Arvokas taimenten kutupuro keskellä Helsinkiä saastui, ja tilanne on valitettavan yleinen – miten Longinojan ympäristötuho olisi voitu estää?

Helsingissä viranomaiset selvittävät yhteistyössä Malmin Longinojalle aiheutuneita vahinkoja.

Helsingin kaupunki (hallinto)
oljyntorjuntaa
Pelastuslaitos puomitti Longinojan likaantuneen alueen. Elise Tykkyläinen / Yle

Taimenpurona tunnettuun Malmin Longinojaan on vuotanut haitallista ainetta. Pelastuslaitos puomitti likaantuneen alueen sunnuntaina.

Kysyimme asiantuntijoilta arvioita tapahtuneesta.

Miten vakavasta vuodosta on kysymys?

Juha Salonen kalastusmatkailun edistämisseura Skesistä tuntee Longinojan hyvin, sillä hän ollut kunnostamassa puroaluetta, ja hänelle on myönnetty tästä myös Paras luontoteko -palkinto.

– Purossa virtaa tällä hetkellä onneksi paljon vettä, mikä vähentää merkittävästi päästön vaikutuksia. Vuoto on laimentunut suureen vesimäärään. Ilmeisesti vuoto ei ole myöskään jatkunut pitkään.

Päivystävä palomestari kuvaili ympäristövahinkoa keskisuureksi.

puroaktiivi
Juha Salonen Skes ry:stä on palkittu puroalueen kunnostamisesta Paras luontoteko -palkinnolla. Elise Tykkyläinen / Yle

Kunnostettu Longinoja on arvokas taimenten kutupaikka. Mitä vaikutuksia päästöllä voi olla taimenten kutuun?

– Eniten huolta tässä aiheuttaa juuri se, että muutaman sadan metrin päässä päästöpaikasta ovat taimenten syksyllä laskemat mätimunat. Ne ovat soraikon sisällä kypsymässä. Poikaset kuoriutuvat toukokuussa, ja näin pitäisi syntyä uusi taimenikäluokka tälle alueelle. Nyt on vaan toivottava, ettei mäti ole tuhoutunut, sanoo Salonen.

– Tarkempaa tietoa ei siis vielä ole. Ensin yritetään selvittää, mitä Longinojaan päässyt aine on, ja mistä se on peräisin. Onneksi alueella ei ole näkynyt kuolleita kaloja, koska se olisi huolestuttava merkki.

Mitä Malmin Longinojaan päässyt haitallinen aine on?

– On liian aikaista sanoa, mitä haitallinen aine on. Todennäköisesti kyse on öljystä tai jostain liuottimesta. Analysoimme parhaillaan näytteitä. Tulosten perusteella selviää varmaan myös aineen haitallisuus, sanoo Helsingin kaupungin ympäristökeskuksesta Jari-Pekka Pääkkönen.

Päivystävän palomestarin mukaan aine on öljyperäistä, ilmeisesti polttoainetta tai hydrauliikkanestettä.

Voidaanko aineen alkuperän saada selville?

– Ilmoitus päästöstä tuli sunnuntaina. Torjuntatoimiin ryhdyttiin välittömästi, ja samalla alkoi myös aineen alkuperän jäljitys. Etsittävä alue on suuri. Kaivonkansia avaamalla on päädytty Puistolan aseman lähellä olevalle parkkipaikalle, josta aine on mahdollisesti peräisin, sanoo Pääkkönen.

Mitä kaupunki voi tehdä, jos tekijä saadaan selville?

– Tällaisissa tapauksissa kaupunki tekee yleensä poliisille tutkintapyynnön. Jos käy ilmi, että kyseessä on ympäristörikos, seuraamuksista päättää tuomioistuin. Asiaa selvitetään viranomaisyhteistyönä, toteaa Pääkkönen.

Miten paljon tällaisia vastaavia ympäristövahinkoja on ollut Helsingin seudulla viime aikoina?

– Valitettavan usein käy niin, että jostain lähteestä pääsee haitallista ainetta hulevesiviemäriä pitkin puroon, ja sitten joudutaan torjuntatoimiin ihmisten huolimattomuuden takia., sanoo Pääkkönen.

Näin kävi esimerkiksi viime kesänä Helsingin Lauttasaaressa.

– Meille tulee tällaisia ilmoituksia useita joka kuukausi. Vakavampia päästöjä on kerran parissa vuodessa, sanoo Pääkkönen.

Miten tällaisia ympäristötuhoja voitaisiin estää jatkossa?

– Olennaista on ihmisten tietoisuuden lisääminen. Jos epäilee ympäristövahinkoa, niin siitä pitää aina ilmoittaa joko hätäkeskukseen tai meille kaupungin ympäristökeskukseen, Pääkkönen sanoo.

Lue lisää:

Meritaimenista tunnettu, urbaani Longinoja palkittiin parhaana luontotekona – tieto veti puroaktiivin sanattomaksi: "Huikeaa" (25.2.2019)

Luontoretki: Longinoja – Suomen tunnetuin taimenpuro (Yle Areena 1.10.2017)

Urbaani kaupunkipuro houkuttaa uhanalaisia meritaimenia kutupuuhiin (24.10.2016)