Pessimistit seuraavaksi musikaalin kimppuun – "Voihan se olla, että tämä jää kesken"

Musikaalia varten on tehty jo viisitoista sävellystä.

Puolanka
Puolangan pessimistien tuotteita.
Puolangalla jatkuu pessimismin jalostaminen.Mari Jäntti / Yle

Puolangan pessimistit ry sai tälle vuodelle Kainuun rahastolta säveltäjä-kapellimestarin palkkioon 5 000 euroa.

Tämän apurahan turvin Puolangalla aloitettiin uuden Pessimismimusikaalin harjoitukset nyt maaliskuun alussa. Musikaalin mainoslause sanoo, että koko kesä on pilalla.

– Varmaan koko kevät on pilalla harjoituksien myötä. Mutta minkäs sille voi, toteaa melodican soittaja Justiina Mäkäräinen.

Sävellettynä on jo viisitoista kappaletta, mutta tästä huolimatta tekijät eivät ole antautuneet turhan optimismin kouriin, sillä paljon voi tapahtua ennen kesän esityksiä.

– Todennäköisesti urakka on liian suuri, että voihan se olla että tämä jää kesken, kertoo säveltäjä Laura Tykkyläinen.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)