Helmi-palkinto Pirjo Leppäselle ja Tuomas Toivaiselle

10 000 euron palkinnon jakavat pitkän linjan näyttelijä ja itseoppinut animaation tekijä.

palkinnot
Hullu hullumpi yläaste -animaatiosarja
Tuomas Toivainen on luonut animaatiosarjan ”Hullu – hullumpi – yläaste”.Tuomas Toivainen

Pohjolan Osuuspankin Helmi-palkinnon saavat tänä vuonna näyttelijä Pirjo Leppänen ja animaatiosarjan luonut Tuomas Toivainen Rovaniemeltä.

50-vuotistaitelijajuhlaa viettävä Leppänen on nähty niin teatterin lavalla kuin elokuvissa.

– Hänen roolihahmonsa ja taidokkaat tulkintansa ovat jättäneet merkittävän muistijäljen Rovaniemen Teatterin yleisöön vuosikymmenien ajan, palkintoraati perustelee tiedotteessa.

Yrittäjä ja itseoppinut animaationtekijä Tuomas Toivainen on luonut animaatiosarjan ”Hullu – hullumpi – yläaste”. Sarjan innoittajana on ollut rovaniemeläinen Ounasvaaran yläaste.

– Tuomas Toivainen on animaation taidokas, itseoppinut monitaituri. Hän on opiskellut itse tekniikan, käsikirjoittanut, animoinut ja ohjannut animaatiosasarjan, raati toteaa.

10 000 euron palkinto

Pohjolan Osuuspankki myöntää vuosittain 10 000 euron suuruisen Helmi-palkinnon. Palkinto voidaan jakaa enintään kolmen tahon kesken.

Tunnustus annetaan yhteisölle tai henkilölle, joka on toiminut ansioituneella tai esimerkillisellä tavalla Lapin tai sen asukkaiden hyväksi tai tehnyt Lappia tai pankin toimialueen jotakin kuntaa tai kylää myönteisellä tavalla tunnetuksi.

Palkinto voidaan myöntää myös yhteisölle tai yksityiselle, joka on kunnostautunut tieteen, taiteen, kulttuurin tai urheilun alueella.

Vuoden 2019 Helmi-palkintotoimikuntaan kuuluivat maakuntajohtaja Mika Riipi Lapin liitosta, rehtori Mauri Ylä-Kotola Lapin yliopistosta, johtaja Jari Jokela Lapin sairaanhoitopiiristä ja graafikko Miila Kankaanranta Lapin Kansasta.