Ylioppilaskokeen kirjoitukset keskeytyivät Kaurialan lukiossa Hämeenlinnassa palvelinongelman vuoksi

Kaurialan ylioppilaskokelaat saivat kirjoittaa äidinkielen koetta reilun tunnin ajan, kunnes palvelimet jumittuivat ja kirjoitukset keskeytyivät.

ylioppilaskirjoitukset
Kaurialan lukio
Nina Keski-Korpela / Yle

Keskeytys kesti tunnin ja vartin. Sen jälkeen kokelaat ovat jatkaneet koettaan.

– Koeaikaa pidennetään saman verran kuin keskeytys kesti, joten siinä mielessä kirjoituksissa olleet eivät tietokoneongelmista kärsi, kertoo koulutuskuntayhtymän Tavastian johtaja Jouni Haajanen.

Haajasen mukaan keskeytys johtui palvelinten ylikuormittumisesta. Kaurialan lukion ongelmista kirjoitti ensimmäisenä Hämeen Sanomat verkkosivuillaan (siirryt toiseen palveluun).

Ylioppilastutkintolautakunnan tiedotteen (siirryt toiseen palveluun) mukaan tällaisia tilanteita on sattunut useilla paikkakunnilla ympäri Suomea. Kahdessa koulussa keskeytys on jatkunut yli kaksi tuntia. Ylen tietojen mukaan esimerkiksi Kouvolan yhteislyseossa oppilaat joutuivat odottamaan kaksi ja puoli tuntia kokeen jatkamista.

Kevään 2019 ylioppilastutkinto käynnistyi tänään äidinkielen kokeella. Koko Suomessa yhteensä 29 739 kokelasta oli ilmoittautunut päivän kokeisin. Koe järjestetään kaikissa kouluissa digitaalisesti.