Vaasa ei saa laajaa päivystystä – kansalaisaloite kaatui yhdellä äänellä, Emma Karin äänestyksessä epäselvyyksiä

Eduskunta edellyttää sairaalan aseman tarkastelua seuraavalla vaalikaudella, kun sote-palveluita rukataan.

kansalaisaloitteet
Veronica Rehn-Kivi, ordförande för stadsstyrelsen i Grankulla, och fullmäktigeledamot för Svenska folkpartiet.
RKP:n kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi jätti torppausesitykseen vastalauseen valiokunnassa.Yle/Lukas Rusk

Eduskunta päätti täysistunnossaan hylätä kansalaisaloitteen, jossa vaadittiin laajan päivystyksen säilyttämistä Vaasassa.

Asiasta käytiin eilen torstaina pitkä, lähes 40 puheenvuoron keskustelu. Myös äänestys oli äärimmäisen tiukka.

Kansalaisaloitetta puolustavan Veronica Rehn-Kiven (r.) vastaesitys hävisi tänään perjantaina valiokunnan mietinnölle äänin 92–91.

Äänestyksessä pohjana (JAA) oli valiokunnan mietintö, jossa kansalaisaloitteen hylkäämistä esitettin. Rehn-Kiven vastalauseessa (EI) terveydenhuoltolain 50. pykälään olisi sisällytetty muotoilu, että myös Vaasan on "järjestettävä laajan ympärivuorokautisen päivystyksen yksikkö keskussairaalansa yhteyteen".

Hallituksen riveistä vastaesitystä puolustivat Pekka Puska (kesk.), Susanna Koski (kok.), Vesa-Matti Saarakkala (sin.), Anne Louhelainen (sin.) ja Jussi Niinistö (sin.) Heistä Koski ja Saarakkala on valittu eduskuntaan Vaasan vaalipiiristä.

Äänestykseen liittyi sen tiukkuuden lisäksi muutakin dramatiikkaa. Vasabladet kertoi (siirryt toiseen palveluun) ensimmäisenä, että Emma Karin (vihr.) ääni rekisteröityi poissa olevana teknisen virheen vuoksi, vaikka hän omien sanojensa mukaan äänesti aloitteen puolesta.

– Olin salissa ja äänestin normaalisti, mutta istunnon jälkeen sain kuulla, että ääneni ei rekisteröitynyt, Kari kertoo Ylelle.

– Olisi pitänyt olla tarkempi. Äänestyslaitteissa on ollut häikkää, tämä on tosi harmillista.

Yle kertoi aiemmin tällä viikolla, että eduskunnan äänestyksissä on ollut teknisiä ongelmia.

Kari kuitenkin täsmentää, että "kun äänestys on käyty, se on käyty". Hän lisää, että on voinut myös itse väsyneenä "painaa nappia sekunnin liian myöhään".

– Oppositiosta oli useampia poissa ja siksi tämä on harmillista.

Voit katsoa jutun lopusta koko äänestystuloksen.

Kansalaisaloite äänestettiin nurin sote-valiokunnassa jo viime vuonna. Valiokunta otti aloitteen kuitenkin uudelleen käsittelyyn sote- ja maakuntauudistuksen kaatumisen jälkeen. Siksi asiasta äänestettiin myös suuressa salissa.

RKP:ssä uskottiin viimeiseen asti toiseen tulokseen

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson harmittelee äänestystulosta.

– Tämä oli pienin mahdollinen marginaali, hän sanoo.

Henriksson kertoo uskoneensa loppuun asti, että äänestys olisi voinut päätyä toiseen lopputulokseen.

– Tässä yhdenvertaisuutta koskevassa asiassa keskustalle, kokoomukselle ja sinisille oli tärkeämpää pitää kiinni linjastaan, että on vain 12 laajan päivystyksen sairaalaa.

Henriksson muistuttaa, että laajan päivystyksen saaminen Vaasan keskussairaalaan on kuitenkin edelleen mahdollista.

Täysistunnossa hyväksytty valiokunnan mietintö sisältää lausumaehdotuksen, jonka mukaan eduskunta edellyttää hallituksen tarkastelevan vielä Vaasan keskussairaalan asemaa laajan päivystyksen sairaalana osana sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuutta.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Jos taulukko ei näy lataa sivu uudelleen.

Juttua on päivitetty 15.3. klo 14.50 lisäämällä koko äänestystulos. Klo 15.05 lisätty Emma Karin kommentit.

Juttuun on tarkennettu 16.3. klo 14.07 äänestyksen kulkua.