Kansanäänestyksen tulos sekoitti pakan – moni mustasaarelaisvaltuutettu empii vielä kantaansa kuntaliitokseen Vaasan kanssa

Toistaiseksi kaksi kuntaliitosmyönteistä valtuutettua on kertonut kuuntelevansa kansanäänestyksen tulosta ja äänestävänsä vastoin aikaisempaa näkemystään kuntaliitosta vastaan.

kuntaliitokset
Sulvan äänestyspaikka
Sulvan äänestyspaikalla riitti väkeä.Anna Wikman/Yle

Moni mustasaarelaisvaltuutettu empii vielä kantaansa kuntaliitokseen Vaasan kanssa. Neuvoa-antavan kansanäänestyksen tulos saattaa muuttaa aikaisemmin myönteisesti liitokseen suhtautuneiden kantaa jatkossa.

Kuntaliitoksen vastustajat veivät selkeän voiton, kun mustasaarelaiset äänestivät sunnuntaina kansanäänestyksessä kuntaliitoksesta. Äänestysprosentti oli korkea, 76,4.

Esimerkiksi RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Christoffer Ingo kirjoittaa henkilökohtaisessa blogissaan (siirryt toiseen palveluun), että hän aikoo valtuustossa äänestää liitosta vastaan vastoin aiempaa näkemystään. Myös toinen liitosmyönteinen valtuutettu Patrik Björkman (r.) aikoo Svenska Ylen mukaan äänestää liitosta vastaan.

Mustasaaren ja Vaasan valtuustojen on tarkoitus päättää kuntaliitoksesta 2. huhtikuuta.

Mustasaaren kunnanvaltuustossa on 43 jäsentä. Heistä 24 kertoi lauantaina kuntaliitoksen puolesta kampanjoivan Gemensam framtid-Yhteinen tulevaisuus -yhdistyksen ilmoituksessa Vasabladetissa olevansa kuntaliitoksen kannalla.

Svenska Yle on selvittänyt, aikovatko kuntaliitosmyönteiset valtuutetut äänestää 2. huhtikuuta kuntaliitoksen puolesta vai onko kansanäänestyksen tuloksella vaikutusta heidän äänestämiseensä.

10 Svenska Ylen tavoittamista valtuutetuista sanoo, että ei vielä ole päättänyt, miten äänestää. Kaksi aikoo äänestää kuntaliitosta vastaan ja kolme sen puolesta. Yksi tavoitettu ei halua kommentoida asiaa ja kahdeksalta ei ole saatu vastausta.

Lue lisää ja katso video: Mustasaaren valtuutetut tiukan paikan edessä – tuliko kansanäänestyksestä "väärä" tulos? Katso Ylen erikoislähetys seurauksista