Tiedusteluvalvontavaltuutetun nimitys saattaa lykkääntyä seuraavalle hallitukselle

Oikeuskansleri ei halua ottaa julkisuudessa kantaa, mitä nimitykselle käy.

julkiset virat
Tuomas Pöysti
Tuomas PöystiTiina Jutila / Yle

Hallituksen eron jälkeen auki olevien nimitysten kohtalo arvioidaan yksittäistapauksina, kertoo oikeuskansleri Tuomas Pöysti STT:lle.

Hallitus nimittää ministeriöiden kansliapäälliköt ja muut virkamiehet lukuun ottamatta puolustusministeriön upseereita, joiden nimitys on presidentillä.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) jätti hallituksen eronpyynnön perjantaina, ja nyt hän sekä muut ministerit jatkavat toimitusministeristönä, joka ei käytännössä enää tee uusia poliittisia avauksia tai korkeita valtion virkanimityksiä.

Kesken on esimerkiksi siviili- ja sotilastiedustelun laillisuusvalvontaa hoitavan tiedusteluvalvontavaltuutetun nimitys.

Pöysti ei halua ottaa julkisuudessa kantaa, mitä nimitykselle käy.

Oikeusministeriön hallintojohtaja Olli Muttilainen arvioi, että jos jostain syystä toimitusministeristö ei pysty nimitystä tekemään, asia siirtyy seuraavalle hallitukselle, jolloin tiedusteluvalvontavaltuutettu nimitettäisiin todennäköisesti kesällä.

– Onhan se suhteellisen pitkä viivästys, Muttilainen pohtii.

Muttilaisen mukaan ministeriö keskustelee oikeuskanslerin kanssa siinä vaiheessa, kun nimitysesitys on valmiina.

Tällä viikolla eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi nimitystä varten oman lausuman, jossa se asettui kannattamaan virkaan oikeuskanslerinviraston kansliapäällikköä Kimmo Hakosta.

Komentajanimitys voi lykkääntyä

Myös Puolustusvoimain uuden komentajan nimityksestä on odotettu esitystä presidentille maaliskuun aikana.

Oikeuskansleri Pöysti sanoi eilen STT:lle, ettei hän vielä ota kantaa siihen, voiko presidentti Sauli Niinistö määrätä toimitusministeristön esittelemään asian itselleen.

Oikeuskansleri linjasi asian siten vuonna 1995, mutta perustuslaki on sen jälkeen muuttunut. Pöysti sanoi, ettei hän ole vielä selvittänyt asiaa.

– Meidän täytyy arvioida asiaa erikseen, perustuslain muutosten ja parlamentaaristen piirteiden vahvistamisen takia.