Omakotiasumisen hintaero nousi 1500 euroon kalliin ja halvan kunnan välillä

Sähkön siirtomaksut kasvattavat eroa. Halvinta on asua Kempeleessä, kalleinta Kemiönsaaressa.

omakotitalot
Omakotitaloja talvella.
Tuula Nyberg / Yle

Omakotitalossa asumisesta kertyvät kulut vaihtelevat eri kuntien välillä entistä enemmän, ilmenee Omakotiliiton selvityksestä. Ero on liiton mukaan kasvanut jo 1 500 euroon vuodessa.

Viime vuonna ero kalleimman ja halvimman kunnan välillä jäi noin tuhanteen euroon. Koko maan keskiarvo omakotiasumisen vuosikuluille on lähes 4 000 euroa.

Kalleimpia, reilun 4 700 euron vuosikuluja maksavat Kemiönsaaressa asuvat, kun taas Kempeleessä selvitään 3 200 eurolla. Kemiönsaaren kustannuksia nostivat erityisessä kalliit vesikulut. Toiseksi kalleimmaksi nousi Parainen, perässään Raisio ja Järvenpää.

Edullisemmin selvisivät Kempeleessä asuvien lisäksi Pietarsaaren, Keminmaan ja Seinäjoen asukkaat.

Vertailussa ovat mukana kiinteistövero, lämmityssähkö, käyttösähkö, vesimaksut ja jätemaksu.

Laskelmissa käytetään pohjana tyyppiomakotitaloa, joka on 120 neliön kokoinen, 30 vuotta vanha puurakenteinen ja sähkölämmitteinen omakotitalo tuhannen neliön tontilla. Talon lasketaan käyttävän lämmitykseen 14 000 kilowattituntia sähköä vuodessa.

Liitto vaatii hintojen nousulle jarrua

Asumisen suurin kuluerä on lämmitys, josta syntyvät myös suurimmat kuluerot kuntien välillä. Erot selittyvät suurelta osin sähkön siirtomaksuilla. Kalleimmat siirtomaksut löytyivät Kajaanista, jossa ne olivat lähes 915 euroa. Rovaniemellä omakotiasujan siirtomaksu jäi 391 euroon.

Viime vuoteen verrattuna sähkön hinta ja siirtomaksut ovat nousseet laajalla rintamalla.

Omakotiliitto patistaa kuntia ja päättäjiä pitämään asumisen hinnannousu kurissa.

– Päättäjiltä on jäänyt huomiotta, että asuminen on perustarve. Ei ole kestävää, että veroja ja maksuja vain nostetaan. Yhtiöiden ja kuntien toimintaa tulee tehostaa. Varsinkin sähkön siirtoyhtiöiden valvontaa tulee kehittää, sanoi liiton toiminnanjohtaja Kaija Savolainen tiedotteessa.

Vertailussa oli mukana 100 kuntaa, jotka edustavat 83:a prosenttia Suomen asukasluvusta.