Susanna Suomelan vaihdevuosioireet käynnistettiin 19-vuotiaana endometrioosin takia: “Tuntuu kuin iso osa seksuaalisuutta olisi viety pois”

Kuumat aallot ovat osa Susanna Suomelan elämää, mutta suurin vaikutus vaihdevuosioireilla on kuitenkin psyykkeeseen.

endometrioosi
Susanna Suomela.
Susanna Suomelalla diagnosoitiin endometrioosi 13-vuotiaana. Endometrioosi on krooninen sairaus, jota voidaan hoitaa, mutta ei parantaa.Susanna Suomela

Järkyttävä kuumuus iski pankkijonossa. 21-vuotiaan Susanna Suomelan oli pakko riisuutua keskellä talvea t-paitasilleen. Parin minuutin päästä kuuma aalto oli ohi, ja nihkeä iho nousi kananlihalle.

Kuumuuden tilalle tuli kylmyys. Suomela puki hytisten sylissään olevan vaatekasan takaisin ylleen; hupparin, pipon, kaulaliinan ja toppatakin, jonka vetoketjun hän veti ylös asti.

Ja taas kerran Suomelasta tuntui, että kaikki muut tuijottivat häntä.

Tunne siitä, että hän on katseiden kohteena, on kulkenut mukana siitä asti kun Suomelalla puolitoista vuotta sitten käynnistettiin keinotekoiset vaihdevuosioireet.

– Hikipuuskat eivät todellakaan ole riippuvaisia kellonajasta tai paikasta, Suomela sanoo.

Kivut aisoihin, vaihdevuosioireet tilalle

Susanna Suomela sairastaa vaikeaa endometrioosia, jonka aiheuttama kipu on vienyt hänet usein sairaalahoitoon.

Koska endometrioosi, eli kohdun limakalvon sirottumatauti on hormoniriippuvainen sairaus, sitä voidaan hoitaa vaikuttamalla kehon omaan hormonitoimintaan.

Hormonihoidon tavoite on aiheuttaa kehossa joko raskautta tai vaihdevuosia muistuttava tila, jolloin endometrioosi ei pääse kasvamaan.

Kaikista raskain hoitomuoto on kehon oman hormonitoiminnan alasajo, joka tarkoittaa siis keinotekoisten vaihdevuosioireiden aiheuttamista. Nyt Suomela on ollut lähes vuoden kivuton, mutta lääkkeen myötä tilalle ovat tulleet vaihdevuosioireet.

– Se tuli aika sokkina, kun lääkäri sanoi, että meidän pitää aloittaa tällainen hoito, Suomela muistelee liki kahden vuoden takaista lääkärikäyntiä.

Ajattelin, että en ole sitten enää tarpeeksi nainen ja että se lääke jotenkin pilaa minut.

Susanna Suomela

“Silloin 19-vuotiaalle Susannalle ajatus oli kammottava. Minua pelotti, ahdisti, oksetti ja kuvotti samaan aikaan. Miten mulla voi olla vaihdevuodet?” Suomela kirjoittaa hiljattain julkaistussa blogitekstissään (siirryt toiseen palveluun).

Keinotekoisten vaihdevuosien aloittaminen tuntui Suomelasta niin pelottavalta, että hän ei uskaltanut syödä hänelle määrättyä lääkettä ensimmäiseen kuukauteen.

– Ajattelin, että en ole sitten enää tarpeeksi nainen, ja että se lääke jotenkin pilaa minut. Nykyäänkin huonona päivänä pyörii sellaisia ajatuksia päässä, että olen tavallaan 30 vuotta vanhemman kehossa. Pakostakin se lamauttaa naisellisuuden tunnetta. Tuntuu, kuin iso osa omaa seksuaalisuutta olisi viety pois, Suomela sanoo.

Nykyään Suomela saa hikipuuskan useana päivänä viikossa, ja huonona päivänä kuuma aalto yllättää hänet monta kertaa päivässä.

