Huijarihoitajia käynyt vanhusten luona Porissa

Kotihoitajiksi esittäytyneet huijarit ovat pyytäneet vanhuksia näyttämään lääkkeensä.

Pori
Vuokra-asunnon ovi ja ovipuhelin
Perusturva muistuttaa, että sen henkilökunta saapuu asiakkaiden luokse aina työvaatteissa.Terri Niemi / Yle

Porissa on ollut liikkeellä huijarihoitajia. Kotihoitajiksi ja alan opiskelijoiksi esittäytyneet tunkeilijat ovat luvatta pyrkineet vanhusten koteihin.

Porin perusturvan mukaan huijareita on ollut liikkeellä Porin keskustassa ja Pihlavassa Meri-Porissa. He ovat pyytäneet vanhuksia näyttämään muun muassa lääkkeensä.

– Ikäihmiset ovat onneksi ovat olleet sen verran valveutuneita, että rikoksilta on toistaiseksivältytty, kertoo perusturvan turvallisuuskoordinaattori Minna Vitikainen.

Porin perusturva muistuttaa, ettei tuntemattomia henkilöitä kannata päästää omaan kotiin. Lääkkeet ja arvoesineet kannattaa säilyttää piilossa eikä pankkitunnuksia saa antaa kenellekään. Perusturvan henkilökunta saapuu asiakkaiden luokse aina työvaatteissa.

Vastaavia tapauksia on tullut ilmi viime aikoina myös muualla Satakunnassa.