trumpin valinnan jälkeen. Ennen kaikkea tämä näkyy uuden, entistä ärhäkämmän ja vasemmistolaisemman aktivistisukupolven nousuna.

Edellisen presidentinvaalin esivaalikierroksella Bernie Sanders vaikutti puoluejohdon silmissä vaarallisen radikaalilta häiriköltä. Hän on USA:n senaatin ainoa itseään sosialistiksi kutsuva jäsen.

Hillary Clintonin kannattajia Valkoisen Talon edustalla marraskuussa 2016.
Hillary Clintonin kannattajia Valkoisen Talon edustalla marraskuussa 2016.Jim Lo Scalzo / EPA

Hillary Clintonia tukenut puolue-eliitti korosti koko ajan, että Sandersin vaaliteemat julkisesta terveydenhuollosta ilmaiseen korkeakoulutukseen olivat liian radikaaleja amerikkalaiselle yleisölle.

Parissa vuodessa suhtautuminen on kuitenkin muuttunut. Nyt puolueen johto on haluton asettumaan etukäteen kenenkään ehdokkaan taakse. Samaan aikaan koko puolue on siirtynyt ainakin amerikkalaisittain selvästi enemmän vasemmalle.

Naiset esiin

Demokraattien äänestäjäkunta on paljon kirjavampi mutta myös naisvaltaisempi kuin aikaisemmin.

Hillary Clinton mursi joka tapauksessa ison lasikaton. Puolueessa on hyvin suurta halua saada Trumpin vastaehdokkaaksi nainen myös tällä kertaa.

Elizabeth Warren ilmoitti ehdokkuudestaan Lawrencessa helmikuussa 2019.
Elizabeth Warren ilmoitti ehdokkuudestaan Lawrencessa helmikuussa 2019.C.J. Gunther / EPA

Niinpä jo neljä naissenaattoria on ilmoittanut pyrkivänsä presidentiksi. Heistä valtakunnallisesti tunnetuin on Elisabeth Warren. Finanssikriisin aikaan ärhäkkä Harvardin professori puolusti kiivaasti tavallisten säästäjien asemaa.

Warren on koko poliittisen uransa ollut kiivas Wall Streetin kriitikko. Hän on leimautunut puolueen vasemman siiven edustajaksi, mutta Yhdysvaltojen tulevissa presidentinvaaleissa sekään ei välttämättä ole ongelma.

Lukuisat tutkimukset osoittavat, että suurin osa amerikkalaisista, yli puoluerajojen, on lopen kyllästynyt talouskehitykseen, joka on vuosikymmenien ajan suosinut erityisesti hyvin varakkaita keskiluokan kustannuksella.

Myös rahan kasvanut valta USA:n politiikassa raivostuttaa yli puoluerajojen. Warren on luvannut olla ottamatta vastaan suurlahjoittajien ja lobbareiden vaalirahaa.

Occupy Wall Street -liikkeen mielenosoittajia New Yorkissa syyskuussa 2012.
Occupy Wall Street -liikkeen mielenosoittajia New Yorkissa syyskuussa 2012.Ramin Talaie / EPA

Moni muukin ehdokas luottaa nyt enemmän ruohojuuritason kannattajien mikrolahjoituksiin.

Bernie Sanders ja aktivistit

Bernie Sanders sai helmikuussa ensimmäisen vuorokauden aikana uuden kampanjansa käynnistämisestä kuusi miljoonaa dollaria kampanjarahalahjoituksia. Sanders kerää rahaa pieninä puroina netissä, ja tätä yrittävät nyt muutkin.

Monet demokraattiehdokkaat pyrkivät vetoamaan puolueen uusiin aktivisteihin Sandersin vaaliteemojen kaltaisilla lupauksilla. Ne tuovat mikrolahjoituksia puolueen nuorilta aktivisteilta, mutta monet demokraatit pelkäävät ehdokkaiden sen takia ajautuvan liiaksi vasemmalle.

Bernie Sanders kampanjoi San Pedrossa Californiassa toukokuussa 2016.
Bernie Sanders kampanjoi San Pedrossa Californiassa toukokuussa 2016.Frederic J. Brown /AFP

Republikaanit ovat valmistautuneet iskemään juuri siihen. He ovat systemaattisesti alkaneet varoitella amerikkalaisia sosialismin vaaroista. Niissä varoituksissa pohjoismainen hyvinvointivaltio sotketaan surutta Staliniin ja Venezuelan kriisiin.

Vaikka demokraattipuolueen nuoret aktivistit ovat äänekkäitä, todellisuudessa demokraattien esivaaliäänestäjistä 60 prosenttia on yli 50 vuotiaita. He taas eivät ole yhtä liberaaleja tai vasemmistolaisia kuin nuoret.

Poliittiseen keskustaan vai omien äänillä sotaan?

