Captain Marvel -elokuva nousi lipunmyyntitilaston ykköseksi – nainen supersankarina houkuttaa katsojia?

Marvelin ensimmäinen naisen tähdittämä supersankarielokuva on kovassa nosteessa.

elokuvat
Brie Larson
Captain Marvelin päätähti Brie Larson fanitapaamisessa Singaporessa helmikuussa. Brie Larson on amerikkalainen näyttelijätär, alkuperäiseltä sukunimeltään Desaulniers. Wallace Woon /EPA

Marvel Studiosin supersankarielokuva Captain Marvel tuli maailman ensi-iltaan viime keskiviikkona. Yhdysvalloissa elokuvan ensi-ilta oli perjantaina. Heti ensimmäisenä viikonloppuna elokuva tuotti (siirryt toiseen palveluun)globaalisti 455 miljoonaa dollaria eli noin 405 miljoonaa euroa.

Elokuvan lopullinen tuotto tietysti on vielä hämärän peitossa, mutta ensi-iltatuotto on jo (siirryt toiseen palveluun) maailmanlaajuisesti kaikkien aikojen kuudenneksi kovin, ja hiljaisen alkuvuoden paras.

Ilmiön syitä voi arvailla. Juoneltaan Anna Bodenin ja Ryan Fleckin ohjaama sekä Brie Larsonin tähdittämä elokuva ei juurikaan poikkea Marvelin muista supersankarielokuvista.

Se on kuitenkin yhtiön ensimmäinen, jossa pääsankari on nainen. Kilpailevan DC Entertainmentin Wonder Woman julkaistiin vuonna 2017, mutta Marvelilla ovat pääosissa seikkailleet miehet.

Ilmiönä elokuvaa voinee verrata Black Pantheriin, joka tuotti viime vuonna ensi-iltaviikonloppunaan 202 miljoonaa dollaria. Sitä pidettiin vastaiskuna Hollywoodin pitkäaikaiselle mustien näyttelijöiden ja mustien aiheiden syrjimiselle.

Captain Marvel sai elokuvatietosivusto IMDB:ssä nihkeitä arvosteluja, mutta suosio on selvästi sukupuoleen sidottu: naiset antavat elokuvalle keskimäärin (siirryt toiseen palveluun)arvosanan 8, kun miesten antama arvosana on keskimäärin 6,9. Ainakin Yhdysvalloissa myös yleisössä on ollut ensi-iltaviikonloppuna runsaasti naisia, 45 prosenttia (siirryt toiseen palveluun).