Yhdysvaltain senaatti äänesti Trumpin muurihätätilan nurin – myös republikaanit äänestivät perumisen puolesta

Trump uhkasi heti äänestyksen jälkeen käyttää seuraavaksi veto-oikeuttaan muurin rahoittamiseksi.

Yhdysvallat
Presidentti Donald Trump vieraili perjantaina Alabaman tornadosta kärsineellä alueella.
Senaatti oli eri linjoilla presidentin muurihätätilan suhteen.Michael Reynolds / EPA

Yhdysvaltain senaatti äänesti torstai-iltana Suomen aikaa nurin hätätilan, jonka avulla presidentti Donald Trumpin oli määrä rahoittaa muurin rakentaminen Meksikon vastaiselle rajalle.

Demokraattien lisäksi myös moni republikaani äänesti hätätilan perumisen puolesta, ja hätätila kaatui äänin 59–41.

Trump uhkasi heti äänestyksen jälkeen käyttää seuraavaksi veto-oikeuttaan muurin rahoittamiseksi. Muuria vastustavien määrä ei ole niin suuri, että he pystyisivät estämään Trumpin veton. Äänestystulos oli silti Trumpin kannalta nöyryyttävä.

Trump ei onnistunut alkuvuodesta hankkimaan kongressilta rahoitusta muurihankkeelleen, joten hän julisti maahan hätätilan rahoituksen saamiseksi.

Lue myös:

Trump haluaa vielä 8,6 miljardia ekstradollaria Meksikon rajamuuria varten (11.3.)

Trumpin hätätila törmäsi edustajainhuoneen vastustukseen (27.2)