Juha Sipilä: Nuoret istuttamaan lisähakkuiden vastineeksi 10 miljoonaa puuta – Miten Juha Sipilän tentti meni? Lue liveanalyysi heti tuoreeltaan

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä oli haastateltavana Ylen tentissä. Tenttiä ja puhetta analysoivat politiikan tutkija Johanna Vuorelma ja puhetaidon kouluttaja Antti Mustakallio sekä Ylen Heikki Valkama.

eduskuntavaalit
Juha Sipilä
Päivän vaalitentin aluksi keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän piti etukäteen valmistellun puheen. Siinä hän kytki poliittiset kysymykset omakohtaisiin tarinoihin.

Juha Sipilä oli vuorossa Ylen vaalitentissä.

Tentissä kysyttiin keskustan ilmastopolitiikan perään. Hallituksen tavoite metsien hakkuiden lisäämisestä 80 miljoonaan ei tue tavoitetta lisätä hiilinieluja. Hiilinieluja pitäisi lisätä ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.

Hakkuiden lisäämisen vastineeksi Sipilä ehdotti nuoria istuttamaan 10 miljoonaa puuta.

– Keskusta lähtee siitä, että istutetaan jo ensi kesänä 10 miljoonaa puuta Suomeen, ja otetaan nuoret mukaaan istuttamaan ja nähdään miten tehdään käytännön tekoja suomalaisten hiilinielujen kasvattamiseen, Sipilä sanoi tentissä.

Sipilä puolusti hallituksen leikkauksia, mutta totesi, että nyt Suomen talous on kunnossa ja on varaa jakaa.

Mikä oli tentin kohokohta? Missä kohdassa tentti sähköistyi?

Johanna Vuorelma: Tentissä oli selvä kaari: Sipilä esiintyi itsevarmasti ja johdonmukaisesti tentin alkuvaiheessa linjatessaan työllisyyspolitiikkaa. Kun keskustelu siirtyi ilmastopolitiikkaan, linjat puuroutuivat ja tunnelma muuttui.

Antti Mustakallio: Ensimmäisenä puheenjohtaja Sipilä huomautteli toimittajalle "keskeyttämisistä". Tämä kertoo mielestäni siitä, että Sipilä on saanut itsevarmuutta pääministerimyllyssä ja rohkenee tällaisia turhautumisen hetkiä esittää. Luulen, että kannattajille ja mahdollisille kannattajille tämä on myönteinen juttu. Työllisyyspolitiikassa Sipilä oli hyvin itsevarma. Loppua kohti hymy sitten vähän hyytyi.

Mikä oli outo hetki?

Antti Mustakallio: Hoitajamitoitus: Sipilän kasvoilla häivähti viitteitä siitä, että hän ei ole nyt aivan varma, mistä tarkasti ottaen puhutaan.

Johanna Vuorelma: Tentin outo hetki oli, kun Sipilä kertoi huonojen välien ay-liikkeeseen olevan "legenda". Kärjistyneet välit ovat olleet ilmeiset koko hallituskauden ajan.

Toistuiko jokin ydinsanoma?

Antti Mustakallio: Sekä puheessa että tentissä Sipilä muistutti kerta toisensa jälkeen sitä, mitä jo neljän vuoden aikana tehty. Sipilä tietää, että ihmisten muisti on lyhyt ja hän halusi tällä tavalla luoda itsestään kuvaa määrätietoisena ja aikaansaavana johtajana.

Johanna Vuorelma: Puheen ydinsanoma oli keskustalainen ihanne ylisukupolvisuudesta. Tentin ydinsanoma oli se, miten hallitus onnistui nostamaan Suomen vaikeasta tilanteesta, vaikka se vaati kipeitä päätöksiä. Tällä sanomalla vastuutettiin myös muita puolueita, joilla on nyt Sipilän mukaan enemmän jaettavaa hallituksen päätösten ansiosta.

Meniköhän se ihan näin? Tuliko puheeksi jokin erikoinen tai totuudenvastainen väite?

Johanna Vuorelma: Kysymys kotihoidontuesta herätti hämmennystä. Sipilä pyrki perustelemaan sitä tutkimustiedolla, vaikka kyseessä on puolueen ideologinen linja. Toimittaja toi hyvin esiin tutkimuksen, joka haastaa Sipilän linjan.

Antti Mustakallio: Sipilä on tehnyt neljä vuotta työtä pääministerinä. Hän on erittäin hyvin informoitu suurin piirtein kaikista teemoista, joita tässäkin tentissä tuli esille. Monet luvut tulivat kuin apteekin hyllyltä ja lisäksi hän vaikutti tuntevan tutkimustulokset tai ainakin vetosi niihin.

Yllättävä veto? Mikä yllätti?

Johanna Vuorelma: Yllättävintä tentissä oli, että Sipilän taipumus hermostua joutuessaan haastetuksi näkyi näinkin lyhyessä tentissä. Pääministerikausi ei ehtinyt koulia Sipilästä vakaampaa haasteen edessä, vaan temperamentti näkyy edelleen.