Öisin Suomela herää siihen, että yöpaita on liimautunut märkään ihoon ja hiukset ovat kiinni niskassa. Ennen paksut hiukset ovat myös ohentuneet lääkkeen myötä.

– Kun lääke aloitettiin, hikoilin joka ikinen yö, nyt vähän harvemmin, Suomela kertoo.

“Kipu on polttavaa, repivää ja pistävää”

Endometrioosi koskettaa joka kymmenettä naista. Yleisyyteensä nähden endometrioosin hoidossa on nykyään verrattain harvinaista turvautua keinotekoisiin vaihdevuosioireisiin.

Ensin koitetaan kevyempiä hormonaalisia hoitoja, kuten ehkäisypillereitä, ehkäisylaastareita tai ehkäisyrengasta. Ne vähentävät kipuja, tasoittavat vuotoja ja monesti myös estävät endometrioosin pahenemisen.

– Nykyään vaikeita tautimuotoja pääsee kehittymään harvemmin, koska kuukautiskipujen hoito hormonaalisesti jo nuorena on lisääntynyt, gynekologian ylilääkäri ja synnytysten ja naistentautien erikoislääkäri Sari Ahonkallio sanoo.

Susanna Suomela söi ehkäisypillereitä 16-vuotiaasta asti, mutta niistä ei ollut apua endometrioosin aiheuttamiin koviin kipuihin.

– Se kipu on polttavaa, repivää ja pistävää. Kaikkia inhottavia tuntemuksia, joita voi kehossa kuvitella yhtä aikaa ja samassa paikassa, Suomela kuvailee.

Vuonna 2017 Suomela joutui kolme kertaa kuukautisten aikaan sairaalaan kivunhoitoon. Siellä hän sai vahvoja suonensisäisiä kipulääkkeitä.

Samana vuonna häneltä myös leikattiin kerran mahaontelosta endometrioosikasvustoa. Samalla Suomelalle asennettiin hormonikierukka, joka jouduttiin myöhemmin poistamaan kehon hylkimisreaktion takia.

Susanna Suomela sairastaa endometrioosia
Susanna Suomela on ollut lääkityksen ansiosta melkein vuoden kivuton. Päivittäisiin puuhiin kuuluu ulkoilu Milo-koiran kanssa.

Keväällä 2017 Suomelan sairautta alettiin hoitaa aiheuttamalla keinotekoisia vaihdevuosioireita, ensin pistoksilla ja sitten suun kautta otettavalla lääkkeellä, jota hän syö edelleen.

– Lääkkeen aiheuttamat sivuvaikutukset ovat tavanomaisia vaihdevuosioreita: kuumat aallot, seksuaalisen halukkuuden heikkeneminen, univaikeudet, limakalvojen kuivuus, Sari Ahonkallio sanoo.

Sivuvaikutuksia lieventää lääkkeen kanssa yhtä aikaa syötävä, estrogeenia sisältävä e-pilleri, jonka Suomelakin ottaa joka päivä.

– Etenkin sillon, kuin kyseessä on pitkäaikainen hoito, sitä on pakko syödä, koska muuten lääke johtaa luun tiheyden alenemiseen, Ahonkallio sanoo.

Hoidon jälkeen oma hormonitoiminta palautuu

Endometrioosin lisäksi keinotekoisesti aiheutettuja vaihdevuosioireita voidaan käyttää muidenkin hormoniriippuvaisten sairauksien, kuten joidenkin rintasyöpien, hoidossa.

Kohdun ja munasarjojen poistaminen on endometrioosissa radikaalein hoitomuoto.

Ja se on myös Susanna Suomelan pahin pelko.

Suomela on koko elämänsä halunnut olla vanhempi, ja lapsettomaksi jääminen pelottaa häntä, vaikkei siihen lääkäreiden mukaan ole hänellä mitään akuuttia syytä.

– Endometrioosin hoito varjelee hedelmällisyyttä sillä mekanismilla, että se vähentää sairautta. Kun keinotekoiset vaihdevuosioireet lopetetaan, kehon oma hormonitoiminta palautuu normaaliksi. Nopeimmillaan kuukautiset voivat tulla jo neljän viikon kuluttua, mutta viimeistään 10 viikon kuluttua hoidon lopettamisesta, Sari Ahonkallio sanoo.

