1. yle.fi
  2. Uutiset

Varsinais-Suomen kansanedustajakandidaatit kallistuvat kasitietä mieluummin tunnin junan kannalle

Eniten tunnin junan kannalla olivat vihreät. Keskusta ja Kristillisdemokraatit vastustavat nopeampaa raideyhteyttä.

Tunnin juna
Konduktööri nousemassa junanvaunuun.
Roger Källman / Yle

Enemmistö Varsinais-Suomen kansanedustajaehdokkaista on sitä mieltä, että valtion on panostettava ennemmin Tunnin junaan kuin Kasitien parantamiseen.

Turun ja Helsingin välille suunniteltu tunnin junayhteys oli esimerkiksi Ylen Vaalikoneen vastausten perusteella vihreiden eduskuntapuoleen ehdokkaiden mielestä 94 prosenttisesti tärkeämpi kuin valtatie Kahdeksan kehittäminen Turun ja Porin välillä.

Keskustan ja Kristillisdemokraattien ehdokkaista taas valtaosa oli Tunnin junaa vastaan. Näiden puolueiden ehdokkaista Tunnin junan kannalla oli vain noin 35 prosenttia.

SDPn, Vasemmistoliiton, Kokoomuksen ja RKP:n ehdokkaat olivat kaikki noin 70 prosentin kannatuksella junayhteyden kannalla.

Ylen vaalikoneeseen voi tutustua täällä. (siirryt toiseen palveluun)

Varsinais-Suomen ehdokkaista Ylen Vaalikoneeseen on rekisteröitynyt 188 ja heistä on vastannut kysymyksiin 170 ehdokasta.

Lue seuraavaksi