Antti Mustakallio: Sipilä olisi voinut ehkä hieman paremmin valmistautua ilmastokysymyksiin. Kriittisten kysymysten ennakointi ja oman puolueen konkreettisten ehdotusten selkeät esittelyt olisivat nyt malttia. Olihan Sipilällä paljon sanottavaa asiasta, mutta tässä kaivattaisiin nyt erittäin tarkkaa jäsentelyä niin, että ihmiset ymmärtäisivät ja hahmottaisivat mistä on kyse.

Miten tentattava esiintyi?

Johanna Vuorelma: Puheen aikana Sipilä esiintyi itsevarmasti ja vapautuneesti. Ennen tenttiä hän vitsaili ja kertoi käyneensä pitkällä lenkillä ja saunomassa. Tentissä "bolshevistinen rauhallisuus" kuitenkin järkkyi, kun Sipilä hermostui toimittajien tiukoista kysymyksistä. Tässä nähtiin sekä leppoisa Sipilä että hermostunut Sipilä. Myös jännitteinen mediasuhde näkyi hänen tiuskiessaan toimittajalle keskeyttämisestä.

Antti Mustakallio: Esiintymistyylissä oli mielestäni kahta eri piirrettä. Alussa Sipilä oli hyväntuulinen ja erittäinkin itsevarma. Työllisyysjakso oli hänen vahvoja hetkiään. Toimittajien kuulustelu ilmastoasioista tuntui kuitenkin hermostuttavan häntä, ja vaikka loppukin meni asiapuolen osalta ihan kohtalaisesti, jonkinlainen ilo tuntui häipyneen Sipilän olemuksesta.

Puheenjohtaja Juha Sipilä sai pitää myös valmistellun puheen. Miten puhe onnistui?

Johanna Vuorelma: Puhe oli tähän mennessä puheenjohtajapuheista onnistunein. Se oli taitava retorisesti ja onnistui vetoamaan kuuntelijaan kytkemällä politiikkakysymykset omakohtaisiin tarinoihin. Varsinaiset politiikkakeinot jäivät varjoon, mutta Sipilä onnistui välttämään suomalaisille politiikkapuheille tyypillisen luettelomaisuuden, jossa vaaliohjelma käytännössä vain luetaan ääneen.

Antti Mustakallio: Puhe oli tarkkaan laadittu kokonaisuus, joka näkyi niin rakenteessa kuin retoriikassa. Omakohtaiset tarinat ja elävän elämän esimerkit tulivat vilpittömän oloisesti, ei falskisti. Uskon että hän onnistui luomaan yhteyttä moniin kuulijoihin. Puheeseen oli rakennettu hyvin vahvasti sellainen viritys, että paljon on tehty ja uhrattu. Verrattiin omaa hallitustaivalta melkeinpä talvisodan ihmeeseen – tai vaikka ei ihan verrattukaan, sellainen mielikuva saattoi hyvin tulla. Tämä varmasti ärsyttää monia. Mutta potentiaalista keskustan äänestäjää se saattaa puhutella: tässä osoitetaan nyt johtajuutta ja se pitää palkita uurnilla. Hyvin visioitiin Suomen upeaa tulevaisuutta, mutta konkreettiset toimet tähän pääsemiseksi jäivät ohuiksi. Vielä hiven kuin saisi pois luettelomaisuutta, kiitos.

Sipilän tenttiä ja puhetta analysoivat politiikan tutkija Johanna Vuorelma ja puhetaidon kouluttaja Antti Mustakallio sekä Ylen Heikki Valkama.

Jokainen puheenjohtaja ja puolue saa oman päivänsä seuraavan kahden viikon aikana

Puheenjohtajien vaalitenttipäivät arvottiin joulukuussa suorassa Aamu-tv:n lähetyksessä kaikkien eduskuntapuolueiden kesken. Tentit jatkuvat huomisesta aina torstaihin saakka ja taas ensi viikon maanantaina.

Torstai 21.3. Pekka Haavisto, Vihreät
Maanantai 25.3. Antti Rinne, SDP
Tiistai 26.3. Petteri Orpo, Kokoomus
Keskiviikko 27.3. Li Andersson, Vasemmistoliitto
Torstai 28.3. Jussi Halla-aho, Perussuomalaiset
Maanantai 1.4. Sampo Terho, Siniset

Anna-Maja Henrikssonin (rkp), Sari Essayahin (kd) ja Juha Sipilän (kesk) tentit on nähtävissä Yle Areenassa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lue lisää:

Erilainen pääministeritentti: Juha Sipilä katuu, ettei tehnyt väitöskirjaa, susihukkajutut naurattivat kunnolla – video

Suomi kuntoon, hallitus kumoon – tällainen puolue on keskusta

Ylen vaalikone (siirryt toiseen palveluun)

Yle Areenan vaalisivu