Herätys: Moskeijaiskun uhriluku kasvoi, Miesten vuoron ohjaajalta taas karu tarina, miljoonat muuttavat pois kotimaansa vaikeuksista

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Aamukooste
Mies kahlaa tulvavedessä Somalian Jamamessa.
Mies kahlasi tulvavedessä Somalian Jamamessa joulukuussa 2006.Stephen Morrison / EPA

Ilmastonmuutos ei näy vielä muuttoliikkeissä

Kuvassa nainen valmistaa ruokaa vedessä olevan alustan päällä.
Köyhässä Bangladeshissa ihmisten on sopeuduttava elämään tulvien keskellä. Abir Abdullah / EPA

Miljoonat ihmiset muuttavat maasta toiseen jatkuvasti, mutta pakolaisten taustalla on yleensä sota tai vaino. Myrskyjen ja tulvien takia muutetaan yleensä lyhytaikaisesti turvaan ja palataan takaisin. Ilmaston lämpenemisen takia kuitenkin elinolot vaikeutuvat ja osa maapallosta muuttuu elinkelvottomaksi. Pelko pakolaistulvista on kuitenkin jo saanut aikaan poliittisia muutoksia.

Joukkosurmassa 50:s kuolonuhri

Ihmisiä suremassa.
Christchurchin asukkaat surivat terrori-iskun uhreja kasvitieteellisessä puutarhassa sunnuntaina.Mick Tsikas / EPA

Uudessa-Seelannissa moskeijoissa perjantaina tapahtuneiden joukkoampumisten uhrimäärä on noussut 50:een. Viranomaiset ovat myös antaneet lisää tietoja uhreista. He olivat iältään 3–77-vuotiaita. Uhrien ruumiita ryhdytään luovuttamaan omaisille hautajaisia varten. Sairaalassa on yhä kymmeniä ihmisiä, joista useimmat kriitttisessä tilassa. Terrori-iskun uhreja on myös muistettu Christchurchin katedraalissa järjestetyssä tilaisuudessa.

Jättimaatuska ilmentää Kiinan ja Venäjän välejä

Maatuskapatsaat.
Vladimir Putinia ei Manzhoulin maatuskapuistosta löytynyt, mutta Vladimir Lenin on saanut oman patsaan. Jenny Matikainen / Yle

Jättimäinen maatuskahotelli ja patsas, jolla on säveltäjä Jean Sibeliuksen kasvot. Siinä pari erikoisuutta, joita Kiinan ja Venäjän rajalta löytyy. Asukasluvultaan Tampereen kokoinen Manzhoulin kaupunki suurvaltojen rajalla haluaa tarjota muutakin nähtävää kuin kuuluisat ruohoarot. Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Jenny Matikainen kuvailee reportaasissaan, kuinka Manzhouli on kuin omituinen Venäjä-teemainen Disneyland. Rajakaupunki on vertauskuva idän kahden valtiojätin suhteille.

Miesten puolustajalta elokuva huoltajuuskiistoista

Elokuvaohjaaja Joonas Berghäll tarkkailee ihmisiä Aleksilla.
Mårten Lampén / Yle

Joonas Berghäll veti suomalaiset dokumenttielokuvan pariin esikoiselokuvallaan Miesten vuoro. Nyt yhdeksän vuotta myöhemmin hän jatkaa miesten karujen tarinoiden kertojana. Berghällin uusin elokuva Miehiä ja poikia käsittelee muun muassa huoltajuuskiistoja isän näkökulmasta.

Huono ajokeli lähes koko maassa

Sunnuntain sääkartta.
Yle Sää

Sää pysyy edelleen suurelta osin vetisenä. Vettä tai räntää sataa melko yleisesti etenkin idässä. Pohjoisessa sataa myös paikoin sakeasti lunta. Pohjois-Lapissa on kuitenkin pääosin poutaa ja selkeää. Lämpötila on muutaman asteen nollan molemmin puolin, pohjoisessa on kylmempää. Ajokeli on huono suuressa osassa maata. Useille merialueille on annettu kovan tuulen varoitus. Ahvenanmerellä ja Selkämeren eteläosissa tuuli voi yltää 17 metriin sekunnissa.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.