Enontekiölle miljoonatuki sähköverkon kunnostukseen

Ilman valtion tukea siirtohintoja jouduttaisiin kunnanjohtajan mukaan korottamaan kohtuuttomasti.

Enontekiö
voimalinja ja poutainen taivas
Esko Jämsä / AOP

Eduskunta on hyväksynyt lisätalousarviossaan seitsemän miljoonan euron tuen sähköverkon kunnostukseen Enontekiön alueella. Tuen edellytys on, että kunta ei enää omista Enontekiön Sähkö Oy:tä. Kunnan mukaan päätös tarkoittaa sitä, että sähköyhtiön pitää siirtyä osaksi toista yhtiötä.

Enontekiö on pinta-alaltaan Suomen kolmanneksi suurin kunta ja laajan sähköverkon ylläpito alle 2000 asukkaalle on kallista.

Ilman valtion tukea sähkön siirtohintoja pitäisi kunnanjohtaja Jari Rantapelkosen mukaan korottaa kohtuuttoman paljon. Siirtohinnat ovat jo nyt yli valtakunnan keskiarvon.

– Tämä on Enontekiön kunnalle lottovoitto. Saamme sähköverkon lähivuosina kuntoon, iloitsi kunnanvaltuuston puheenjohtaja Seppo Alatörmänen kunnan tiedotteessa.

Sähkömarkkinalaki edellyttää että sähköyhtiöt takaavat säävarman sähkönjakelun kaikille asiakkaille viimeistään vuonna 2029.