Eduskunta siunasi yksimielisesti: Törkeä lapsenraiskaus lakiin, lapsen seksuaalisen hyväksikäytön enimmäisrangaistukseen kovennus

Törkeästä lapsenraiskauksesta voi saada 4–12 vuotta vankeutta. Enimmäismäärä vastaa taposta säädettyä enimmäisrangaistusta.

lasten seksuaalinen hyväksikäyttö
nuoren tytön silhouetti tunnelissa
AOP

Eduskunta hyväksyi tiistaina yksimielisesti lakiesityksen lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten kiristämisestä.

Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoo tiedotteessa, että rikoslakiin lisätään uusi rangaistussäännös törkeästä lapsenraiskauksesta ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön enimmäisrangaistusta korotetaan.

Rangaistus törkeästä lapsenraiskauksesta on 4-12 vuotta vankeutta, mikä merkitsee vähimmäisrangaistuksen koventumista kahdella vuodella.

– Enimmäisrangaistus vastaa taposta säädettyä enimmäisrangaistusta, sanoo Häkkänen.

Häkkäsen mukaan säännöksen lähtökohtana on, että lapsi ei voi koskaan antaa pätevää suostumusta sukupuoliyhteyteen aikuisen kanssa.

Törkeää lapsenraiskausta koskevaa säännöstä sovellettaisiin Häkkäsen mukaan väkivaltaa käyttäen tehtyjen raiskausten lisäksi myös tilanteisiin, joissa lapsi on kykenemätön puolustamaan itseään taikka muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan.

Esitetty säännös koskee hänen mukaansa pääsääntöisesti alle 16-vuotiaita uhreja.

Häkkänen kertoo, että lapsen seksuaalisen hyväksikäytön enimmäisrangaistus korotetaan nykyisestä 4 vuodesta 6 vuoteen vankeutta. Häkkäsen mukaan jatkossa voitaisiin arvioida nykyistä ankarammin vakavimpia tekoja, jotka eivät kuitenkaan täytä lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöä.

Taustalla 10-vuotiaan tytön hyväksikäyttötapaus

Häkkänen esitti lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten kiristämistä maaliskuussa 2018. Taustalla oli tuolloin paljon keskustelua herättänyt tapaus, jossa aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan tytön kanssa.

Miestä ei tuomittu raiskauksesta, vaan hän sai vankeutta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Korkein oikeus ei antanut tapauksessa valituslupaa. Monet oikeusoppineet kummastelivat päätöstä.