Kriisipäivystys jatkuu Kouvolassa – palvelusetelin käytön laajentaminen valmisteluun

Päivystyksen järjestäminen tuodaan hallitukseen uudelleen, kun Kymsoten palvelujen saatavuuteen liittyvä selvitys on valmistunut.

sote-uudistus
Nuoremman ja vanhemman naisen kädet.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Ympärivuorokautinen sosiaali- ja kriisipäivystys jatkuu toistaiseksi ennallaan Kouvolassa. Kymsoten hallitus päätti asiasta perjantaina. Aiemman suunnitelman mukaan arkiöisin tapahtuvaa päivystystä olisi karsittu Pohjois-Kymen sairaalassa huhtikuun alusta lähtien.

Päivystäjän tilalle olisi tullut sosiaalityöntekijöiden varallaolorinki, jossa työntekijä hälytetään tarvittaessa kotikäynnille. Päivystyksen jatko on kuitenkin tarkoitus tuoda hallitukseen uudelleen, kun Kymsoten palvelujen saatavuuteen liittyvä selvitys on valmistunut.

Sosiaali- ja kriisipäivystys työskentelee esimerkiksi lastensuojelun ja onnettomuuksien jälkipuinnin parissa.

Kymsoten hallitus käsitteli perjantaina myös sote-palveluiden valinnanvapauskokeilua, johon Kymenlaakso valittiin mukaan viime vuonna. Vaikka kokeilu kariutui sote-uudistuksen kaatumisen myötä, aiotaan Kymenlaaksossa silti valmistella palvelusetelin käytön laajentamista.

Tavoitteena on turvata asukkaiden perusterveydenhuollon palvelujen saatavuus sekä lisätä valinnanvapautta ja mahdollisuuksia hankkia tarvitsemiaan palveluita yksityisiltä palvelujen tuottajilta. Kymenlaaksolle myönnettiin valinnanvapauspilotin toteuttamiseen 8 miljoonaa euroa.

Esitys palvelusetelin laajentamisesta tuodaan vielä erikseen Kymsoten hallituksen päätettäväksi.