Pelkään ihan äärettömän paljon sitä, että jään lapsettomaksi.

Susanna Suomela

“Vähintään kerran viikossa mieleeni juolahtaa ajatus siitä, että entä jos munasarjani eivät herääkään vaan vaipuvat ikiuneen? Entä jos mitään ei tapahdu, kun haluan, että ne toimivat?” Suomela kirjoittaa blogitekstissään. (siirryt toiseen palveluun)

Yleensä hoitojakso kestää puoli vuotta, mutta Suomelan tilanne oli lääkkeen aloittamisen aikaan sen verran vakava, että hänellä hoito on ollut käynnissä jo puolitoista vuotta.

Suomelan on tarkoitus lopettaa vaihdevuosioireita aiheuttavan lääkkeen syöminen tulevana kesänä, kun kaksi vuotta käyttöä tulee täyteen. Sitten endometrioosin hoitoa jatketaan vahvalla keltarauhashormonilla.

– Pelkään ihan äärettömän paljon sitä, että jään lapsettomaksi. Minusta tuntuu, että elämäni ei ole kokonainen ennen kuin minulla on oma pieni lapsi, Suomela sanoo.

Puhuminen auttaa asian käsittelyssä

Suomela on taistellut sisällään asuvaa häpeän tunnetta vastaan puhumalla sairaudestaan ja sen hoidosta avoimesti.

Uudet opiskelukaverit olivat ensin ihmeissään, mutta kyselivät sitten kiinnostuneina, kun Suomela kertoi kärsivänsä kuumista aalloista. Äidin syntymäpäivillä vaihdevuosi-ikäiset naiset eivät meinanneet uskoa, että Suomelan on istuttava ikkunan ääressä, koska hänelläkin on hikipuuskia.

Rento suhtautuminen on auttanut asian käsittelyssä. Suomela haluaa tehdä omista vaihdevuosioireistaan helpomman asian sekä itselleen että muille.

– En halua, että kukaan tuntee seurassani epävarmuutta siitä, mitä voi kysyä tai sanoa. Olen huomannut, että minun on koko ajan helpompi puhua tästä, Suomela sanoo.

Kaikesta huolimatta Suomela kokee edelleen päivittäin valtavaa hämmennystä siitä, että hän syö vaihdevuosioireita aiheuttavaa lääkettä.

– Se tuntuu samaan aikaan siltä, että minulle yritetään antaa elämää takaisin, että voin elää ja olla, niin kuin mun ikäisen kuuluu. Ja samaan aikaan tuntuu tosi epäreilulta, että tarvitsen siihen näin vahvoja lääkkeitä.

Lisää vaihdevuosista Perjantain suorassa lähetyksessä huomenna 15. maaliskuuta Yle TV1:llä klo 21.05 alkaen. Vieraana hormonikorvaushoitojen puolesta puhuva toimittaja ja juontaja Salla Paajanen, toisen murrosiän jo läpikäynyt eläköitynyt toimittaja Pirkko Arstila sekä vaihdevuosia tutkinut lääketieteen tohtori Riina Katainen.

Perjantai: Vaihdevuodet tulevat, oletko valmis? katsottavissa Areenassa lähetyksen jälkeen tallenteena täällä:

Perjantai: Vaihdevuodet tulevat, oletko valmis?

Perjantai-dokkari: Menov*tunpaussi katsottavissa Areenassa täällä.

Lue myös:

Lääkäri: Endometrioosi on yhtä yleinen kuin astma ja diabetes

Moni lääkärikään ei tunnista endometrioosia – Dana Paredesin kivut alkoivat 14-vuotiaana, mutta oikeaa hoitoa hän sai vasta lähes nelikymppisenä

"Polvista rintakehään sattuu koko ajan" – Endometrioosista kärsivä Hanna Kuivala käy töissä ja harrastaa kipujen kanssa