Perinteisessä tilanteessa demokraattien ehdokkuuden tavoittelijat joutuvat myötäilemään esivaalissa erilaisia puolueen kannattajaryhmiä ja ääripäitä. Varsinaisessa presidentinvaalissa he taas pyrkivät vetoamaan poliittisen keskustan liikkuviin äänestäjiin maltillisemmalla linjalla.

Tällä kertaa taktiikka ei olekaan välttämättä sama.

Syksyn 2018 kongressinvaalit osoittivat, että omien ydinkannattajien aktivoiminen saattaa olla puolueille tärkeämpää kuin liikkuvat äänestäjät.

Demokraattisenaattori Phil Bredesenin kannattajia Nashvillessa marraskuussa 2018.
Demokraattisenaattori Phil Bredesenin kannattajia Nashvillessa marraskuussa 2018.Rick Musacchio / EPA

Poliittinen keskusta on yhä kahtiajakautuneemmassa USA:ssa entistä pienempi. Erot vaaleissa ovat usein pieniä, äänestysprosentti suhteellisen alhainen ja ratkaisevaksi muodostuu se, kumpi lopullisista ehdokkaista innostaa omansa liikkeelle.

Tämä luo demokraateissa luottamusta ärhäkämpiin ja vasemmistolaisempiin poliitikoihin, joiden mahdollisuuksiin ei ainakaan puoluejohdossa uskottu lainkaan vielä pari vuotta sitten.

Kaikki eivät kuitenkaan usko tällaiseen strategiaan edelleenkään.

Senaattoreja joka lähtöön

Jo enemmän kuin joka kymmenes demokraattisenaattori pyrkii nyt presidentiksi.

Osa heistä haluaa nimenomaan korostaa kykyään vedota laajempiin joukkoihin.

Amy Klobuchar ilmoitti ehdokkuudestaan Minneapolisissa helmikuussa 2019.
Amy Klobuchar ilmoitti ehdokkuudestaan Minneapolisissa helmikuussa 2019.Craig Lassig / EPA

Amy Klobuchar pyrkii esiintymään ”Minnesotan maltillisena”. Hän haluaa profiloitua keskitien kulkijana, joka voisi myös voittaa demokraateille tärkeitä Keskilännen osavaltioita, joissa Trump yllättäen menestyi edellisessä vaalissa. Näiden ns. ruostevyöhykkeen vanhaan perusteollisuuteen nojaavien osavaltioiden saaminen takaisin demokraattileiriin olisi demokraattien presidenttihaaveiden kannalta olennaista.

Vähemmistöt ovat demokraateille tärkeitä, mutta…

Ohiolainen kongressiedustaja Tim Ryan naureskeli jokin aika sitten, että ensimmäistä kertaa USA:n historiassa se, että ehdokas on valkoinen heteromies saattaa olla huono asia.

Yhdysvallat on etnisesti yhä kirjavampi, ja myös seksuaalivähemmistöjen ääni kuuluu paljon aikaisempaa voimakkaammin. Demokraattipuolueessa vähemmistöjen etujen puolustaminen on selkeä, vahva trendi.

Tulsi Gabbard puhuu demokraattien puoluekokouksessa Philadelphiassa heinäkuussa 2016.
Tulsi Gabbard puhuu demokraattien puoluekokouksessa Philadelphiassa heinäkuussa 2016.Tannen Maury / EPA

Obaman entinen asuntoministeri Julian Castro olisi ensimmäinen latinopresidentti. Presidentiksi yrittää myös havaijilainen Tulsi Gabbard, joka on hindu, Irakin sodan veteraani ja samoan-amerikkalainen.

Toisaalta monet demokraatit pelkäävät, että puolue on muuttunut liiaksi erilaisten vähemmistöjen etujen ajajaksi ja unohtanut keskiluokan valkoiset.

Kamala Harris voisi olla naispuolinen Obama

Tämän hetken suurimmassa nosteessa oleva ehdokas, kalifornialaissenaattori Kamala Harris on puoliksi musta, puoliksi intialainen.

Harris on valovoimainen ensimmäisen kauden senaattori, joka ei ole vielä kulunut Washingonin valtapiireissä. Vedonlyöjät uskovat nyt eniten Harrisin ehdokkuuteen.

Kamala Harris ilmoitti ehdokkuudestaan helmikuussa 2019.
Kamala Harris ilmoitti ehdokkuudestaan helmikuussa 2019.Justin Lane / EPA

Hän on edustaa selkeästi sellaista liberaalia, uudenlaista naispoliitikkoa, jota ainakin puolueen aktivistit etsivät.

Mutta Harris on myös Clintoneiden ja Obaman kaltainen poliitikko, jolla on liberaalien mielipiteiden lisäksi myös erittäin hyvät suhteet niin sanottuun isoon rahaan ja bisnesmaailmaan. Se epäilyttää monia aktivisteja, jotka haluavat selkeää muutosta.

Ja monien demokraattien mielestä sellainen ehdokas, joka haisee liiaksi Wall Streetiltä tai eliitiltä, ei voi menestyä Trumpin vahvaa työläiskannatusta vastaan.

