Juha Sipilä kertoo päätöksensä taustoista – katso Ykkösaamun haastattelu

Pääministeri Juha Sipilä oli TV1:n Ykkösaamun vieraana kertomassa, miksi päätyi jättämään hallituksensa eronpyynnön.

Hallituksen kaatuminen
Ykkösaamu
Ykkösaamu

Pääministeri Juha Sipilä (Kesk.) jätti perjantaina hallituksensa eronpyynnön presidentti Sauli Niinistölle. Kesärannassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa Sipilä perusteli päätöstään sillä, että yksi hallituksen keskeisimmistä hankkeista, sote-uudistus, jää toteutumatta. Tulos tai ulos, sanoi pääministeri.

Hallituskumppanit ovat kertoneet yllättyneensä Sipilän päätöksestä. Kokoomuksen Petteri Orpo kertoi saaneensa tiedon asiasta vasta perjantaiaamuna.

Missä vaiheessa Sipilä päätti, että sote-uudistus on kuopattu ja miksi asia tuli yllätyksenä myös hallituskumppaneille? Pääministeri Juha Sipilä oli lauantaina Ykkösaamun vieraana kertomassa päätöksestään.

Ohjelman voi katsoa myös Yle Areenassa.