Kuusi ihmistä kuollut influenssaan Pohjois-Karjalassa

Maakunnassa jylläävä influenssa- ja norovirusepidemia on ruuhkauttanut keskussairaalan yhteispäivystyksen.

influenssa
Pohjois-Karjalan keskussairaala-alue Joensuun Tikkamäellä.
Pohjois-Karjalan keskussairaalan yhteispäivystyksessä influenssa on lisännyt kiirettä.Heikki Haapalainen / Yle

Influenssaepidemia jatkuu Pohjois-Karjalassa rajuna. Tähän mennessä influenssaan on menehtynyt kuusi ihmistä. Sairaalahoitoa on tarvinnut lähes sata potilasta. Heistä neljä on ollut tehohoidossa.

Pohjois-Karjalan keskussairaalan yhteispäivystyksessä influenssa on aiheuttanut ruuhkia.

Päivystyksen ylilääkäri Susanna Wilén kertoo, että omaa vuoroaan voi joutua odottamaan nyt tavallista pitempään, sillä liikkeellä on myös noroviruksen aiheuttamaa vatsatautia. Lisäksi päivystyksessä vakavat tapaukset hoidetaan aina ensin.

Wilén muistuttaa, että perusterve ihminen voi potea influenssaa rauhassa kotona ellei yleisvointi heikkene.

Lääkäriin on syytä hakeutua, jos oireet ovat hyvin hankalat, oireet pitkittyvät tai jos tauti on jo paranemassa, mutta pahenee uudelleen.

Kaikkiaan Siun soten alueella on tähän mennessä todettu 342 varmennettua influenssatartuntaa. Vain murto-osa potilaista testataan, joten sairastuneiden määrä on moninkertainen.