Senaattori Kamala Harris puhuu kannattajilleen Portsmouthissa helmikuussa 2019.
Senaattori Kamala Harris puhuu kannattajilleen Portsmouthissa helmikuussa 2019.C.J. Gunther / EPA

Voisiko valkoinen mies olla kisan musta hevonen?

Kulisseissa odottaa vielä muutamia potentiaalisesti vahvoja ehdokkaita, jotka eivät ole ehdokkuutta vahvistaneet.

Gallupien selkeä ykkönen on Obaman entinen varapresidentti Joe Biden. “Good old Joe” on toki ennen kaikkea tunnettu nimi, mutta myös aidosti pidetty poliitikko.

Huumoristaan tunnettu Biden voisi vedota juuri niihin työläistaustaisiin valkoisiin äänestäjiin, jotka Trump on vienyt.

Muuten lähes puoli vuosisataa Washingtonin valtapiireissä viihtynyt mies edustaa miltei kaikkea sitä, mitä ainakaan demokraattien uudet aktivistit eivät missään tapauksessa halua.

Beto O'Rourke vaalivalvojaissa marraskuussa 2018.
Beto O'Rourke vaalivalvojaissa marraskuussa 2018.Larry W. Smith / EPA

Sen sijaan teksasilainen Beto O’Rourke osoitti viime syksyn senaatin vaalissa kykenevänsä innostamaan nuoria. Hän vetoaa myös latinoihin. Varsinkin Yhdysvaltain luoteisosissa osa republikaanien hallitsemista osavaltioista voisi O'Rourken ehdokkuudella kääntyä presidentinvaalissa demokraateille.

Beto O’Rourkesta on pidetty Yhdysvaltain mediassa valtavasti ääntä. Silti hänen todelliset näyttönsä politiikassa perustuvat lähinnä yllättävään, mutta lopulta hävittyyn senaattorikisaan Teksasissa.

Presidentti Donald Trumpin kannattajia Fort Myersissä Floridassa lokakuussa 2018.
Presidentti Donald Trumpin kannattajia Fort Myersissä Floridassa lokakuussa 2018.Cristobal Herrera / AOP

Tärkeintä on kaataa Trump

Joka tapauksessa kyky kaataa Trump on demokraattien äänestäjille ylivoimaisesti tärkein asia oman ehdokkaan valinnassa.

– Se on ensimmäinen, toinen ja kolmas valintakriteeri, jolla ihmiset arvioivat näitä ehdokkaita, demokraattistrategisti Jeff Link määritteli asian Time-lehden haastattelussa.

Joidenkin tutkimusten mukaan yli puolet amerikkalaisista sanoo, ettei aio missään tapauksessa äänestää Trumpia. 40 prosenttia kansasta tukee silti Trumpia, eikä se luku tunnu laskevan, tekee tai sanoo presidentti sitten mitä tahansa.

Howard Schultz Starbucks-kahvilan avajaisissa Bogotassa Kolumbiassa heinäkuussa 2014.
Howard Schultz Starbucks-kahvilan avajaisissa Bogotassa Kolumbiassa heinäkuussa 2014.Mauricio Duenas Castaneda / AOP

Ratkaiseeko Starbucks-miljardööri vaalin Trumpin hyväksi?

Demokraattien suurin kauhukuva on tällä hetkellä Starbucks-kahvilaketjulla rikastunut miljardööri Howard Schultz.

Hän suunnittelee lähtevänsä varsinaiseen presidentinvaaliin riippumattomana ehdokkaana.

Riippumattomilla ehdokkailla ei yleensä ole todellisia mahdollisuuksia voittaa USA:n vaalijärjestelmässä, jossa osavaltion kaikki valitsijamiespaikat menevät eniten ääniä saaneelle.

Silti he voivat ratkaista vaalit, nimittäin viemällä ääniä toisen puolueen pääehdokkaalta.

Ross Perot vuonna 1992.
Ross Perot vuonna 1992.AOP

Näin on käynyt esimerkiksi vuonna 1992, jolloin riippumaton ehdokas Ross Perot todennäköisesti ratkaisi demokraatti Bill Clintonin voiton vanhemmasta George Bushista. Vuonna 2000 taas Yhdysvaltain vihreiden Ralph Naderin kampanja esti tiukassa kisassa Al Goren voiton, ja presidentiksi nousi värikkäiden vaiheiden jälkeen nuorempi George Bush.

Schultz sanoo, että hän keräisi ääniä yhtälailla republikaanipuolelta. Epäilemättä, mutta kun Trumpin ydinkannattajakunta todennäköisesti pysyy vakaasti presidentin takana, Schulz saattaisi pienelläkin ääniosuudella kääntää vaalin Trumpin hyväksi.

Valitsevatpa demokraatit kenet tahansa, Trumpin kaataminen ei ole helppoa.