Tuija Siltamäki: Yhtenäiskulttuuri kuolla kupsahti, mutta kaipuu yhteisiin kokemuksiin ei – Ja siksi me jonotamme museoon kuin idiootit

Tarvitsemme jonoja ja yhteisiä kokemuksia, jotta pysyisimme järjissämme, pohtii Tuija Siltamäki blogissaan. Tämän blogin voit myös kuunnella.

sukupolvet
Tuija Siltamäki, Helsinki, 01.02.2019
Antti Haanpää / Yle
  • Haluatko mieluummin kuunnella tämän? Löydät audion täältä.

Viime joulukuussa suomalaiset keksivät kaikille sopivan seurapelin. Yhdet jonottivat Amos Rexiin kuvaamaan taidetta ja itseään, toiset kuvasivat jonottajia ja hihittelivät heille internetissä.

Amos Rexin teamLab-näyttely oli tavallaan helsinkiläisten vastine ilmaisille ämpäreille. Museoon jonotettiin yhtä lailla itse tuotteen kuin kokemuksenkin takia.

Joulukuun lopussa Amos Rexin jonotusaika oli noin kolme tuntia. Se on tolkuton aika paatuneimmallekin taiteen ja selfieiden ystävälle. Ämpäri puolestaan maksaa kaupassa euron tai pari, eikä sen täytteenäkään yleensä ole timantteja tai bensaa. Jonottamisessa ei ole mitään järkeä, mutta kyse ei olekaan järjestä vaan fiilistelystä.

(Tosin salaliittoteoriani mukaan helsinkiläiset ovat oman pikaruokaloihin, baareihin ja raakakakkuihin kohdistuvan jonotusfetissinsä oikeuttaakseen ryhtyneet vuosia sitten levittämään myyttiä ämpäreitä jonottavista maalaisista, mutta ei mennä nyt siihen.)

Jonottamisessa ei ole mitään järkeä, mutta kyse ei olekaan järjestä vaan fiilistelystä.

Salaliiton sijaan kyse on uskoakseni yhtenäiskulttuurin murenemisesta. Sosiologi Mikko Piispan mukaan Y-sukupolvea määrittää ennen kaikkea "yksilöllisen valinnan mielenmaisema". Yksilöllisyys saa kysymään työltä sisältöä, matkustelemaan, hylkäämään poliittiset dogmit ja kokeilemaan huumeita, Piispa kirjoittaa teoksessaan Yhdeksän sanaa Y-sukupolvesta.

Taannoista huumejuttua varten haastattelemani Tampereen huippuyliopiston tutkija Aki Luoto on samoilla linjoilla.

– 1980-luvulla ei ollut mitään muuta! Oli kaksi tv-kanavaa ja kaksi radiokanavaa, Luoto kuvaili entisaikojen yhtenäiskulttuuria.

Se oli toki hiukan liioittelua, mutta selvää on, että 80-luvulla oli huomattavasti enemmän "kaikille" suomalaisille yhteisiä asioita kuin nykyään. Vai mitä muka olisivat 90-luvulla syntyneen Z-sukupolven sukupolvikokemukset? Sosiaalinen media ja ilmastonmuutos? Tai keitä olisivat 2010-luvun Juice ja Matti Nykänen, jotka oikeasti liki jokainen suomalainen tunnistaa?

Maailma on muuttunut, mutta ihmisten kaipaus yhteisiin asioihin ei ole kadonnut.

Me tarvitsemme yhteisiä kokemuksia ja symboleita, jotta tajuaisimme olevamme samaa porukkaa ja elävämme samassa todellisuudessa. Se on myös empaattisuuden edellytys.

Talvella 2017 tuntui välillä ihan oikeasti siltä, että kaikki katsovat Skamia.

Kilpailu sukupolvikokemuksen tittelistä on kovaa. Ihmisten huomiosta taistelevat elokuvien, tv-sarjojen, musiikin ja kirjallisuuden lisäksi esimerkiksi tubettajat ja muut influensserit.

Uuden kulttuurin virta tuntuu toisinaan liki loputtomalta. Uusia sarjoja, kirjoja, näytelmiä, elokuvia ja albumeja ilmestyy niin paljon, ettei normaalia vuorokausirytmiä noudattava ihminen edes voi pysyä niistä kaikista perillä. "Ilmiöt" ovat kestoltaan aiempaa lyhyempiä mutta intensiivisempiä.

Talvella 2017 tuntui välillä ihan oikeasti siltä, että kaikki katsovat Skamia. Kuukausi sitten oli pakko alkaa katsoa M/S Romanticia, että olisi kavereiden kanssa jotain puhuttavaa. Samoihin aikoihin Instagramissa vilisi kuvia uunifetapastasta ja veriappelsiinirisotosta, Kiasman värikkäistä karvoista nyt puhumattakaan. Nyt pitäisi katsoa Aikuisia ja kohta onkin jo aika ruveta kasaamaan Euroviisu-katsomoa tai -boikottia.

Miten yksin matkustaminen edes voi olla "nouseva ilmiö", kun puolet länsimaisesta kaunokirjallisuudesta perustuu siihen, että mies on yksin ulkomailla kelaamassa diippejä jutskia?

Vaikutelmaa vahvistaa ilmiöitä työkseen etsivä ja keksivä media, joka oman olemassaolonsa oikeuttaakseen uutisoi kaikista höpöjutuista kuin ne olisivat jotain oikeita asioita. Siksi "kansa raivostuu" iltapäivälehdissä, Nyt.fi kertoo, että koko internet rakastaa tätä meemiä, Image hekumoi kotitekoisella ginillä ja lifestyle-lehdistö kehystää tavallisia asioita nouseviksi ilmiöiksi.

Useimmiten raivostunut kansa tarkoittaa noin viittä vähän kiukustunutta ihmistä ja internet jonkun jenkkimedian siteeraamia twiittaajia. Imagen harrastevinkkien kohderyhmä on viisi helsinkiläistä, ja miten yksin matkustaminen edes voi olla "nouseva ilmiö", kun puolet länsimaisesta kaunokirjallisuudesta perustuu siihen, että mies on yksin ulkomailla kelaamassa diippejä jutskia?

Toisaalta nopeat syklit ovat myöhäisherännäisten kannalta armollisia. Jos jaksaa pari viikkoa kuunnella "siis miten sä et oo kattonu sitä" -vouhotusta, on parin viikon päästä tilalla joku uusi juttu, eikä sitäkään tarvitse katsoa.

Tai kuten internetin rakastama suosikkitviitti (siirryt toiseen palveluun)sen kiteyttää: aina voi sanoa lisäävänsä sen ja sen leffan listalle, vaikkei mitään listaa ole eikä ikinä aio katsoa sitä elokuvaa.

Tuija Siltamäki on Ylen politiikan toimittaja, joka potee tv-sarjoihin kohdistuvaa sitoutumiskammoa.

Aiheesta voit keskustella 29.3. klo 16.00 asti.

Lue myös

Anton Vanha-Majamaan kolumni: Tunsin itseni satavuotiaaksi katsoessani Ylen uutta hittisarjaa Aikuiset