Viranomaistarkastus paljasti Satakunnan pakohuoneissa lieviä puutteita poistumisturvallisuudessa

Viranomaiset tarkastivat Satakunnassa pakohuoneita Porissa ja Raumalla. Vakavia puutteita ei löytynyt.

Pakohuonepeli
Pakohuoneturvallisuus hohtava exit-kyltti
Viranomaiset löysivät lieviä puutteita pakohuoneista Satakunnassa.Joonas Nieminen / Yle

Satakunnan pakohuoneista on löytynyt puutteita viranomaisten tarkastuksessa.

– Kyse on lievistä puutteista poistumisturvallisuudessa, kuten esimerkiksi poistumisvalaistuksessa, kertoo riskienhallintapäällikkö Mikko Puolitaival Satakunnan pelastuslaitokselta.

Puutteet määrättiin korjattavaksi määräajan kuluessa. Porin pakohuoneista toinen sijaitsee keskustassa ja toinen Pohjoisrannassa..

Myös Rauman Valtakadun pakohuoneesta löytyi lieviä puutteita, mutta ne eivät pelastuslaitoksen mukaan johtaneet huomatukseen, koska kiinteistö oli jo remontissa.

Tarkastusten taustalla Puolan tulipalo

Pakohuoneiden tarkastukset aloitettiin sisäministeriön määräyksestä tammikuun lopulla. Taustalla on Puolassa pakohuoneessa tammikuussa tapahtunut tulipalo, jossa kuoli viisi ihmistä.

Suomessa viranomaiset tarkastivat noin sata pakohuonetta, joista 19:stä löytyi vakavia epäkohtia esimerkiksi poistumisteiden merkitsemisessä. Satakunnassa tarkastettiin Porissa kaksi ja Raumalla yksi pakohuone.

Pakohuonepeli on seikkailupeli, jossa pelaajat yrittävät päättelykyvyn ja yhteistyön avulla päästä määräajassa ulos suljetusta huoneesta.