Yaran tehtaalla vaarallisen aineen onnettomuus Uudessakaupungissa – ammoniakkia vapautui ilmaan aamulla

Uudenkaupungin lannoitetehtaalla tapahtui vaarallinen ammoniakkivuoto tiistaina aamulla.

Uusikaupunki
Yaran Uudenkaupungin lannoitetehdas.
Kalle Mäkelä / Yle

Uudessakaupungissa Yaran lannoitetehtaalla aamulla sattunut ammoniakkivuoto on saatu tukittua.

Tehtaan mukaan vuoto tapahtui ammoniakin purkutilanteessa. Alueelle annettiin hetkeksi aamulla myös vaaratiedote, jossa alueella liikkumista kehotettiin välttämään ammoniakkipilven takia. Kello 9.41 vaaran kerrottiin olevan ohi.

Pelastustoimet ovat nyt päättyneet. Pelastuslaitoksen mukaan vuodossa kaksi työntekijää altistui ammoniakille, mutta varsinaisia henkilövahinkoja ei tapahtunut.

Yaran Uudenkaupungin tehtaanjohtaja Tommi Hevonoja vahvistaa, että kaksi työntekijää altistui.

– Purkupaikan lähellä oli kaksi henkilöä, joilla oli asianmukaiset suojavarusteet. Heidät vielä tarkistetaan.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen päivystävän päällikön Juha Virron mukaan kyse on suuresta ammoniakkivuodosta.

Vuoto on saatu tukittua, mutta siitä aiheutui kaasupilven muodostumista.

– Hyvä asia on se, että pilvi on suuntautunut merialueelle, Virto kertoo.

Vuoto sattunut tehtaan purkupaikalla

Tehtaan toimitusjohtaja Tommi Hevonojan mukaan ammoniakkivuoto on sattunut tehtaan purkupaikalla.

Tarkkaa tietoa vuodon aiheuttajasta ei tällä hetkellä ole. Tehtaan tiedotteen mukaan vuodon syiden tutkinta on jo aloitettu.

– Tutkinta on jo alkanut siellä tapahtumapaikalla ja tietysti käydään läpi meidän sisäisiä prosedyyrejä. Varmistamme, että juurisyy löytyy ja sen jälkeen tehdään korjaavat toimet. Vielä on liian aikaista arvioida, paljonko ammoniakkia tarkalleen pääsi vuotamaan. Se arvioidaan osana tätä tutkintaa ja raportoidaan viranomaisille, Hevonoja kertoo.

Hevonojan mukaan ensimmäiset tiedot tutkinnasta valmistuvat tällä viikolla.

–Tutkinnassa on tavoitteena, että perusasiat saadaan selville tämän viikon aikana. Lopullisen raportin tekeminen kestää muutamia viikkoja.

Yaran Uudenkaupungin tehtaan piippu.
Kalle Mäkelä / Yle

Ammoniakkikaasu on väritön, pistävän hajuinen kaasu, joka aiheuttaa ihmisille hengitys- ja ärsytysoireita. Lyhytkin altistus voi olla hengenvaarallista. Ammoniakki on myrkyllistä myös meren eliöstölle. Ammoniakki voi muodostaa räjähtävän kaasuseoksen ilman kanssa.

Ammoniakkia käytetään muun muassa lannoitteiden valmistuksessa, kylmävarastoissa ja tekojääradoilla.

Uudenkaupungin Yaran tehdas käsittää kaksi typpihappotehdasta ja kaksi lannoitetehdasta sekä voimalaitoksen. Tehtaiden päätuotteita ovat Yaran sivujen mukaan NPK-lannoitteet maatalouden käyttöön ja typpihappoa lannoitteiden raaka-aineeksi sekä teollisuuden käyttöön. Tehtaalla on noin 240 työntekijää.

Hevonojan mukaan vastaavanlaisia turmia ei satu usein.

– Vastaavia vaaratilanteita ei kovin usein tapahdu, jos muistan oikein niin vastaava oli viimeksi vuonna 2013. Silloin viimeksi oli siis ammoniakkivuototilanne, jossa vuoto tapahtui. Muutaman vuoden välein tämmöisiä valitettavasti tapahtuu.

Tekstiä päivitetty kauttaaltaan klo 10:51