EU asettaa uusia maita mustalle listalle – syynä yhteistyökyvyttömyys veroasioissa

Mustalla listalla on EU:n ulkopuolisia maita, jotka eivät noudata unionin verotuksen läpinäkyvyyteen liittyviä periaatteita.

verotus
Ilmakuva Guamin saaresta.
Tyynellämerellä sijaitseva Guam on yksi EU:n mustalla listalla olevista alueista.Mika Mäkeläinen / Yle

Euroopan unioni laittaa kymmenen uutta maata ja aluetta mustalle listalle yhteistyökyvyttömyydestä veroasioissa. EU:n talous- ja rahoitusasioiden neuvosto päätti asiasta tiistaina ja Suomea kokouksessa edusti valtiovarainministeri Petteri Orpo.

EU haluaa mustalla listalla nostaa esille unionin ulkopuoliset maat, jotka eivät noudata verotuksen läpinäkyvyyteen ja tasapuolisuuteen liittyviä periaatteita.

EU:n mustalla listalla ovat nyt seuraavat 15 maata ja aluetta: Amerikan Samoa, Guam, Samoa, Trinidad ja Tobago, Yhdysvaltojen Neitsytsaaret, Aruba, Barbados, Belize, Bermuda, Dominica, Fiji, Marshallinsaaret, Oman, Yhdistyneet Arabiemiirikunnat sekä Vanuatu.

Valtiovarainministeriön mukaan Suomi pitää mustaa listaa tehokkaana keinona kolmansien valtioiden harjoittaman haitallisen verokilpailun torjunnassa.

EU:n musta lista julkistettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017, jolloin siinä oli 17 yhteistyöhalutonta maata tai aluetta.